Urheiluvuosi 2004
Siirry navigaatioon
Siirry hakuun
Urheiluvuodet |
---|
1994 • 1995 • 1996 • 1997 • 1998 • 1999 • 2000 • 2001 • 2002 • 2003 – 2004 – 2005 • 2006 • 2007 • 2008 • 2009 • 2010 • 2011 • 2012 • 2013 • 2014 |
Vuodet |
2001 • 2002 • 2003 – 2004 – 2005 • 2006 • 2007 |
Urheiluvuosi 2004 käsittelee vuoden 2004 merkittäviä uutisia ja tapahtumia urheilussa.
Yleiskilpailut
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Kesäolympialaiset 13.–29.8. Ateenassa. Kisoihin osallistui 11 099 urheilijaa ja ennätyksellisesti 202 maata. Kisojen menestynein maa oli Yhdysvallat ja menestynein urheilija kuusi kultaa ja kaksi pronssia voittanut uimari Michael Phelps. Kisojen aikana tehdyissä dopingtesteissä jäi kiellettyjen aineiden käytöstä kiinni yli 20 urheilijaa. Suomen joukkue jäi ensi kertaa kesäolympialaisissa ilman kultamitalia.[1]
- Kesäparalympialaiset 17.–28.9. Ateenassa. Kisoihin ilmoittautui 3 846 urheilijaa 136 maasta. Ohjelmaan kuului 19 urheilumuotoa ja mitalilajeja oli 519.[2]
Alppihiihto
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Maailmancupkausi 2003–2004 päättyi 10.–14.3. Sestrieressä, Italiassa. Cupin kokonaiskilpailun voittajat olivat Itävallan Hermann Maier ja Ruotsin Anja Pärson. Suomen Kalle Palander sijoittui toiseksi sekä pujottelu- että suurpujottelucupissa.[3].
Amerikkalainen jalkapallo
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- 38. Super Bowl 1.2. Houstonissa. New England Patriots voitti Carolina Panthersin 32–29. Ottelun arvokkaimpana pelaajana palkittiin Patriotsin pelinrakentaja Tom Brady.[4]
Ammunta
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Ateenan olympialaisissa miehet kilpailivat kymmenessä ja naiset seitsemässä ampumalajissa. Menestynein maa oli Kiina, joka voitti neljä kultamitalia. Kaikkiaan mitaleille ylsi 22 maata. Pistooliampuja Ralf Schumann voitti kolmannen kerran olympiakultaa. Suomalaisista Marko Kemppainen ampui skeetissä hopeaa.[5]
- Ilma-aseiden Euroopan-mestaruuskilpailut 22.–28.3. Győrissä, Unkarissa. Ukraina voitti viisi kultamitalia, jotka kaikki tulivat naisten lajeista. Unkari ja Venäjä voittivat kolme kultaa.[6]
- Haulikkolajien Euroopan-mestaruuskilpailut 22.–28.6. Nikosiassa, Kyproksella. Ruotsi voitti kolme kultamitalia.[6]
Ampumahiihto
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Ampumahiihdon maailmanmestaruuskilpailut 6.–15.2. Oberhofissa, Saksassa. Norjan Liv Grete Poirée voitti neljä kultamitalia ja hänen ranskalainen puolisonsa Raphaël Poirée kolme kultaa, yhden hopean ja yhden pronssin. Saksan Ricco Groß voitti kultaa takaa-ajosta ja viestistä.[7]
Autourheilu
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Rallin maailmanmestaruuskausi alkoi tammikuussa Monte Carlo -rallilla ja päättyi 12.–14.11. ajettuun Australian ralliin. Osakilpailuja oli kuusitoista. Ranskalainen Citroën-kuljettaja Sébastien Loeb voitti kartanlukijansa Daniel Elenan kanssa maailmanmestaruuden 36 pisteen erolla Subarulla ajaneeseen norjalaiseen Petter Solbergiin. Virolainen Ford-kuljettaja Markko Märtin sijoittui MM-pisteissä kolmanneksi. Loeb voitti kauden aikana kuusi, Solberg viisi ja Märtin kolme osakilpailua. Espanjan Carlos Sainz voitti Argentiinan rallin ja Suomen Marcus Grönholm kotimaansa rallin. Valmistajien maailmanmestaruuden voitti Citroën.[8]
- Formula 1:n maailmanmestaruuskausi alkoi maaliskuussa Australian GP:llä ja päättyi 24.10. ajettuun Brasilian GP:hen. Osakilpailuja oli kahdeksantoista. Saksalainen Ferrari-kuljettaja Michael Schumacher voitti uransa seitsemännen maailmanmestaruuden ja voitti kauden aikana ennätykselliset 13 osakilpailua. MM-pisteissä toiseksi sijoittui brasilialainen Rubens Barrichello 34 pistettä tallikaverilleen hävinneenä ja kolmas oli BAR-tallissa ajanut britti Jenson Button. Barrichello voitti kauden aikana kaksi osakilpailua ja Juan Pablo Montoya, Jarno Trulli sekä Kimi Räikkönen yhden. Ferrari voitti tallimestaruuden ylivoimaisesti.[9]
- Jyrki Järvilehto ja Marco Werner voittivat American Le Mans Series -sarjan mestaruuden LMP1-luokassa kaudella 2004.[10]
Baseball
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- MLB:n mestaruuden voitti Boston Red Sox, joka oli lokakuussa pelatussa World Seriesissä St. Louis Cardinalsia parempi otteluvoitoin 4–0. Mestaruus oli Red Soxin ensimmäinen vuoden 1918 jälkeen.[11]
- Ateenan olympialaisissa Kuuba voitti loppuottelussa Australian 6–2. Pronssille sijoittui Japani.[12]
Biljardi
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Snookerin maailmanmestaruusturnaus 21.4.–3.5. Sheffieldissä, Englannissa. Englantilainen Ronnie O'Sullivan voitti loppuottelussa skotlantilaisen Graeme Dottin 18–8.[13]
Curling
