Urheiluvuosi 2004

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Urheiluvuodet
1994199519961997199819992000 •   
200120022003 2004 200520062007
   2008200920102011201220132014
Vuodet
2001200220032004200520062007

Urheiluvuosi 2004 käsittelee vuoden 2004 merkittäviä uutisia ja tapahtumia urheilussa.

Yleiskilpailut

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Kesäolympialaiset 13.–29.8. Ateenassa. Kisoihin osallistui 11 099 urheilijaa ja ennätyksellisesti 202 maata. Kisojen menestynein maa oli Yhdysvallat ja menestynein urheilija kuusi kultaa ja kaksi pronssia voittanut uimari Michael Phelps. Kisojen aikana tehdyissä dopingtesteissä jäi kiellettyjen aineiden käytöstä kiinni yli 20 urheilijaa. Suomen joukkue jäi ensi kertaa kesäolympialaisissa ilman kultamitalia.[1]
  • Kesäparalympialaiset 17.–28.9. Ateenassa. Kisoihin ilmoittautui 3 846 urheilijaa 136 maasta. Ohjelmaan kuului 19 urheilumuotoa ja mitalilajeja oli 519.[2]

Amerikkalainen jalkapallo

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Ateenan olympialaisissa miehet kilpailivat kymmenessä ja naiset seitsemässä ampumalajissa. Menestynein maa oli Kiina, joka voitti neljä kultamitalia. Kaikkiaan mitaleille ylsi 22 maata. Pistooliampuja Ralf Schumann voitti kolmannen kerran olympiakultaa. Suomalaisista Marko Kemppainen ampui skeetissä hopeaa.[5]
  • Ilma-aseiden Euroopan-mestaruuskilpailut 22.–28.3. Győrissä, Unkarissa. Ukraina voitti viisi kultamitalia, jotka kaikki tulivat naisten lajeista. Unkari ja Venäjä voittivat kolme kultaa.[6]
  • Haulikkolajien Euroopan-mestaruuskilpailut 22.–28.6. Nikosiassa, Kyproksella. Ruotsi voitti kolme kultamitalia.[6]
  • Maailmanmestaruuskilpailut 17.–23.4. Gävlessä, Ruotsissa. Miesten loppuottelussa Kanada voitti Yhdysvallat 8–3. Naisten loppuottelussa Kanada voitti Norjan 8–4. Molemmissa sarjoissa pronssia sai Sveitsi.[14]
  • Ateenan olympialaisten judokilpailuissa sekä miehet että naiset ottelivat seitsemässä painoluokassa. Japani voitti kahdeksan kultamitalia ja loput voitot jakaantuivat kuudelle maalle. Yhteensä mitalimaita oli 24. Kevyimpien luokkien mestarit tekivät historiaa, kun miesten alle 60-kiloisissa Tadahiro Nomura voitti kolmannen olympiakultansa ja naisten alle 48-kiloisissa Ryoko Tani neljännen olympiamitalinsa.[23]
  • Miesten maailmanmestaruuskilpailut 1.–8.2. Ruotsissa. Maailmanmestaruuksista pelattiin 24. kerran ja Suomi voitti ensimmäisen maailmanmestaruutensa noustuaan loppuottelussa Ruotsia vastaan 1–4-tappioasemasta jatkoajalla 5–4-voittoon. Pronssia sai Venäjä, joka välierissä hävisi Suomelle 3–4. Kisojen maalikuningas oli kymmenen maalia tehnyt Suomen Ari Holopainen. Suomen mestarijoukkueen päävalmentaja oli Esko Tammilehto.[28]
  • Naisten maailmanmestaruuskilpailut 18.–22.2. Lappeenrannassa, Suomessa. Naisten ensimmäisen maailmanmestaruuden voitti Ruotsi, jolle Venäjä hävisi loppuottelussa 0–7. Pronssiottelussa Suomi voitti Norjan 8–1.[29]
  • Ateenan olympialaisten miesten loppuottelussa Australia voitti Alankomaat jatkoajalla 2–1. Pronssia sai Saksa. Naisten loppuottelussa Saksa voitti Alankomaat 2–1 ja pronssille sijoittui Argentiina.[32]
  • Ateenan olympialaisissa miesten ohjelmaan kuului yhdeksän ja naisten ohjelmaan kolme ratamelontalajia. Koskimelonnassa miehillä oli kolme lajia ja naisilla yksi. Saksa oli menestynein maa neljällä kultamitalilla. Unkari voitti kolme kultamitalia ja Natasa Janics oli kisojen ainoa kaksinkertainen kultamitalisti. Kajakkinelosissa kultaa voittanut Saksan Birgit Fischer voitti uransa kahdeksannen olympiakullan. Koskimelonnassa sekä Ranska että Slovakia voittivat kaksi kultaa. Kaikkiaan mitaleille ylsi 20 maata.[33]
  • Ateenan olympialaisissa kilpailtiin kuudessa henkilökohtaisessa ja neljässä joukkuelajissa. Naisten säilämiekkailu oli ensi kertaa ohjelmassa mutta naisten floretin joukkuekilpailu oli jätetty ohjelmasta pois. Italian florettimiekkailijoista Valentina Vezzali voitti uransa neljännen olympiakullan ja hopealle sijoittunut, aiemmin neljä kultaa voittanut Giovanna Trillini saavutti uransa seitsemännen olympiamitalin. Yhdysvaltain Mariel Zagunisista tuli naisten säilän ensimmäinen olympiavoittaja. Ranska ja Italia voittivat kolme kultamitalia. Kaikkiaan mitaleille ylsi kymmenen maata.[34]

