Uuno Eskola

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Uuno Eskola
Uuno Eskola.
Uuno Eskola.
Henkilötiedot
Koko nimi Uuno Eskolin
Syntynyt16. elokuuta 1889
Pertteli
Kuollut9. maaliskuuta 1958 (68 vuotta)
Helsinki
Ammatti elokuvaohjaaja
taidemaalari
kirjailija
Puoliso Aune Böök
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet

Uuno Eskola (vuoteen 1906 Eskolin; 16. elokuuta 1889 Pertteli – 9. maaliskuuta 1958 Helsinki) oli suomalainen kuvataiteilija, lavastaja, näyttelijä ja kirjailija.[1] Hän debytoi Helsingissä vuonna 1915.[2] Hän ohjasi, käsikirjoitti, lavasti ja tuotti elokuvat Ei auta itku markkinoilla (1927) ja Lumisten metsien mies (1928) sekä näytteli elokuvassa Koskenlaskijan morsian (1923).[3][4]

Elämä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Uuno Eskolan vanhemmat olivat lakkitehtailija Karl Viktor Eskolin ja Eeva Kristiina Willstedt. Puoliso oli Aune Helmi Hermine Böök vuodesta 1925. Parhaimpina aikoina Uuno Eskolan lapsuudenkoti oli pramea, mutta välillä isän liiketoimet epäonnistuivat ja perhe köyhtyi. Eskola muutti 11-vuotiaana Saloon veljensä Vihtorin luokse, mutta palasi kotiin kolme vuotta myöhemmin. Isää ja poikaa yhdisti isänmaallisuus. Kodista tuli suomalaisuusaatteen levittämiskeskuksia Perttelissä. Eskola omaksui ajatuksen terve ruumis, terve sielu ja tahraton mieli. Isän kuoleman jälkeen Eskola muutti takaisin Saloon. Hän alkoi harrastaa näyttelemistä ja lausuntaa sekä jatkoi kirjoittamista. Salosta Eskola muutti Helsinkiin ja sai myytyä tauluja sotarikkaille. Maaseudun asukkaat eivät olleet vielä tottuneet uuteen taiteeseen. Naimisiin mennessä Eskola otti vastaan Rauman teatterinjohtajan viran. Pariskunnan koti paloi, ja aviopari muutti myöhemmin Tampereelle. Eskolasta tuli Tampereen Teatterin lavastaja ja näyttelijä seitsemän vuoden ajaksi 1926–1933. Hän kehitti merkittävästi Suomen näyttämötaidetta ja hänet kutsuttiin New Yorkiin 1933 osanottajaksi kansainväliseen lavastusnäyttelyyn yhdessä Matti Warenin kanssa. Eskolat muuttivat Helsinkiin, ja Uuno rupesi vapaaksi taiteilijaksi.[5][3][4]

Vuonna 1917 Eskola oli mukana perustamassa suojeluskuntia. Hän osallistui suojeluskuntien asehankintoihin, ja oli syntymäpitäjänsä Perttelin suojeluskunnan ensimmäinen harjoituspäällikkö. Myöhemmin Eskola otti osaa Vapaussodan Rintamamiesten Liiton toimintaan. Hän suunnitteli liiton ja lähes 90 rintamamiesyhdistyksen liput, liiton ansiomerkit sekä Vapaussodan Invaliidien Liiton merkin.[3][4]

Eskola on haudattu Hietaniemen hautausmaan uurnalehtoon Helsinkiin.[6]

Kuvataideura

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Taideopinnot

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Uuno Eskola opiskeli Suomen Taideyhdistyksen piirustuskoulussa 1914–1915 ja Helsingin yliopiston piirustussalissa. Piirustuksenopettajatutkinnon hän suoritti Eero Järnefeltille. Eero Järnefelt oli Eskolan pitkäaikainen henkinen tuki. Ulkomailla Eskola opiskeli vuosina 1919–1920 Saksassa Dresdenissä,[7]b jossa hänen opettajanaan oli Oskar Kokoschka[8]. Hän teki opintomatkat Kööpenhaminaan vuonna 1919, Pariisiin vuonna 1931 ja Italiaan vuonna 1953. Maalaamisen alkeet Uuno Eskola oli oppinut turkulaisen Edvin Lydenin johdolla vuosina 1911–1913.[7][3][4]

Näyttelyt

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Eskola on osallistunut Suomen Taiteilijain näyttelyihin vuosina 1915, 1916 ja 1917. Ulkomailla hänen töitään on ollut esillä Kööpenhaminassa vuonna 1919.

Tyylisuunnat

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Uuno Eskolan nuoruuden tuotanto oli melko ekspressiivistä. Hän käytti paljon sinistä ja ruskeaa. Tunnelma teoksissa oli alakuloinen ja runollisen mystinen. Eskola teki tuolloin suuren tilaustyön Venäjän armeijalle.[9] Eskola oli Marraskuun ryhmän jäsen.

Eskola kokeili maalauksissaan myös kubismia, futurismia, surrealismia ja uusasiallisuutta. Häntä viehätti myös monumentaalitaide, ja hän kokeili siinä eri tekniikkoja. Eskola kehitti täysin oman fresko- ja mosaiikkitekniikan. Erityisesti Eskolaa kiinnosti Kalevala- ja uskonnolliset aiheet (kirkkotaide). Lappi oli hänelle myös rakas aihe, erityisesti ruskan kirkkaat ja runsaat värit.[10] Eskolan nuoruudentyöt tuhoutuivat kotitalon palossa Raumalla 1925[8].

