Tonkininlahden välikohtaus

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Tonkininlahden välikohtaus
Osa Vietnamin sotaa
Päivämäärä:

2.–4. elokuuta 1964

Paikka:

Tonkininlahti

Lopputulos:

Yhdysvallat sekaantui Vietnamin sotaan

Osapuolet

 Yhdysvallat

 Pohjois-Vietnam (väitetysti)

Komentajat

Yhdysvallat George Stephen Morrison

Vietnam Le Duy Khoai

Vahvuudet

1 lentotukialus
1 sotalaiva,
4 hävittäjälentokonetta

3 torpedovenettä

Tonkininlahden välikohtaus tapahtui 2. ja 4. elokuuta vuonna 1964 Yhdysvaltain laivaston hävittäjien USS Maddox ja USS Turner Joy ollessa tiedustelutehtävissä (koodinimi Desoto) Tonkininlahdella Pohjois-Vietnamin aluevesien läheisyydessä. Alukset raportoivat joutuneensa pohjoisvietnamilaisten hyökkäysten kohteeksi.[1]

Historioitsijoille on epäselvää tapahtuiko lahdella todella hyökkäys vai keksikö Yhdysvallat hyökkäyksen päästäkseen osallistumaan Vietnamin sotaan. Pohjois-Vietnamin silloinen kenraali Võ Nguyên Giáp on myöhemmin kertonut että lahdella ei tapahtunut mitään.

Välikohtaukset

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
 Tähän artikkeliin tai osioon ei ole merkitty lähteitä, joten tiedot kannattaa tarkistaa muista tietolähteistä.
Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkeliin tarkistettavissa olevia lähteitä ja merkitsemällä ne ohjeen mukaan.
USS Maddoxilta 2. elokuuta 1964 otettu valokuva pohjoisvietnamilaisista partioveneistä.

2. elokuuta 1964

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
USS Maddox

Elokuun 2. signaalitiedustelua tekevä Allen M. Sumner -luokan hävittäjä USS Maddox havaitsi neljä P-4-torpedovenettä 19 km etäisyydellä. Kaksi veneistä tuli viiden merimailin päähän (9,3 km) ja kukin laukaisi yhden torpedon, joista yksikään ei osunut sataa metriä lähemmäs. USS Maddox avasi tulen viisituumaisilla (127 mm) tykeillään ja väitti saaneensa osuman yhteen veneeseen. Myöhemmin lentotukialus USS Ticonderogalta nousi neljä F-8 Crusader -hävittäjää, jotka tulittivat perääntyviä veneitä.

Yhdysvaltalaiset väittivät upottaneensa yhden torpedoveneen ja vaurioittaneensa toista. Pohjoisvietnamilaiset väittivät saaneensa Maddoxiin torpedon osuman ja ampuneensa yhden lentokoneen alas. Hyökkäyksen kohteena olleen USS Maddoxin vauriot olivat yhden 14,5 mm konekiväärin luodin osuma.

Virallisesta historiankirjoituksesta unohtunut seikka on se, että kapteeni Herrick määräsi ammuttavaksi varoituslaukauksia, jos torpedoveneet tulivat 10 000 jaardia lähemmäs. Kello 15:05 alus ampui kolme laukausta varoitukseksi. Presidentti Johnsonin hallinto ei ikinä tunnustanut tätä, vaan piti kantanaan että pohjoisvietnamilaiset aloittivat tulituksen.

4. elokuuta 1964

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
USS Turner Joy

Elokuun 4. päivän väitetty hyökkäys on kyseenalaisempi. Sekä hävittäjät Maddox että Turner Joy olivat jälleen Desoto-tiedustelupartiossa Pohjois-Vietnamin rannikon edustalla. Hävittäjät vastaanottivat tutka- ja radiosignaaleja joiden perusteella pääteltiin pohjoisvietnamilaisten jälleen hyökkäävän. Parin tunnin ajan alukset liikehtivät voimakkaasti ja tulittivat tutkakohteita. Tapauksen sattuessa Tonkininlahdella oli yö eikä pohjoisvietnamilaisista saatu kertaakaan visuaalista havaintoa. Kaikuluotainhavainnot torpedoistakin olivat jo tuolloin operaation johtajan kapteeni John J. Herrickin mielestä ”ehkä vain yli-innokkaiden” kuulohavaintoja laivojen omista potkureista. Sääkin oikkuili. Yhdysvaltain laivasto väitti upottaneensa kaksi torpedovenettä, mutta mitään jälkiä tästä ei ole.

Vaikka Johnsonin hallinto puolustusministeri Robert McNamaran johdolla kiisti kytköksen, sattuivat välikohtaukset sijainniltaan ja ajankohdiltaan sopivasti etelävietnamilaisten Pohjois-Vietnamin rannikolle tekemien kommandoiskujen kanssa.

Myöhemmin presidentti Johnson kommentoi yksityisesti ”Laivastomme saattoi ammuskella vaikka valaita.”

»engl. For all I know, our Navy was shooting at whales out there»

[2].

Lopputulos

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Välikohtauksen seurauksena Yhdysvaltain senaatti antoi 7. lokakuuta Tonkininlahden päätöslauselman (Gulf of Tonkin Resolution) äänin 88-2, johon Yhdysvaltain edustajainhuone yhtyi äänin 416-0, kaikki läsnä olevat edustajainhuoneen jäsenet äänestivät päätöslauselman puolesta, presidentti Lyndon B. Johnsonia puolustamaan mitä tahansa Kaakkois-Aasian sopimusjärjestön (SEATO) maata jonka hallinto oli ”kommunistisen aggression” uhkaama[3][4] .Päätöslauselma antoi presidentti Johnsonille laillisen valtuutuksen laajentaa Yhdysvaltain osallistumista Vietnamin sotaan[5].

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Tonkininlahden välikohtaus.

Vietnamin sodan taistelut

Ap Bac – Tonkininlahden välikohtaus – Bình Gia – Vung Be – Đồng Xoài – Operaatio Starlite – Gang Toi – Ia Đrăng – Operaatio Hastings – Operaatio Masher – A Shau – Xa Cam My – Đức Cơ – Long Tần – Operaatio Attleboro – Operaatio Cedar Falls – Tra Binh Dong – Operaatio Bribie – Operaatio Junction City – Operaatio Union – Kukkula 881 – Union II – Ong Thanh – Dak To – Tet-hyökkäys – Khe Sanh – Ensimmäinen Saigonin taistelu – Hue – Lang Vei – Kham Duc – Operaatio Speedy Express – Operaatio Dewey Canyon – Toinen Têt-hyökkäys – Hamburger Hill – Binh Ba – Snuol – Operaatio Tailwind – Operaatio Chenla I – Operaatio Ivory Coast – Operaatio Lam Son 719 – Operation Chenla II – Ban Dong – FSB Mary Ann – Pääsiäishyökkäys 1972 – 1. Quảng Trị – Loc Ninh – An Lộc – Kontum – 2. Quảng Trị – Svay Rieng – Phuoc Long – Buôn Ma Thuột – Operaatio New Life – Xuân Lộc – Truong Sa – Toinen Saigonin taistelu – Operaatio Linebacker I – Operaatio Linebacker II
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Tonkininlahden_välikohtaus&oldid=22568473”