Moottoripyöräily

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nykyaikainen viisiottelu

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Ateenan olympialaisten painonnostokilpailuissa miehet ottelivat kahdeksassa ja naiset seitsemässä painoluokassa. Kiina voitti viisi kultamitalia, Turkki kolme ja Thaimaa kaksi. Yhteensä mitalimaita oli 20. Yksi hopea- ja yksi pronssimitalisti jäivät jo kisojen aikana kiinni dopingtestissä ja menettivät mitalinsa. Raskaimpien sarjojen mestareiksi nostivat Iranin Hossein Rezazadeh maailmanennätystä sivuavalla tuloksella 472,5 kg ja Kiinan Tang Gonghong maailmanennätyksellä 305 kg.[46]

Pohjoismaiset hiihtolajit

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pöytätennis

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Ateenan olympialaisissa kouluratsastuksen henkilökohtaisen kilpailun voitti neljä vuotta aiemminkin ykkösenä ollut Alankomaiden Anky van Grunsven ja kenttäratsastuksen henkilökohtaisen kilpailun Ison-Britannian Leslie Law. Esteratsastuksen ykkönen oli alun perin Irlannin Cian O'Connor mutta hänen hevosensa Waterford Crystal antoi dopingtestissä positiivisen näytteen, joten ratsukko hylättiin lopulta ja olympiavoittajaksi nousi Brasilian Rodrigo Pessoa. Joukkuekilpailujen voitot menivät Saksaan, Ranskaan ja Yhdysvaltoihin.[62][63]
  • Ateenan olympialaisissa miehet kilpailivat kahdeksassa ja naiset kuudessa eri lajissa. Romania saavutti kolme kultamitalia, jotka kaikki tulivat naisten puolelta. Kaikkiaan mitaleille ylsi 23 maata. Yksikköjen voittajat olivat Norjan Olaf Tufte ja Saksan Katrin Rutschow-Stomporowski.[65]
  • Maailmanmestaruuskilpailut 27.7.–1.8. Banyolesissa, Espanjassa. Ohjelmassa oli kuusi miesten, kolme naisten ja kaksi sekajoukkueiden olympiaohjelmaan kuulumatonta luokkaa. Italia voitti kolme kultamitalia.[66]
  • Ateenan olympialaisissa sekä miehet että naiset kilpailivat neljässä painoluokassa. Etelä-Korean, Kiinan ja Taiwanin ottelijat voittivat kaksi kultamitalia. Kaikkiaan mitaleille ylsi 13 maata.[44]