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Maailmanmestaruuskilpailut 17.–23.4. Gävlessä, Ruotsissa. Miesten loppuottelussa Kanada voitti Yhdysvallat 8–3. Naisten loppuottelussa Kanada voitti Norjan 8–4. Molemmissa sarjoissa pronssia sai Sveitsi.[14]
Golf
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Masters-turnaus 8.–11.4. Augustassa. Yhdysvaltain Phil Mickelson voitti yhden lyönnin erolla eteläafrikkalaiseen Ernie Elsiin.[15]
- Yhdysvaltain avoin turnaus 17.–20.6. Southamptonissa, New Yorkissa. Etelä-Afrikan Retief Goosen voitti kahden lyönnin erolla isäntämaan Phil Mickelsoniin.[16]
- Britannian avoin turnaus 15.–18.7. Troonissa, Skotlannissa. Yhdysvaltain Todd Hamilton voitti uusinnassa Etelä-Afrikan Ernie Elsin.[17]
- PGA Championship 12.–15.8. Kohlerissa, Wisconsinissa. Fidžin Vijay Singh voitti uusinnassa yhdysvaltalaiset Justin Leonardin ja Chris Marcon.[17]
- Naisten Yhdysvaltain avoin turnaus 1.–4.7. South Hadleyssa, Massachusettsissa. Yhdysvaltain Meg Mallon voitti kahden lyönnin erolla ruotsalaiseen Annika Sörenstamiin.[18]
- Naisten Britannian avoin turnaus 29.7.–1.8. Sunningdalessa. Emäntämaan Karen Stupples voitti viiden lyönnin erolla Australian Rachel Teskeen.[17]
- Ryder Cup 17.–19.9. Bloomfield Hillsissä, Michiganissa, Yhdysvalloissa. Euroopan joukkue voitti Yhdysvallat ylivoimaisesti pistein 18,5–9,5.[19]
Jalkapallo
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- UEFA-cupin loppuottelu 19.5. Göteborgissa. Espanjalainen Valencia voitti ranskalaisen Marseillen 2–0.[20]
- Mestarien liigan loppuottelu 26.5. Gelsenkirchenissä. Portugalilainen FC Porto voitti ranskalaisen AS Monacon 3–0.[20]
- Euroopan-mestaruuskilpailut 12.6.–4.7. Portugalissa. Euroopan-mestaruuden voitti Kreikka, hopealle sijoittui loppuottelun 1–0 hävinnyt isäntämaa Portugali ja kolmannen sijan jakoivat välierien häviäjäjoukkueet Alankomaat ja Tšekki. Kisojen parhaana pelaajana palkittiin Kreikan Theódoros Zagorákis ja paras maalintekijä oli Tšekin Milan Baroš.[21]
- Ateenan olympialaisten miesten kultaa voitti Argentiina, joka voitti loppuottelussa Paraguayn 1–0. Pronssille sijoittui Italia. Naisten loppuottelussa Yhdysvallat voitti Brasilian jatkoajalla 2–1. Pronssia sai Saksa.[12]
Jousiammunta
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Ateenan olympialaisissa henkilökohtaisen kultamitalin voittivat Italian Marco Galiazzo ja Etelä-Korean Park Sung-hyun. Etelä-Korea voitti molemmat joukkuekilpailut.[22]
Judo
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Ateenan olympialaisten judokilpailuissa sekä miehet että naiset ottelivat seitsemässä painoluokassa. Japani voitti kahdeksan kultamitalia ja loput voitot jakaantuivat kuudelle maalle. Yhteensä mitalimaita oli 24. Kevyimpien luokkien mestarit tekivät historiaa, kun miesten alle 60-kiloisissa Tadahiro Nomura voitti kolmannen olympiakultansa ja naisten alle 48-kiloisissa Ryoko Tani neljännen olympiamitalinsa.[23]
Jääkiekko
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Miesten maailmanmestaruuskilpailut 24.4.–9.5. Ostravassa ja Prahassa, Tšekissä. Kanada voitti mestaruuden 5–3-loppuotteluvoitolla Ruotsista. Pronssiottelussa Yhdysvallat voitti Slovakian rangaistuslaukauskilpailussa. Kanadan Dany Heatley oli pistepörssin ja maalintekijätilaston ykkönen (8+3=11), ja hänet valittiin myös kisojen arvokkaimmaksi pelaajaksi.[24]
- Naisten maailmanmestaruuskilpailut 30.3.–6.4. Halifaxissa ja Dartmouthissa, Kanadassa. Loppuottelussa Kanada voitti Yhdysvallat 2–0. Suomi sai pronssia voitettuaan pronssiottelussa Ruotsin 3–2. Pistepörssin kärjessä oli Kanadan Jennifer Botterill (3+8=11), ja paras maalintekijä oli Kanadan Jayna Hefford (7 maalia).[25]
- Maailmancup 30.8.–14.9. Kahdeksan joukkueen turnauksen otteluja pelattiin Suomessa, Ruotsissa, Tšekissä, Saksassa, Yhdysvalloissa ja Kanadassa. Suomi voitti välierissä Yhdysvallat 2–1 ja selviytyi Torontossa pelattuun loppuotteluun, jossa se hävisi Kanadalle 2–3. Kanadan Vincent Lecavalier valittiin kisojen arvokkaimmaksi pelaajaksi.[26]
- NHL:n loppuotteluissa Tampa Bay Lightning voitti historiansa ensimmäisen Stanley Cupin, kun se oli Calgary Flamesia parempi otteluvoitoin 4–3.[27]
Jääpallo
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Miesten maailmanmestaruuskilpailut 1.–8.2. Ruotsissa. Maailmanmestaruuksista pelattiin 24. kerran ja Suomi voitti ensimmäisen maailmanmestaruutensa noustuaan loppuottelussa Ruotsia vastaan 1–4-tappioasemasta jatkoajalla 5–4-voittoon. Pronssia sai Venäjä, joka välierissä hävisi Suomelle 3–4. Kisojen maalikuningas oli kymmenen maalia tehnyt Suomen Ari Holopainen. Suomen mestarijoukkueen päävalmentaja oli Esko Tammilehto.[28]
- Naisten maailmanmestaruuskilpailut 18.–22.2. Lappeenrannassa, Suomessa. Naisten ensimmäisen maailmanmestaruuden voitti Ruotsi, jolle Venäjä hävisi loppuottelussa 0–7. Pronssiottelussa Suomi voitti Norjan 8–1.[29]
