Resurrection Band

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Tähän artikkeliin tai osioon ei ole merkitty lähteitä, joten tiedot kannattaa tarkistaa muista tietolähteistä.
Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkeliin tarkistettavissa olevia lähteitä ja merkitsemällä ne ohjeen mukaan.
Resurrection Band
Resurrection Band konsertissa elokuussa 1988
Resurrection Band konsertissa elokuussa 1988
Tiedot
Toiminnassa 1972–2000
Tyylilaji Klassinen rock
Hard rock
Blues rock
Heavy metal (1970-lukulaisittain)
Uusi aalto
Kotipaikka Chicago, Illinois, Yhdysvallat
Laulukieli englanti
Jäsenet

Glenn Kaiser, Laulu, sähkökitara, huuliharppu, symbaali
Wendi Kaiser, Laulu
Stu Heiss, Sähkökitara, kosketinsoitin
John Herrin, Rumpusetti

Entiset jäsenet

Jim Denton, Bassokitara, kosketinsoitin (1972–1987)
Roy Montroy, Bassokitara, koskettimet (1987–2000)
Levy-yhtiö

Grr Records, 1988–
Sparrow Redords, 1983–1988
Star Song Records, 1978–1982

Aiheesta muualla
Kotisivut

Resurrection Band (myös Rez Band tai REZ) on yhdysvaltalainen kristillinen hard rock- ja blues rock -yhtye, joka perustettiin 1960–1970-lukujen vaihteessa Jesus People USA -liikkeen yhteydessä, virallisesti vuonna 1972. Resurrection Bandia pidetään usein ensimmäisenä varhaisena kristillisenä esimetalliyhtyeenä. Tässä suhteessa yhtyeellä oli ratkaiseva asema, kun se avarsi tietä suuntauksen myöhemmille sukupolville. Puolessa välissä uraansa yhtye kävi lähellä merkittävää valtavirran menestystä tehtyään erilaisia tyylikokeiluja radioystävällisen hard rockin ja sanoitustensa kanssa. Resurrection Band edusti alkuaikoinaan sitä, mitä 1970-luvun normeilla pidettiin heavy metalina, ja sen esikoisalbumia Awaiting Your Reply verrattiin varsinkin Led Zeppeliniin. Yhtyeen hajottua vuonna 2000 laulaja-kitaristi Glenn Kaiser jatkoi soolouraansa bluesyhtyeellään Glenn Kaiser Band.

Historia

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

1970-luku: uraauurtavat vaiheet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Alun perin yhtye soitti nimellä Charity Jesus People Milwaukee -yhteisössä, joka toimi Milwaukeessa, Wisconsinin osavaltiossa. Jesus People USA oli Yhdysvaltojen haara 1960-luvulla alkaneessa Jeesus-liikkeessä, joka oli käytännössä hippiliike kristillisillä aatteilla. Yhdessä vaiheessa Jesus People Milwaukee -yhteisö jakautui neljään alayhteisöön: yhdestä tuli "Jesus People USA Travelling Team" ennen kuin se siirtyi Chicagoon, Illinoisiin. Charity vaihtoi nimensä Resurrection Bandiksi ja yhteisön työ keskittyi yhtyeen tukemiseen. Saavuttuaan Chicagoon Resurrection Band äänitti itsenäisesti neljä kasettia, joita yhtye jakeli konserttiensa päätteeksi. Yhtye esiintyi missä vain pystyivät aina kouluista vankiloihin ja katujen kulmiin. Ensimmäinen kasetti Music to Raise the Dead oli tyyliltään hard rockia, kun taas All Your Life koostui vain yhtyeen akustisista kappaleista. Jälkimmäiset heijastivat yhtyeen folk-vaikutteista esitystä, jota Resurrection Band soitti vanhoillisemmissa tapahtumissa, kuten hoitokodeissa ja seurakunnissa. Jälkeen mainitut suhtautuivat syvän epäilevästi kristilliseen raskaaseen rockiin ja siihen, että Resurrection Band erikoistui musiikkiin, joka oli sen ajan käsitys heavy metalista.

Neljä vuotta myöhemmin, saatuaan 8000 dollarin lahjoituksen eräältä ystävältä, Resurrection Band äänitti ensimmäisen studioalbuminsa Awaiting Your Reply levytyssessioissa, jotka kestivät yötä päivää kahden viikon ajan. Siitä huolimatta että yhtye oli saanut albumin valmiiksi kansitaiteita myöten, mikään levy-yhtiö ei kiinnostunut julkaisemaan albumia. Myös yksikään kristillinen levy-yhtiö ei halunnut ottaa riskiä ja julkaista äänitettä, sillä yhtyeen Led Zeppelinin ja Jefferson Airplanen innoittama musiikki oli liian kiistanalaista kristillisille markkinoille. Kuitenkin huolimatta muiden hengellisen musiikin tuottajien varoituksista, riippumaton Star Song Records päätti julkaista albumin sillä yhtiöllä ei ollut mitään menetettävää. Monien yllätykseksi Awaiting Your Reply menestyi musiikkiteollisuudessa, varsinkin kristillisillä markkinoilla, jossa albumi oli listamenestykseltään parhaimmillaan sijalla 6. Siitä huolimatta, että albumi oli väärin ymmärretty aikalaisten kriitikoiden joukossa, nykyisin äänitettä ylistetään ja se on eräässä musiikkikirjassa mainittu sadan tärkeimmän kristillisen musiikkialbumin listalla sijalla 91.

