Urheiluvuosi 1954
Siirry navigaatioon
Siirry hakuun
| Urheiluvuodet |
|---|
| 1944 • 1945 • 1946 • 1947 • 1948 • 1949 • 1950 • 1951 • 1952 • 1953 – 1954 – 1955 • 1956 • 1957 • 1958 • 1959 • 1960 • 1961 • 1962 • 1963 • 1964 |
| Vuodet |
| 1951 • 1952 • 1953 – 1954 – 1955 • 1956 • 1957 |
Urheiluvuosi 1954 käsittelee vuoden 1954 merkittäviä uutisia ja tapahtumia urheilussa.
Alppihiihto
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Maailmanmestaruuskilpailut. Norjan Stein Eriksen voitti kolme kultamitalia. Naisten lajeissa Sveitsin Ida Schöpfer voitti kaksi kultaa ja yhden hopean.[1]
Autourheilu
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Formula 1 -sarjan maailmanmestaruuden voitti Argentiinan Juan Manuel Fangio, jolle mestaruus oli uran toinen.[2]
Golf
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Masters-turnauksen voitti kolmannen kerran urallaan yhdysvaltalainen Sam Snead.[3]
- Yhdysvaltain avoimen turnauksen voitti yhdysvaltalainen Ed Furgol.[3]
- Britannian avoimen turnauksen voitti australialainen Peter Thomson.[3]
- PGA-mestaruuden voitti yhdysvaltalainen Chick Harbert.[4]
Jalkapallo
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Maailmanmestaruuskilpailut Sveitsissä. Maailmanmestaruuden vei Länsi-Saksa, joka voitti Bernissä 4.7. pelatussa loppuottelussa ennakkosuosikki Unkarin maalein 3–2. Länsi-Saksan tasoitus- ja voittomaalin teki Helmut Rahn. Alkulohkossa Unkari oli voittanut Länsi-Saksan 8–3. Itävalta voitti pronssiottelussa Uruguayn 3–1.[5] Kisojen maalikuninkuuden voitti 11 maalia tehnyt unkarilainen Sándor Kocsis.[6]
Jääkiekko
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Maailmanmestaruuskilpailut Tukholmassa, Ruotsissa. Mestaruuden voitti MM-kilpailuihin ensimmäistä kertaa osallistunut Neuvostoliitto, hopeaa sai Neuvostoliitolle maalein 2–7 hävinnyt Kanada ja pronssille sijoittui Ruotsi.[7]
Koripallo
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Miesten toiset maailmanmestaruuskilpailut. Maailmanmestaruuden voitti Yhdysvallat, hopealle sijoittui Brasilia ja pronssia sai Filippiinit.[8]
Nyrkkeily
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Paddy DeMarco voitti ammattinyrkkeilyn kevyen sarjan maailmanmestaruuden ottamalla pistevoiton James Carterista 5.3. New Yorkissa mutta Carter nousi jo kolmannen kerran mestariksi voittamalla DeMarcon teknillisellä tyrmäyksellä 15. erässä 14.11. San Franciscossa.[9]
- Rocky Marciano puolusti ammattinyrkkeilyn raskaan sarjan maailmanmestaruuttaan aiempaa mestaria Ezzard Charlesia vastaan 17.6. ja 17.9. New Yorkissa. Ensimmäisessä ottelussa Marciano joutui tyytymään pistevoittoon mutta uusinnassa hän tyrmäsi Charlesin kahdeksannessa erässä.[10]
- Ranskalainen Robert Cohen voitti ammattinyrkkeilyn kääpiösarjan Jimmy Carruthersilta avoimeksi jääneen maailmanmestaruuden ottamalla pistevoiton thaimaalaisesta Chamroen Songkitratista 18.9. Bangkokissa.[11]
- Johnny Saxton voitti ammattinyrkkeilyn välisarjan maailmanmestaruuden ottamalla pistevoiton kuubalaisesta Kid Gavilánista 20.10. Philadelphiassa.[12]
- Argentiinalainen Pascual Pérez voitti ammattinyrkkeilyn kärpässarjan maailmanmestaruuden pistevoitolla japanilaisesta Yoshio Shiraista 26.11. Tokiossa.[13]
Pikaluistelu
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Yleisluistelun miesten maailmanmestaruuskilpailut. Mestaruuden voitti neuvostoliittolainen Boris Šilkov.[14]
- Yleisluistelun naisten maailmanmestaruuskilpailut. Mestaruuden voitti toisen kerran urallaan neuvostoliittolainen Lidija Selihova.[15]
Pohjoismaiset hiihtolajit
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Maailmanmestaruuskilpailut. Kisaohjelmaan otettiin mukaan miesten 30 kilometrin hiihto, ja aiempi 18 kilometrin kilpailu lyhennettiin 15 kilometriin. Kaksi vuotta aiemmin olympialaisissa ensiesiintymisensä tehneet naishiihtäjät kilpailivat 10 kilometrillä.Kahteen kultamitaliin ylsivät neuvostoliittolaiset Vladimir Kuzin ja Ljubov Kozyreva sekä Suomen Veikko Hakulinen, heistä Kuzin kahdella henkilökohtaisella matkalla. Matti Pietikäinen voitti ensimmäisenä suomalaisena mäkihypyn maailmanmestaruuden ja Norjan Sverre Stenersen voitti yhdistetyn.[16]