Taitoluistelu

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Ateenan olympialaisten ykköstähti oli kuusi kultaa ja kaksi pronssia uinut yhdysvaltalainen Michael Phelps. Kahteen henkilökohtaiseen kultamitaliin ylsivät australialainen vapaauimari Ian Thorpe, yhdysvaltalainen selkäuimari Aaron Peirsol, japanilainen rintauimari Kōsuke Kitajima ja ukrainalainen sekauimari Jana Klotškova. Yhdysvallat sai ratauintilajeista kaikkiaan 12 kultamitalia. Uimahyppyjen menestysmaa oli kuusi kultaa kahdeksasta voittanut Kiina, ja taitouinnin molemmat kultamitalit päätyivät Venäjälle.[77]
  • Lyhyen radan maailmanmestaruuskilpailut 7.–11.10. Indianapolisissa, Yhdysvalloissa. Isäntämaa voitti 21 kultamitalia eli yli puolet kaikista. Australian Brooke Hanson voitti rinta- ja sekauinnissa kuusi kultamitalia, joista viisi henkilökohtaisissa lajeissa. Miesten lajeissa menestynein neljä kultaa voittanut yhdysvaltalainen rintauimari Brendan Hansen. Maailmanennätyksiä paransivat Yhdysvaltain Aaron Peirsol 200 metrin selkäuinnissa (1.50,52), Yhdysvaltain Ian Crocker 50 metrin perhosuinnissa, Yhdysvallat miesten 4 × 100 metrin sekauinnissa (3.25,09) sekä Australia naisten 4 × 100 metrin sekauinnissa (3.54,95).[78]
  • Pitkän radan Euroopan-mestaruuskilpailut 7.–16.5. Madridissa, Espanjassa. UKraina voitti 11 kultamitalia ja Venäjä kymmenen. Joona Puhakka voitti ensimmäisenä suomalaisena Euroopan-mestaruuden uimahypyissä; hän sai kultaa yhden metrin ponnahduslaudalla ja hopeaa kolmen metrin ponnahduslaudalla. Suomen kolmannen mitalin toi 200 metrin sekauinnissa hopealle sijoittunut Jani Sievinen.[79]
  • Lyhyen radan Euroopan-mestaruuskilpailut 9.–12.12. Wienissä, Itävallassa. Saksa oli mitalitilaston kärjessä yhdeksällä kultamitalilla. Thomas Rupprath voitti kultaa kolmessa henkilökohtaisessa lajissa ja yhdessä viestissä. Maailmanennätyksen uivat Rupprath 50 metrin selkäuinnissa (23,27) sekä Alankomaiden joukkue naisten 4 × 50 metrin sekauinnissa (1.52,85).[80]
  • Ateenan olympialaisissa kaksinkertaisia voittajia olivat 1 500 ja 5 000 metrin juoksun voittanut Marokon Hicham el-Guerrouj, 400 ja 4 × 400 metrillä kultaa juossut yhdysvaltalainen Jeremy Wariner, 800 ja 1 500 metrin juoksut voittanut britti Kelly Holmes sekä 200 ja 4 × 400 metrillä kultaa juossut jamaikalainen Veronica Campbell. Seiväshypyssä venäläinen Jelena Isinbajeva teki maailmanennätyksen 491, ja 110 metrin aitajuoksussa kiinalainen Liu Xiang sivusi maailmanennätystä 12,91. Kolmessa lajissa kultamitali jaettiin jo kisojen aikana uudelleen dopingtestin seurauksena: unkarilainen kiekonheittäjä Róbert Fazekas ja saman maan moukarinheittäjä Adrián Annus hylättiin dopingnäytteen manipuloinnin seurauksena ja venäläinen kuulantyöntäjä Irina Koržanenko jäi kiinni stanozololin käytöstä. Miesten maratonilla kilpailua selvästi johtanut brasilialainen Vanderlei de Lima joutui katsojan hyökkäyksen uhriksi, menetti juoksurytminsä ja putosi loppukilometreillä pronssille.[84]