Koripallo
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Ateenan olympialaisten miesten turnauksessa kultaa voitti Argentiina, joka kukisti loppuottelussa Italian 84–69. Yhdysvallat jäi yllättäen pronssille. Naisten turnauksessa Yhdysvallat voitti kultaa, Australia sai hopeaa ja Venäjä sijoittui pronssille.[30]
- NBA:n loppuotteluissa Detroit Pistons voitti Los Angeles Lakersin otteluvoitoin 4–1. Kauden parhaana pelaajana palkittiin Minnesotan Kevin Garnett ja loppuotteluiden parhaana Detroitin Chauncey Billups.[31]
Käsipallo
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Ateenan olympialaisten miesten kultaa voitti Kroatia, jolle Saksa hävisi loppuottelussa 26–24. Pronssia sai Venäjä. Naisten turnauksessa Tanska voitti kultaa, loppuottelun jatkoajalla hävinnut Etelä-Korea sai hopeaa ja Ukraina sijoittui pronssille.[12]
Lentopallo
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Ateenan olympialaisten miesten loppuottelussa Brasilia voitti Italian 3–1. Pronssia sai Venäjä. Naisten turnauksessa Kiina voitti kultaa, loppuottelun erin 3–2 hävinnyt Venäjä sai hopeaa ja Kuuba sijoittui pronssille.[12]
Maahockey
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Ateenan olympialaisten miesten loppuottelussa Australia voitti Alankomaat jatkoajalla 2–1. Pronssia sai Saksa. Naisten loppuottelussa Saksa voitti Alankomaat 2–1 ja pronssille sijoittui Argentiina.[32]
Melonta
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Ateenan olympialaisissa miesten ohjelmaan kuului yhdeksän ja naisten ohjelmaan kolme ratamelontalajia. Koskimelonnassa miehillä oli kolme lajia ja naisilla yksi. Saksa oli menestynein maa neljällä kultamitalilla. Unkari voitti kolme kultamitalia ja Natasa Janics oli kisojen ainoa kaksinkertainen kultamitalisti. Kajakkinelosissa kultaa voittanut Saksan Birgit Fischer voitti uransa kahdeksannen olympiakullan. Koskimelonnassa sekä Ranska että Slovakia voittivat kaksi kultaa. Kaikkiaan mitaleille ylsi 20 maata.[33]
Miekkailu
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Ateenan olympialaisissa kilpailtiin kuudessa henkilökohtaisessa ja neljässä joukkuelajissa. Naisten säilämiekkailu oli ensi kertaa ohjelmassa mutta naisten floretin joukkuekilpailu oli jätetty ohjelmasta pois. Italian florettimiekkailijoista Valentina Vezzali voitti uransa neljännen olympiakullan ja hopealle sijoittunut, aiemmin neljä kultaa voittanut Giovanna Trillini saavutti uransa seitsemännen olympiamitalin. Yhdysvaltain Mariel Zagunisista tuli naisten säilän ensimmäinen olympiavoittaja. Ranska ja Italia voittivat kolme kultamitalia. Kaikkiaan mitaleille ylsi kymmenen maata.[34]
Moottoripyöräily
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- RR-ajon maailmanmestaruuden voittivat Italian Andrea Dovizioso (125 ksm), Espanjan Daniel Pedrosa (250 ksm) sekä neljäntenä peräkkäisenä vuonna Italian Valentino Rossi (MotoGP).[35]
- Motocrossin maailmanmestareiksi ajoivat Belgian Stefan Everts (MX1), Uuden-Seelannin Ben Townley (MX2) ja Ranskan Yves Demaria (MX3).[36]
- Trialin maailmanmestaruuden voitti Japanin Takahisa Fujinami.[36]
- Enduron maailmanmestarit olivat Australian Stefan Merriman (Enduro 1) sekä suomalaiset Juha Salminen (Enduro 2) ja Samuli Aro (Enduro 3). Kuuden päivän ajon eli joukkuemaailmanmestaruuden voitti Suomi.[37]
- Speedwayn maailmanmestaruuden voitti Australian Jason Crump, jääspeedwayn maailmanmestaruuden Venäjän Dmitri Bulankin ja maaradan maailmanmestaruuden Saksan Gerd Riss.[36]
Nykyaikainen viisiottelu
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Ateenan olympialaisissa kilpailtiin miesten ja naisten henkilökohtaisessa kilpailussa. Miesten olympiavoittajaksi nousi Venäjän Andrei Moisejev ja naisten ykkönen oli Unkarin Zsuzsanna Vörös.[22]
Nyrkkeily
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Yhdysvaltalainen Lamon Brewster voitti ammattinyrkkeilyn WBO-liiton raskaan sarjan vapaana olleen maailmanmestaruuden 10.4. Las Vegasissa kukistamalla ukrainalaisen Volodymyr Klytškon viidessä erässä.[38] Ukrainalaisveljeksistä Vitali Klytško voitti uransa lopettaneen Lennox Lewisin vapaaksi jättämän WBC-liiton raskaan sarjan maailmanmestaruuden 24.4. Los Angelesissa lyömällä eteläafrikkalaisen Corrie Sandersin kahdeksassa erässä.[39] Puolalainen Andrew Golota otteli sekä IBF:n että WBA:n mestaruudesta mutta jäi ilman kumpaakin, kun IBF:n ottelu Chris Byrdiä vastaan päättyi ratkaisemattomaan ja WBA:n ottelussa tittelin kevyempiin luokkiin palanneelta Roy Jones Jr.:lta perinnyt John Ruiz oli parempi.[40][41][42] Jones hävisi 15.4. Las Vegasissa raskaan keskisarjan MM-ottelussa toisessa erässä Antonio Tarverille, jonka hän oli voittanut edellisen vuoden marraskuussa.[43]