Pyöräily
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Italian ympäriajon voitti sveitsiläinen Carlo Clerici.[17]
- Ranskan ympäriajon voitti toisena peräkkäisenä vuonna isäntämaan Louison Bobet.[18]
Taitoluistelu
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Maailmanmestaruuskilpailuissa mestaruuden voittivat Yhdysvaltain Hayes Alan Jenkins toisen peräkkäisen kerran, saksalainen Gundi Busch, pariluistelussa Kanadan Frances Dafoe / Norris Bowden sekä jäätanssissa Ison-Britannian Jean Westwood / Lawrence Demmy neljäntenä vuonna peräkkäin.[19]
Tennis
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Australian avointen miesten kaksinpelin mestaruuden voitti järjestäjämaan Mervyn Rose ja naisten saman maan Thelma Long.[20]
- Ranskan avointen miesten kaksinpelin mestaruuden voitti yhdysvaltalainen Tony Trabert ja naisten saman maan Maureen Connolly.[21]
- Wimbledonin miesten kaksinpelin mestaruuden voitti Egyptiä edustanut Jaroslav Drobný ja naisten Maureen Connolly kolmannen peräkkäisen kerran.[22]
- Yhdysvaltain avointen miesten kaksinpelin mestaruuden voitti järjestäjämaan Vic Seixas ja naisten saman maan Doris Hart.[23]
- Davis Cupin voitti Yhdysvallat kaikkiaan 17. kerran, millä se oli voittotilaston kärjessä.[24]
- Naistenniksen suurin tähti Maureen Connolly joutui ratsastamassa ollessaan onnettomuuteen kuorma-auton kanssa ja loukkaantui niin pahoin, että lopetti tennisuransa 19-vuotiaana.[25][26]
Yleisurheilu
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Euroopan-mestaruuskilpailut 25.–29.8. Bernissä, Sveitsissä. Kilpailuihin osallistui 28 maata ja 686 urheilijaa. Neuvostoliitto voitti 16 kultamitalia, muut maat yhteensä 19. Kaikkiaan mitaleille ylsi 15 maata. Kaksi henkilökohtaista kultamitalia voitti Länsi-Saksan Heinz Fütterer 100 ja 200 metrin juoksuissa. Neuvostoliittolainen pikajuoksija Irina Turova saavutti kaikkiaan kaksi kultamitalia ja yhden hopean.[27] Maailmanennätystä paransivat Neuvostoliiton Vladimir Kuts 5 000 metrin juoksussa (13.56,6) ja väliaikana myös kolmella maililla (13.27,4) sekä Neuvostoliiton Mihail Krivonosov moukarinheitossa (63,34). Uutena lajina virallisille ennätyslistoille otettiin 3 000 metrin estejuoksu ja Sándor Rozsnyóin voittoaika 8.49,6 kirjattiin lajin ensimmäiseksi viralliseksi maailmanennätykseksi.[27][28]
Katso myös
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Ekberg, Jari: Kuin taivasta koskettaisi. Atena, 2014. ISBN 978-952-300-049-0
- Lounasheimo, Ilmo: Kehän sankarit. WSOY, 1987. ISBN 951-0-13981-5
- Pihlaja, Juhani: Urheilun käsikirja. TietoSportti, 1994. ISBN 951-97170-0-5
Viitteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Pihlaja, s. 21–24
- ↑ Pihlaja, s. 123
- ↑ a b c Pihlaja, s. 151
- ↑ Pihlaja, s. 152
- ↑ Ekberg, s. 122–123
- ↑ Ekberg, s. 120
- ↑ Raevuori, Antero: Pitkä kiekko, s. 40–41. WSOY, 1997. ISBN 951-0-21875-8
- ↑ Pihlaja, s. 313
- ↑ Lounasheimo, s. 706
- ↑ Lounasheimo, s. 286, 303, 697
- ↑ Lounasheimo, s. 711
- ↑ Lounasheimo, s. 311, 704
- ↑ Lounasheimo, s. 712
- ↑ Pihlaja, s. 549
- ↑ Pihlaja, s. 551
- ↑ Pihlaja, s. 160–163, 439, 868
- ↑ Pihlaja, s. 605
- ↑ Pihlaja, s. 604
- ↑ Pihlaja, s. 707–708
- ↑ Pihlaja, s. 739
- ↑ Pihlaja, s. 738–739
- ↑ Pihlaja, s. 736–737
- ↑ Pihlaja, s. 737–738
- ↑ Pihlaja, s. 740
- ↑ Hawkes, Chris & Kanerva, Juha: Maailman urheiluennätykset, s. 138. Määritä julkaisija! ISBN 978-952-220-119-5
- ↑ Virtamo, Keijo (toim.): Fokus-Urheilu 2, s. 513. Otava, 1970.
- ↑ a b Siukonen, Markku & Ahola, Matti: Suuri EM-kirja, s. 54, 56–57. Sporttikustannus Oy, 1990. ISBN 951-8920-11-7
- ↑ Hakalax, Jari: Mitä tapahtui urheilussa 1954 (21.–31.8.) Suomen Urheilutietäjät ry.. Viitattu 28.9.2018.
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Urheiluvuosi 1954 Wikimedia Commonsissa