Palkinto

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Uuno Eskola palkittiin vuonna 1949 Pro Finlandia -mitalilla. Vuonna 1922 hän sijoittui jaetulle neljännelle sijalle Suomen Kuvalehden järjestämässä ilmeilykilpailussa.

Uuno Eskolan osallistuminen Suomen Kuvalehden ilmekilpailuun vuonna 1922

Taideteoksia

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Eskola on maalannut Enontekiön kirkkoon alttaritaulun Taivaaseen astuva Kristus. Alttaritaulu on marmorifresko saamelaisista ihmisistä ja tunturimaisemasta. Eskola on tehnyt myös Kiuruveden kirkkoon mosaiikkialttaritaulun. Samoin Iisalmen kirkon alttaritaulumosaiikki on Eskolan tekemä (1954). Kaikkiaan Eskola on tehnyt neljä alttaritaulumosaiikkia.[11] Hän on myös suunnitellut 1970 vihityn Roihuvuoren kirkon (Helsinki) kastekappelin alttaritaulumosaiikin.

Eskola suunnitteli Lempäälässä sijaitsevan Lempäälän-Vesilahden taistelujen muistomerkin, Vesilahden taistelujen muistomerkin ja Halikon kaatuneiden muistokiven.[3][4]

Eskola on tehnyt muun muassa öljymaalaukset Kevättalvi (1920), Hartaushetki (1916–1921), Taiteilijan puoliso (1927), Omakuva (1929), Lapin Talvi (1947), Paimen (1941). Mosaiikki, Tuonelan joella, on valmistunut 1951.[12]

Filmografia

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Vuosi Elokuva Rooli Tuotantoyhtiö Huomioitavaa
1923 Koskenlaskijan morsian näyttelijä Suomi-Filmi mykkäelokuva
1927 Ei auta itku markkinoilla ohjaus, näyttelijä Aquila-Suomi, Eskola mykkäelokuva, tuhoutunut
1928 Lumisten metsien mies ohjaus Aquila-Suomi, Eskola mykkäelokuva, tuhoutunut lyhyttä katkelmaa lukuun ottamatta

Kirjallinen ura

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Omaelämäkerrallinen romaani Veren viettelys sai vuonna 1923 ilmestyttyään kahtalaiset arviot. Tornion lehden mukaan se ei ollut "tulevaisuuden lupaus". Satakunnan Kansan kirjoituksensa lopussa kriitikko kiittää Eskolan tyyliä taidokkaaksi. Parnassossa Sanna Nyqvist kirjoittaa vuonna 2023, että se tuo hänen mieleensä Mika Waltarin Suuren illusionin, joka tosin ilmestyi vasta vuosia myöhemmin kuin Eskolan teos. Kirjailijat tunsivatkin toisensa, ja Eskola maalasi Waltarin muotokuvan, joka nykyisin on kustannusyhtiö WSOY:n kirjallisuussäätiön kokoelmissa. Eskolan toinen teos tuhoutui lähes valmiina käsikirjoituksena kotitalon palossa Raumalla 1925, ja kirjailijanura ei jatkunut sen jälkeen.[8]

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Uuno Eskola Elonetissä.
  • Tirranen, Hertta (toim.): ”Uuno Eskola”, Suomen taiteilijoita Alvar Cawenista Wäinö Aaltoseen, s. 160–169. Helsinki: WSOY, 1955.
  • Kirjava. Ragnar Ekelund, Marraskuun ryhmä (1950)
  • Suomen taiteilijaseura: Kuvataiteilijat 1986, toim. Mauri Faven, Erkki Hirvelä, Jorma Hautala, Reino Laitasalo, Antti Lampisuo, Pirkko Nukari, Maria-Liisa Saastamoinen ja Päivi Lampinen, ISBN 951-95546-3-7; sivu 64-65

Viitteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ Aikalaiskirja 1934, sivu 120.
  2. ↑ Uuno Eskola taiteilijamatrikkelissa
  3. ↑ a b c d e Uuno Eskola 50-vuotias, Aamulehti, 16.08.1939, nro 218, s. 5, Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot. Viitattu 11.08.2024
  4. ↑ a b c d e 50-vuotias, Helsingin Sanomat, 16.08.1939, nro 218, s. 6, Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot. Viitattu 11.08.2024
  5. ↑ Tirranen, s. 160–168.
  6. ↑ Helsingin seurakuntayhtymän hautahaku (Uuno Eskola) Hautahaku.fi. Viitattu 20.9.2024.
  7. ↑ a b Tirranen, s. 160, 163–164.
  8. ↑ a b c Sanna Nyqvist: Monitoimitaiteilija. Parnasso 2/2023, s. 49
  9. ↑ Tirranen, s. 164.
  10. ↑ Tirranen s. 167–169.
  11. ↑ Tirranen s. 168–169.
  12. ↑ Tirranen s. 162–169.

Kirjallisuutta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Juusela-Sarasmo, Pirjo ym. (toim.): Uuno Eskola — taiteellisen veren viettelys. (Salon taidemuseon julkaisuja, 26) Salo: Salon taidemuseo Veturitalli, 2016. ISSN 1459-739X ISBN 978-952-5830-19-4

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]


Tämä taiteilijaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Uuno_Eskola&oldid=22645691”