- Ateenan olympialaisten nyrkkeilykilpailuissa miehet ottelivat 11 painoluokassa. Kuuba voitti viisi kultamitalia ja Venäjä kolme. Yhteensä mitalimaita oli 20. Raskaimman, yli 91-kiloisten sarjan voitti Venäjän Aleksandr Povetkin.[44]
Paini
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Ateenan olympialaisten painikilpailuissa miehet kilpailivat seitsemässä painoluokassa niin kreikkalais-roomalaisessa painimuodossa kuin vapaapainissakin. Naisten vapaapaini oli ensi kertaa olympiaohjelmassa ja siinä kilpailtiin neljässä painoluokassa. Venäjä oli menestyksekkäin maa viidellä kultamitalilla. Naisten puolella Japani voitti kaksi kultaa. Miesten raskaimman luokan kultaa voitti kreikkalais-roomalaisessa painissa Venäjän Hasan Barojev ja vapaapainissa Uzbekistanin Artur Taimazov.[45]
Painonnosto
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Ateenan olympialaisten painonnostokilpailuissa miehet ottelivat kahdeksassa ja naiset seitsemässä painoluokassa. Kiina voitti viisi kultamitalia, Turkki kolme ja Thaimaa kaksi. Yhteensä mitalimaita oli 20. Yksi hopea- ja yksi pronssimitalisti jäivät jo kisojen aikana kiinni dopingtestissä ja menettivät mitalinsa. Raskaimpien sarjojen mestareiksi nostivat Iranin Hossein Rezazadeh maailmanennätystä sivuavalla tuloksella 472,5 kg ja Kiinan Tang Gonghong maailmanennätyksellä 305 kg.[46]
Pikaluistelu
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Sprinttimaailmanmestaruuskilpailut 17.–18.1. Naganossa, Japanissa. Miesten mestaruuden voitti Alankomaiden Erben Wennemars ja naisten paras oli saman maan Marianne Timmer.[47]
- Yleisluistelun maailmanmestaruuskilpailut 7.–8.2. Hamarissa, Norjassa. Miesten mestaruuden voitti maailmanennätyspistein 150,478 Yhdysvaltain Chad Hedrick ja naisten ykkönen oli Alankomaiden Renate Groenewold.[48]
- Matkakohtaiset maailmanmestaruuskilpailut 12.–14.3. Soulissa, Etelä-Koreassa. Saksan Anni Friesinger voitti kaksi kultaa (1 000 ja 1 500 metrillä).[49]
- Yleisluistelun Euroopan-mestaruuskilpailut 9.–11.1. Heerenveenissä, Alankomaissa. Miesten sarjassa Alankomaat saavutti kolmoisvoiton Mark Tuitertin johdolla ja naisten mestari oli Saksan Anni Friesinger ennen maannaistaan Claudia Pechsteinia.[50]
Pohjoismaiset hiihtolajit
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Lentomäen maailmanmestaruuskilpailut 20.–22.2. Planicassa, Sloveniassa. Henkilökohtaisen kilpailun mitalistit olivat Norjan Roar Ljøkelsøy sekä suomalaiset Janne Ahonen ja Tami Kiuru. Lentomäen ensimmäisen joukkuemaailmanmestaruuden voitti Norja ennen Suomea ja Itävaltaa.[51]
- Keski-Euroopan mäkiviikko 29.12.2003–6.1.2004 Saksassa ja Itävallassa. Norjan Sigurd Pettersen voitti kokonaiskilpailun ennen Itävallan Martin Höllwarthia ja Slovenian Peter Žontaa. Pettersen voitti kolme osakilpailua, ja Innsbruckissa paras oli Žonta.[52]
Purjehdus
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Ateenan olympialaisissa kilpailtiin 11 eri lajissa. Iso-Britannia ja Brasilia voittivat kaksi kultaa, ja kaikkiaan mitaleille ylsi 20 maata. Star-luokan yhdessä Marcelo Ferreiran kanssa voittanut brasilialainen Torben Grael oli mitaleilla jo viidensissä olympiakisoissa.[53]
Pyöräily
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Ateenan olympialaisissa kahteen kultamitaliin polkivat australialaiset Ryan Bayley (eräajo ja keirin) ja Graeme Brown (madison ja joukkuetakaa-ajo). Saman vuoden maailmanmestareista olympiavoittajiksi nousivat ratapyöräilyssä Ison-Britannian Chris Hoy 1 000 metrin aika-ajossa, Australian Luke Roberts 4 000 metrin joukkuetakaa-ajossa, Australian Anna Meares 500 metrin aika-ajossa, Uuden-Seelannin Sarah Ulmer 3 000 metrin takaa-ajossa ja Venäjän Olga Sljusareva pisteajossa sekä maastopyöräilyssä Ranskan Julien Absalon ja Norjan Gunn-Rita Dahle. Maantieajon kultaa voittivat Italian Paolo Bettini ja Australian Sara Carrigan, ja maantiepyöräilyn aika-ajon nopeimmat olivat Yhdysvaltain Tyler Hamilton, jolta mitali vietiin dopingin takia vuonna 2012, ja Alankomaiden Leontien Zijlaard-van Moorsel.[54][55]
- Italian ympäriajo 8.–30.5. Kilpailun voitti isäntämaan Damiano Cunego runsaan kahden minuutin erolla Ukrainan Serhi Hontšariin.[56]
- Ranskan ympäriajo 3.–25.7. Kilpailun voitti alun perin Yhdysvaltain Lance Armstrong ennätyksellisesti kuudennen kerran peräkkäin mutta myöhemmin hänen dopingin käyttönsä paljastui ja vuonna 2012 hän menetti voittonsa. Kilpailussa toiseksi ajoi Saksan Andreas Klöden yli kuusi minuuttia Armstrongille hävinneenä ja kolmas oli Italian Ivan Basso.[57][58]
- Espanjan ympäriajo 4.–26.9. Kilpailun voitti isäntämaan Roberto Heras 30 sekunnin erolla maanmieheensä Santiago Péreziin. Espanjalaisten kolmoisvoiton varmisti Francisco Mancebo.[56]
- Maantiepyöräilyn maailmanmestaruuskilpailut 27.9.–3.10. Veronassa, Italiassa. Maantieajon maailmanmestaruuden voittivat Espanjan Óscar Freire ja Saksan Judith Arndt. Aika-ajon nopeimmat olivat Australian Michael Rogers ja Sveitsin Karin Thürig.[59]