  • Sisäratojen maailmanmestaruuskilpailut 5.–7.3. Budapestissa, Unkarissa. Venäjä oli menestynein maa kahdeksalla kultamitalillaan. Tatjana Lebedeva voitti kultaa pituushypyssä ja kolmiloikassa, ja Natalja Nazarova vei kultaa 400 metrin ja 4 × 400 metrin juoksuissa. Sisäratojen maailmanennätyksiä paransivat Jelena Isinbajeva seiväshypyssä (486), Tatjana Lebedeva kolmiloikassa (15,36) sekä Venäjän 4 × 400 metrin viestijoukkue (3.23,88). Alkuperäisistä voittajista Venäjän Anastasija Kapatšinskaja 200 metrillä ja Ukrainan Vita Pavlyš kuulantyönnössä jäivät dopingtestissä kiinni stanozololin käytöstä ja he menettivät kultamitalinsa.[85]
  • Maastojuoksun maailmanmestaruuskilpailut 20.–21.3. Brysselissä, Belgiassa. Etiopian Kenenisa Bekele voitti kolmantena peräkkäisenä vuonna miesten sarjassa sekä lyhyen että pitkän matkan ja voitti molemmilla matkoilla kultaa myös joukkuekilpailussa. Etiopia voitti myös molemmat naisten joukkuekilpailut mutta henkilökohtaiset mestaruudet menivät Kenian Edith Masaille ja Australian Benita Johnsonille.[86]
  • Maailmanennätyksiä vuoden aikana paranneltiin useimmin naisten seiväshypyssä. Hallikaudella venäläinen Jelena Isinbajeva ylitti 483 cm 15.2. Donetskissa, toinen venäläinen Svetlana Feofanova hyppäsi 485 cm 22.2. Ateenassa, ja 6.3. MM-hallikilpailuissa Budapestissa Isinbajeva korotti ennätyksen 486 cm:iin. Yhdysvaltalainen Stacy Dragila hyppäsi 8.6. Ostravassa siihen saakka parhaan ulkoratatuloksen 483 cm mutta Isinbajeva ylitti 487 cm 27.6. Gatesheadissa, Feofanova 488 cm 4.7. Iráklionissa ja sitten Isinbajeva 489 cm 25.7. Birminghamissa, 490 cm 30.7. Lontoossa, 491 cm 24.8. Ateenan olympialaisissa sekä lopuksi 492 cm 3.9. Brysselissä. Turkkilainen Elvan Abeylegesse juoksi 11.6. Bergenissä 5 000 metrin juoksun maailmanennätyksen 14.24,68, ja Venäjän Gulnara Samitova paransi 4.7. Iráklionissa 3 000 metrin estejuoksun maailmanennätykseksi 9.01,59. Miesten puolella Etiopian Kenenisa Bekele vei maanmieheltään Haile Gebrselassielta sekä 5 000 että 10 000 metrin maailmanennätykset, edellisen juoksemalla 31.5. Hengelossa ajan 12.37,35 ja jälkimmäisen 8.6. Ostravassa ajalla 26.20,31. Qatarin kenialaissyntyinen Saif Saaeed Shaheen juoksi 3.9. Brysselissä 3 000 metrin estejuoksun maailmanennätyksen 7.53,63. Kiinan Liu Xiang sivusi 27.8. Ateenan olympialaisissa Colin Jacksonin 11 vuotta vanhaa 110 metrin aitajuoksun ME-aikaa 12,91.[87]
  1. Siukonen 2005, s. 61–65
  2. Siukonen 2005, s. 82
  3. Siukonen 2005, s. 233
  4. Siukonen 2005, s. 235
  5. Siukonen 2005, s. 77–78, 164
  6. a b Siukonen 2005, s. 238
  7. Siukonen 2005, s. 101, 103, 236
  8. Siukonen 2005, s. 287
  9. Siukonen 2005, s. 203, 286–287
  10. American Le Mans Series Page racing-reference.info. Arkistoitu 29.6.2017. Viitattu 5.8.2017.
  11. Siukonen 2005, s. 203, 243
  12. a b c d Siukonen 2005, s. 79
  13. Siukonen 2005, s. 244
  14. Siukonen 2005, s. 245
  15. Siukonen 2005, s. 248
  16. Siukonen 2005, s. 141, 248
  17. a b c Siukonen 2005, s. 249
  18. Siukonen 2005, s. 248–249
  19. Siukonen 2005, s. 186, 249
  20. a b Siukonen 2005, s. 256
  21. Siukonen 2005, s. 256