- Ratapyöräilyn maailmanmestaruuskilpailut 26.–30.5. Melbournessa, Australiassa. Eräajossa maailmanmestareiksi ajoivat Alankomaiden Theo Bos ja Venäjän Svetlana Grankovskaja.[60]
- Maastopyöräilyn maailmanmestaruuskilpailut 6.–12.9. Les Getsissä, Ranskassa. Isäntämaa Ranska voitti kaksi maailmanmestaruutta, kun Julien Absalon oli paras 37,9 kilometrin maastopyöräilyssä ja Fabien Barel alamäkiajossa.[60]
Pöytätennis
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Ateenan olympialaisissa kaksinpelien kultamitalin voittivat Etelä-Korean Ryu Seung-min sekä Kiinan Zhang Yining, joka voitti kultaa myös nelinpelissä. Myös miesten nelinpelin voitto meni Kiinaan. Ainoan Aasian ulkopuolelle päätyneen mitalin otti miesten nelinpelin tanskalainen pronssimitalipari Michael Maze / Finn Tugwell.[61]
Ratsastus
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Ateenan olympialaisissa kouluratsastuksen henkilökohtaisen kilpailun voitti neljä vuotta aiemminkin ykkösenä ollut Alankomaiden Anky van Grunsven ja kenttäratsastuksen henkilökohtaisen kilpailun Ison-Britannian Leslie Law. Esteratsastuksen ykkönen oli alun perin Irlannin Cian O'Connor mutta hänen hevosensa Waterford Crystal antoi dopingtestissä positiivisen näytteen, joten ratsukko hylättiin lopulta ja olympiavoittajaksi nousi Brasilian Rodrigo Pessoa. Joukkuekilpailujen voitot menivät Saksaan, Ranskaan ja Yhdysvaltoihin.[62][63]
Salibandy
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Miesten maailmanmestaruuskilpailut 16.–23.5. Klotenissa ja Zürichissä, Sveitsissä. Loppuottelussa Ruotsi voitti Tšekin 6–4. Pronssiottelussa Suomi voitti Sveitsin rangaistuslaukauskilpailun jälkeen 8–7. Turnauksen arvokkaimmaksi pelaajaksi valittiin Ruotsin Niklas Jihde.[64]
Softball
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Ateenan olympialaisten loppuottelussa Yhdysvallat voitti Australian 5–1. Pronssia sai Japani.[61]
Soutu
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Ateenan olympialaisissa miehet kilpailivat kahdeksassa ja naiset kuudessa eri lajissa. Romania saavutti kolme kultamitalia, jotka kaikki tulivat naisten puolelta. Kaikkiaan mitaleille ylsi 23 maata. Yksikköjen voittajat olivat Norjan Olaf Tufte ja Saksan Katrin Rutschow-Stomporowski.[65]
- Maailmanmestaruuskilpailut 27.7.–1.8. Banyolesissa, Espanjassa. Ohjelmassa oli kuusi miesten, kolme naisten ja kaksi sekajoukkueiden olympiaohjelmaan kuulumatonta luokkaa. Italia voitti kolme kultamitalia.[66]
Sulkapallo
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Ateenan olympialaisissa Kiina voitti kolme kultamitalia sekä Indonesia ja Etelä-Korea yhden. Kaksinpelien voittajia olivat Indonesian Taufik Hidayat ja Kiinan Zhang Ning.[61]
Suunnistus
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Maailmanmestaruuskilpailut 12.–19.9. Västeråsissa, Ruotsissa. Miehistä Norjan Bjørnar Valstad ja naisista Ruotsin Karolina A. Höjsgaard voittivat kultaa sekä pitkällä matkalla että viestissä. Henkilökohtaiseen mestaruuteen suunnistivat myös Ruotsin Niclas Jonasson, Norjan Hanne Staff, Ranskan Thierry Gueorgiou ja Sveitsin Simone Niggli-Luder.[67]
- Euroopan-mestaruuskilpailut 10.–17.7. Roskildessa, Tanskassa. Sveitsin Simone Niggli-Luder voitti kaksi henkilökohtaista kultamitalia. Ruotsi oli mitalitilaston ykkönen kolmella kultamitalilla. Suomalaiskolmikko Jarkko Huovila, Pasi Ikonen ja Mats Haldin voitti miesten viestin.[67]
- Tiomila-viesti 24.–25.4. Kolmårdenissa. Norjalainen Halden SK voitti miesten ja isäntämaan Ulricehamns OK naisten viestin. Haldenin voittajakymmenikköön kuuluivat suomalaiset Jarkko Huovila ja Mats Haldin, ja Ulricehamnin voittajaviisikossa oli mukana Sveitsin Simone Niggli-Luder.[68]
- Jukolan viesti 19.–20.6. Jämijärvellä. Kalevan Rasti, ankkurinaan ranskalainen Thierry Gueorgiou, voitti miesten Jukolan. Simone Niggli-Luderin ankkuroima ruotsalaisseura Ulricehamns OK voitti Venlojen viestin.[68]
Taekwondo
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Ateenan olympialaisissa sekä miehet että naiset kilpailivat neljässä painoluokassa. Etelä-Korean, Kiinan ja Taiwanin ottelijat voittivat kaksi kultamitalia. Kaikkiaan mitaleille ylsi 13 maata.[44]
Taitoluistelu
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Taitoluistelun maailmanmestaruuskilpailut 22.–28.3. Dortmundissa, Saksassa. Maailmanmestaruuden voittivat Venäjän hallitseva mestari Jevgeni Pljuštšenko, Japanin Shizuka Arakawa, pariluistelussa Venäjän Tatjana Totmjanina / Maksim Marinin sekä jäätanssissa Venäjän Tatjana Navka / Roman Kostomarov.[69]
- Taitoluistelun Euroopan-mestaruuskilpailut 2.–8.2. Budapestissa, Unkarissa. Mestaruuden voittivat Ranskan Brian Joubert, Unkarin Júlia Sebestyén sekä venäläisparit Tatjana Totmjanina / Maksim Marinin ja Tatjana Navka / Roman Kostomarov.[70]
- Muodostelmaluistelun maailmanmestaruuskilpailut 1.–4.4. Zagrebissa, Kroatiassa. Suomalaisjoukkueista Marigold IceUnity voitti kultaa ja Rockettes saavutti pronssia. Hopealle sijoittui ruotsalainen Team Surprise.[70]
Tennis
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Australian avointen kaksinpelien loppuotteluissa sveitsiläinen Roger Federer voitti venäläisen Marat Safinin ja belgialainen Justine Henin-Hardenne maannaisensa Kim Clijstersin.[71]
- Ranskan avointen kaksinpelien loppuotteluissa argentiinalainen Gastón Gaudio voitti maanmiehensä Guillermo Corian ja venäläinen Anastasija Myskina maannaisensa Jelena Dementjevan.[71]
- Wimbledonin kaksinpelien loppuotteluissa hallitseva mestari Roger Federer voitti yhdysvaltalaisen Andy Roddickin ja ensimmäisenä venäläisnaisena Wimbledonin kaksinpelin voittoon yltänyt Marija Šarapova yhdysvaltalaisen Serena Williamsin.[72]
- Yhdysvaltain avointen kaksinpelien loppuotteluissa Roger Federer voitti australialaisen Lleyton Hewittin ja venäläinen Svetlana Kuznetsova maannaisensa Jelena Dementjevan. Espanjalainen Virginia Ruano Pascual ja argentiinalainen Paola Suárez voittivat vuoden kolmannen Grand Slam -tittelinsä naisten nelinpelissä.[73]
- Ateenan olympialaisten tenniskilpailuissa Chile saavutti kaikki lajit huomioiden ensimmäiset olympiakultansa, kun Nicolás Massú ja Fernando González voittivat miesten nelinpelin ja Massú vielä kaksinpelin. Naisten kaksinpelin voitti Belgian Justine Henin-Hardenne, ja naisten nelinpelin voitto meni Kiinaan.[74]
Triathlon
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Ateenan olympialaisissa Hamish Carter ja Bevan Docherty ottivat miesten kilpailussa Uudelle-Seelannille kaksoisvoiton. Naisten kilpailun voitti Itävaltaa edustanut Kate Allen.[75]
- Havaijin Ironman-kilpailun miesten sarjan voitti Saksan Normann Stadler yli kymmenen minuutin erolla Kanadan Peter Reidiin. Naisten kilpailun voitti alun perin Saksan Nina Kraft mutta hän jäi dopingtestissä kiinni epon käytöstä, jolloin voittajaksi nousi Sveitsin Natascha Badmann.[76]
Uinti
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Ateenan olympialaisten ykköstähti oli kuusi kultaa ja kaksi pronssia uinut yhdysvaltalainen Michael Phelps. Kahteen henkilökohtaiseen kultamitaliin ylsivät australialainen vapaauimari Ian Thorpe, yhdysvaltalainen selkäuimari Aaron Peirsol, japanilainen rintauimari Kōsuke Kitajima ja ukrainalainen sekauimari Jana Klotškova. Yhdysvallat sai ratauintilajeista kaikkiaan 12 kultamitalia. Uimahyppyjen menestysmaa oli kuusi kultaa kahdeksasta voittanut Kiina, ja taitouinnin molemmat kultamitalit päätyivät Venäjälle.[77]
- Lyhyen radan maailmanmestaruuskilpailut 7.–11.10. Indianapolisissa, Yhdysvalloissa. Isäntämaa voitti 21 kultamitalia eli yli puolet kaikista. Australian Brooke Hanson voitti rinta- ja sekauinnissa kuusi kultamitalia, joista viisi henkilökohtaisissa lajeissa. Miesten lajeissa menestynein neljä kultaa voittanut yhdysvaltalainen rintauimari Brendan Hansen. Maailmanennätyksiä paransivat Yhdysvaltain Aaron Peirsol 200 metrin selkäuinnissa (1.50,52), Yhdysvaltain Ian Crocker 50 metrin perhosuinnissa, Yhdysvallat miesten 4 × 100 metrin sekauinnissa (3.25,09) sekä Australia naisten 4 × 100 metrin sekauinnissa (3.54,95).[78]
- Pitkän radan Euroopan-mestaruuskilpailut 7.–16.5. Madridissa, Espanjassa. UKraina voitti 11 kultamitalia ja Venäjä kymmenen. Joona Puhakka voitti ensimmäisenä suomalaisena Euroopan-mestaruuden uimahypyissä; hän sai kultaa yhden metrin ponnahduslaudalla ja hopeaa kolmen metrin ponnahduslaudalla. Suomen kolmannen mitalin toi 200 metrin sekauinnissa hopealle sijoittunut Jani Sievinen.[79]
- Lyhyen radan Euroopan-mestaruuskilpailut 9.–12.12. Wienissä, Itävallassa. Saksa oli mitalitilaston kärjessä yhdeksällä kultamitalilla. Thomas Rupprath voitti kultaa kolmessa henkilökohtaisessa lajissa ja yhdessä viestissä. Maailmanennätyksen uivat Rupprath 50 metrin selkäuinnissa (23,27) sekä Alankomaiden joukkue naisten 4 × 50 metrin sekauinnissa (1.52,85).[80]
Voimistelu
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Ateenan olympialaisten voimistelukilpailujen menestynein maa oli neljä kultaa naisten telinevoimistelussa voittanut Romania, jonka voimistelijoista Cătălina Ponor voitti kultaa joukkuekilpailussa ja kahdessa henkilökohtaisessa lajissa. Miesten telinevoimistelussa kaikki kahdeksan kultamitalia menivät eri maihin. Miesten joukkuekilpailun voitti Japani, ja moniottelujen parhaat olivat yhdysvaltalaiset Paul Hamm ja Carly Patterson. Rytmisessä voimistelussa molemmat kultamitalit menivät Venäjälle ja henkilökohtaisen kilpailun paras oli Alina Kabajeva. Trampoliinivoimistelussa kultaa voittivat Ukrainan Juri Nikitin ja Saksan Anna Dogonadze.[81]