  22. a b Siukonen 2005, s. 78
  23. Siukonen 2005, s. 74, 159–160
  24. Siukonen 2005, s. 262–263
  25. Siukonen 2005, s. 266–267
  26. Siukonen 2005, s. 180, 183, 264–265
  27. Siukonen 2005, s. 137–138, 263–264
  28. Siukonen 2005, s. 101, 269
  29. Siukonen 2005, s. 104, 269
  30. Siukonen 2005, s. 79, 170
  31. Siukonen 2005, s. 275
  32. Siukonen 2005, s. 79–80
  33. Siukonen 2005, s. 76–77, 170
  34. Siukonen 2005, s. 39, 163, 78
  35. Siukonen 2005, s. 199, 290–291
  36. a b c Siukonen 2005, s. 290
  37. Siukonen 2005, s. 183, 290
  38. Slater, James: The Lamon Brewster/Wladimir Klitschko Fight: Still Disturbing To Watch 15 Years On Boxing News 24/7. 5.4.2019. Viitattu 2.2.2024. (englanniksi)
  39. Rawling, John: Klitschko's win puts Lewis in the frame The Guardian. 26.4.2004. Viitattu 2.2.2024. (englanniksi)
  40. Lynch, Steven: Ask Steven: Andrew Golota had four world heavyweight title fights, and didn't win any. Is this a record? 11.2.2016. ESPN. Viitattu 2.2.2024. (englanniksi)
  41. Slater, James: The Lamon Brewster/Wladimir Klitschko Fight: Still Disturbing To Watch 15 Years On Boxing News 24/7. 5.4.2019. Viitattu 2.2.2024. (englanniksi)
  42. Profile: John Ruiz Boxing News 24/7. 30.3.2005. Viitattu 2.2.2024. (englanniksi)
  43. Editor’s Pick: When Roy Jones fell to earth Boxing News. 14.2.2002. Viitattu 2.2.2024. (englanniksi)
  44. a b Siukonen 2005, s. 74
  45. Siukonen 2005, 39, 73–74
  46. Siukonen 2005, s. 74–75
  47. Siukonen 2005, s. 93–94, 301
  48. Siukonen 2005, s. 102, 301
  49. Siukonen 2005, s. 110–111, 301–302
  50. Siukonen 2005, s. 302
  51. Siukonen 2005, s. 104, 249
  52. Siukonen 2005, s. 250
  53. Siukonen 2005, s. 77, 170
  54. Siukonen 2005, s. 75–76, 306–307
  55. Pyöräilijä Hamilton menetti virallisesti Ateenan aika-ajon kultamitalin Helsingin Sanomat. 10.8.2012. Viitattu 1.11.2017.
  56. a b Siukonen 2005, s. 308
  57. Siukonen 2005, s. 150–151, 308
  58. Siukonen 2013, s. 23
  59. Siukonen 2005, s. 306–307
  60. a b Siukonen 2005, s. 306
  61. a b c Siukonen 2005, s. 80
  62. Siukonen 2005, s. 62, 78, 169, 208
  63. Siukonen 2006, s. 109
  64. Siukonen 2005, s. 131–132, 312
  65. Siukonen 2005, s. 76
  66. Siukonen 2005, s. 314–315
  67. a b Siukonen 2005, s. 319
  68. a b Siukonen 2005, s. 320
  69. Siukonen 2005, s. 117, 323
  70. a b Siukonen 2005, s. 323
  71. a b Siukonen 2005, s. 325
  72. Siukonen 2005, s. 143, 146, 325–326
  73. Siukonen 2005, s. 325–326
  74. Siukonen 2005, s. 80, 165–166
  75. Siukonen 2005, s. 78–79
  76. Siukonen 2005, s. 327
  77. Siukonen 2005, s. 69–72, 166–168, 173
  78. Siukonen 2005, s. 194–195, 198, 328–329
  79. Siukonen 2005, s. 129, 329–330
  80. Siukonen 2005, s. 331
  81. Siukonen 2005, s. 75
  82. Siukonen 2005, s. 122, 342
  83. Siukonen 2005, s. 342
  84. Siukonen 2005, s. 69–72, 166–168, 172–173
  85. Siukonen 2005, s. 110, 345
  86. Siukonen 2005, s. 116, 345
  87. Siukonen 2005, s. 103, 105, 110, 133, 138, 142, 146, 151, 152, 168, 170, 177, 355–356

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]