- Telinevoimistelun miesten Euroopan-mestaruuskilpailut 15.–18.4. Ljubljanassa, Sloveniassa. Romanian Marian Drăgulescu voitti neljä kultamitalia, joista yksi tuli joukkuekilpailusta.[82]
- Telinevoimistelun naisten Euroopan-mestaruuskilpailut 29.4.–2.5. Amsterdamissa, Alankomaissa. Romania voitti joukkuekilpailun ja maan voimistelijoista Cătălina Ponor kaksi telinemestaruutta sekä Monica Roșu yhden. Venäjän Svetlana Horkina voitti kultaa neliottelusta ja eritasonojapuilta.[83]
Yleisurheilu
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Ateenan olympialaisissa kaksinkertaisia voittajia olivat 1 500 ja 5 000 metrin juoksun voittanut Marokon Hicham el-Guerrouj, 400 ja 4 × 400 metrillä kultaa juossut yhdysvaltalainen Jeremy Wariner, 800 ja 1 500 metrin juoksut voittanut britti Kelly Holmes sekä 200 ja 4 × 400 metrillä kultaa juossut jamaikalainen Veronica Campbell. Seiväshypyssä venäläinen Jelena Isinbajeva teki maailmanennätyksen 491, ja 110 metrin aitajuoksussa kiinalainen Liu Xiang sivusi maailmanennätystä 12,91. Kolmessa lajissa kultamitali jaettiin jo kisojen aikana uudelleen dopingtestin seurauksena: unkarilainen kiekonheittäjä Róbert Fazekas ja saman maan moukarinheittäjä Adrián Annus hylättiin dopingnäytteen manipuloinnin seurauksena ja venäläinen kuulantyöntäjä Irina Koržanenko jäi kiinni stanozololin käytöstä. Miesten maratonilla kilpailua selvästi johtanut brasilialainen Vanderlei de Lima joutui katsojan hyökkäyksen uhriksi, menetti juoksurytminsä ja putosi loppukilometreillä pronssille.[84]
- Sisäratojen maailmanmestaruuskilpailut 5.–7.3. Budapestissa, Unkarissa. Venäjä oli menestynein maa kahdeksalla kultamitalillaan. Tatjana Lebedeva voitti kultaa pituushypyssä ja kolmiloikassa, ja Natalja Nazarova vei kultaa 400 metrin ja 4 × 400 metrin juoksuissa. Sisäratojen maailmanennätyksiä paransivat Jelena Isinbajeva seiväshypyssä (486), Tatjana Lebedeva kolmiloikassa (15,36) sekä Venäjän 4 × 400 metrin viestijoukkue (3.23,88). Alkuperäisistä voittajista Venäjän Anastasija Kapatšinskaja 200 metrillä ja Ukrainan Vita Pavlyš kuulantyönnössä jäivät dopingtestissä kiinni stanozololin käytöstä ja he menettivät kultamitalinsa.[85]
- Maastojuoksun maailmanmestaruuskilpailut 20.–21.3. Brysselissä, Belgiassa. Etiopian Kenenisa Bekele voitti kolmantena peräkkäisenä vuonna miesten sarjassa sekä lyhyen että pitkän matkan ja voitti molemmilla matkoilla kultaa myös joukkuekilpailussa. Etiopia voitti myös molemmat naisten joukkuekilpailut mutta henkilökohtaiset mestaruudet menivät Kenian Edith Masaille ja Australian Benita Johnsonille.[86]
- Maailmanennätyksiä vuoden aikana paranneltiin useimmin naisten seiväshypyssä. Hallikaudella venäläinen Jelena Isinbajeva ylitti 483 cm 15.2. Donetskissa, toinen venäläinen Svetlana Feofanova hyppäsi 485 cm 22.2. Ateenassa, ja 6.3. MM-hallikilpailuissa Budapestissa Isinbajeva korotti ennätyksen 486 cm:iin. Yhdysvaltalainen Stacy Dragila hyppäsi 8.6. Ostravassa siihen saakka parhaan ulkoratatuloksen 483 cm mutta Isinbajeva ylitti 487 cm 27.6. Gatesheadissa, Feofanova 488 cm 4.7. Iráklionissa ja sitten Isinbajeva 489 cm 25.7. Birminghamissa, 490 cm 30.7. Lontoossa, 491 cm 24.8. Ateenan olympialaisissa sekä lopuksi 492 cm 3.9. Brysselissä. Turkkilainen Elvan Abeylegesse juoksi 11.6. Bergenissä 5 000 metrin juoksun maailmanennätyksen 14.24,68, ja Venäjän Gulnara Samitova paransi 4.7. Iráklionissa 3 000 metrin estejuoksun maailmanennätykseksi 9.01,59. Miesten puolella Etiopian Kenenisa Bekele vei maanmieheltään Haile Gebrselassielta sekä 5 000 että 10 000 metrin maailmanennätykset, edellisen juoksemalla 31.5. Hengelossa ajan 12.37,35 ja jälkimmäisen 8.6. Ostravassa ajalla 26.20,31. Qatarin kenialaissyntyinen Saif Saaeed Shaheen juoksi 3.9. Brysselissä 3 000 metrin estejuoksun maailmanennätyksen 7.53,63. Kiinan Liu Xiang sivusi 27.8. Ateenan olympialaisissa Colin Jacksonin 11 vuotta vanhaa 110 metrin aitajuoksun ME-aikaa 12,91.[87]
Katso myös
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Siukonen, Markku: Urheilun vuosikirja 26. Minerva Kustannus Oy, 2005. ISBN 952-5591-08-5
- Siukonen, Markku: Urheilun vuosikirja 27. Minerva Kustannus Oy, 2006. ISBN 952-5591-41-7
- Siukonen, Markku: Urheilun vuosikirja 34. Minerva Kustannus Oy, 2013. ISBN 978-952-492-735-2
Viitteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Siukonen 2005, s. 61–65
- ↑ Siukonen 2005, s. 82
- ↑ Siukonen 2005, s. 233
- ↑ Siukonen 2005, s. 235
- ↑ Siukonen 2005, s. 77–78, 164
- ↑ a b Siukonen 2005, s. 238
- ↑ Siukonen 2005, s. 101, 103, 236
- ↑ Siukonen 2005, s. 287
- ↑ Siukonen 2005, s. 203, 286–287
- ↑ American Le Mans Series Page racing-reference.info. Arkistoitu 29.6.2017. Viitattu 5.8.2017.
- ↑ Siukonen 2005, s. 203, 243
- ↑ a b c d Siukonen 2005, s. 79
- ↑ Siukonen 2005, s. 244
- ↑ Siukonen 2005, s. 245
- ↑ Siukonen 2005, s. 248
- ↑ Siukonen 2005, s. 141, 248
- ↑ a b c Siukonen 2005, s. 249
- ↑ Siukonen 2005, s. 248–249
- ↑ Siukonen 2005, s. 186, 249
- ↑ a b Siukonen 2005, s. 256
- ↑ Siukonen 2005, s. 256
- ↑ a b Siukonen 2005, s. 78
- ↑ Siukonen 2005, s. 74, 159–160
- ↑ Siukonen 2005, s. 262–263
- ↑ Siukonen 2005, s. 266–267
- ↑ Siukonen 2005, s. 180, 183, 264–265
- ↑ Siukonen 2005, s. 137–138, 263–264
- ↑ Siukonen 2005, s. 101, 269
- ↑ Siukonen 2005, s. 104, 269
- ↑ Siukonen 2005, s. 79, 170
- ↑ Siukonen 2005, s. 275
- ↑ Siukonen 2005, s. 79–80
- ↑ Siukonen 2005, s. 76–77, 170
- ↑ Siukonen 2005, s. 39, 163, 78
- ↑ Siukonen 2005, s. 199, 290–291
- ↑ a b c Siukonen 2005, s. 290
- ↑ Siukonen 2005, s. 183, 290
- ↑ Slater, James: The Lamon Brewster/Wladimir Klitschko Fight: Still Disturbing To Watch 15 Years On Boxing News 24/7. 5.4.2019. Viitattu 2.2.2024. (englanniksi)
- ↑ Rawling, John: Klitschko's win puts Lewis in the frame The Guardian. 26.4.2004. Viitattu 2.2.2024. (englanniksi)
- ↑ Lynch, Steven: Ask Steven: Andrew Golota had four world heavyweight title fights, and didn't win any. Is this a record? 11.2.2016. ESPN. Viitattu 2.2.2024. (englanniksi)
- ↑ Slater, James: The Lamon Brewster/Wladimir Klitschko Fight: Still Disturbing To Watch 15 Years On Boxing News 24/7. 5.4.2019. Viitattu 2.2.2024. (englanniksi)
- ↑ Profile: John Ruiz Boxing News 24/7. 30.3.2005. Viitattu 2.2.2024. (englanniksi)
- ↑ Editor’s Pick: When Roy Jones fell to earth Boxing News. 14.2.2002. Viitattu 2.2.2024. (englanniksi)
- ↑ a b Siukonen 2005, s. 74
- ↑ Siukonen 2005, 39, 73–74
- ↑ Siukonen 2005, s. 74–75
- ↑ Siukonen 2005, s. 93–94, 301
- ↑ Siukonen 2005, s. 102, 301
- ↑ Siukonen 2005, s. 110–111, 301–302
- ↑ Siukonen 2005, s. 302
- ↑ Siukonen 2005, s. 104, 249
- ↑ Siukonen 2005, s. 250
- ↑ Siukonen 2005, s. 77, 170
- ↑ Siukonen 2005, s. 75–76, 306–307
- ↑ Pyöräilijä Hamilton menetti virallisesti Ateenan aika-ajon kultamitalin Helsingin Sanomat. 10.8.2012. Viitattu 1.11.2017.
- ↑ a b Siukonen 2005, s. 308
- ↑ Siukonen 2005, s. 150–151, 308
- ↑ Siukonen 2013, s. 23
- ↑ Siukonen 2005, s. 306–307
- ↑ a b Siukonen 2005, s. 306
- ↑ a b c Siukonen 2005, s. 80
- ↑ Siukonen 2005, s. 62, 78, 169, 208
- ↑ Siukonen 2006, s. 109
- ↑ Siukonen 2005, s. 131–132, 312
- ↑ Siukonen 2005, s. 76
- ↑ Siukonen 2005, s. 314–315
- ↑ a b Siukonen 2005, s. 319
- ↑ a b Siukonen 2005, s. 320
- ↑ Siukonen 2005, s. 117, 323
- ↑ a b Siukonen 2005, s. 323
- ↑ a b Siukonen 2005, s. 325
- ↑ Siukonen 2005, s. 143, 146, 325–326
- ↑ Siukonen 2005, s. 325–326
- ↑ Siukonen 2005, s. 80, 165–166
- ↑ Siukonen 2005, s. 78–79
- ↑ Siukonen 2005, s. 327
- ↑ Siukonen 2005, s. 69–72, 166–168, 173
- ↑ Siukonen 2005, s. 194–195, 198, 328–329
- ↑ Siukonen 2005, s. 129, 329–330
- ↑ Siukonen 2005, s. 331
- ↑ Siukonen 2005, s. 75
- ↑ Siukonen 2005, s. 122, 342
- ↑ Siukonen 2005, s. 342
- ↑ Siukonen 2005, s. 69–72, 166–168, 172–173
- ↑ Siukonen 2005, s. 110, 345
- ↑ Siukonen 2005, s. 116, 345
- ↑ Siukonen 2005, s. 103, 105, 110, 133, 138, 142, 146, 151, 152, 168, 170, 177, 355–356
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Urheiluvuosi 2004 Wikimedia Commonsissa