Menestys jatkui toisen studioalbumin, Rainbow's End kohdalla. Albumin tyyli pysyi tutussa progressiivisessa hard rockissa ja metallissa, ja muistutti linjaltaan Black Sabbathia ja Aerosmithia. Yhtye itse oli tyytyväinen aikaansaannokseensa, toisin kuin Star Song: Resurrection Bandin piti etsiä uusi levy-yhtiö. Rainbow's End on merkittävä sen suhteen, että se on ensimmäinen yhdysvaltalaisen rockyhtyeen albumi, joka ottaa kantaa Etelä-Afrikan rasistiseen apartheid-rotujaotteluun. Vuotta myöhemmin Peter Gabriel toi aiheen maailman tietouteen klassisella kappaleellaan "Biko". Resurrection Band tuli myöhemmin tunnetuksi tavastaan käsitellä eri sosiaalisia ja poliittisia epäkohtia musiikissaan aina sotateollisesta kompleksista yhdysvaltalaisen materialismin korruptoivaan vaikutukseen, kuten myös rasismiin, kodittomuuteen, AIDS:iin, päihderiippuvuuteen, prostituutioon sekä moniin muihin aiheisiin, joita yhtye henkilökohtaisesti kohtasi, kun se vei sanomaansa eteenpäin Chicagon kaupunkiyhteisössä.

1980-1982: kriittinen vastaanotto

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kirjoitettuaan levytyssopimuksen Light Recordsin kanssa Resurrection Band jätti progressiivisen rockin suuntauksensa ja vaihtoit enemmän radioystävällisempään hard rock- ja metallityyliin. Molemmat seuraavat albumit, Colours (1980) ja Mommy Don't Love Daddy Anymore (1981) olivat musiikillisia merkkiteoksia, jotka molemmat käsittelivät vuoroittain yleisempiä sosiaalisia ongelmia, kuten köyhyyttä ja avioeroja, samoin kuin henkilökohtaisia hengellisiä ongelmia, kuten pelastusta ja opetuslapseutta sekä niiden yhteyttä. Sillä välin kun valtavirta oli vielä totuttautumassa ajatukseen kristillisen hard rockin olemassaolosta, vaihtoehtoiset kristilliset musiikkilehdet ylistivät molempia albumeja, ja näiden lehtien johtava julkaisu Harvest Rock Syndicate antoi molemmille viisi tähteä. Vastaavasti yhtye alkoi saada laajempaa radiosoittoa. resurrection Band yhdisti maineensa voimallisena live-esiintyjänä ja tehokkaan evankelistisen sanomansa – Glenn Kaiser saarnasi usein konserttien päätteeksi – ja saivat myönteisen maineen seurakunnan työntekijöiden joukossa, kuten myös hartaan ihailijakunnan. Menestyksestään huolimatta Resurrection Band siirsi kaikki tuottonsa Jesus People USA -yhteisölle, kuten jäsenet antoivat rahansa New Testament -seurakunnan esimerkin mukaisesti.

Resurrection Band hyödynsi osaa rahoistaan ja rakensi oman äänitysstudion yhteisönsä keskelle. Studio sai myöhemmin lempinimen "Tone Zone". Siitä huolimatta että studio pystytettiin kengännauhabudjetilla, yhtye äänitti siellä toisen albuminsa D.M.Z kesällä 1982. Albumi edusti pientä siirtymävaihetta yhtyeen soundissa, ja oli puoliksi Van Halenin inspiroimaa hard rockia, ja sisälsi Stu Heissin energisiä kitarasooloja. Toinen puoli albumista taas oli lähestymistavaltaan enemmän uutta aaltoa: kiistanalaista tyyliä, jota yhtye jatkoi myöhemmillä julkaisuillaan suuremmalla tarmolla. Albumin jakautunut ilmaisu ei saanut kovin hyvää vastaanottoa kriitikoilta. Siitä huolimatta kaksi albumin kappaletta osoittautuivat vakioiksi yhtyeen live-esityksissä: "Military Man" ja "White Noise".

Nämä kappaleet sisältyivät myös yhtyeen toiselle julkaisulle Live Bootleg, live-albumille, joka äänitettiin Odeonissa, Chicagossa lokakuussa 1983 innokkaan yleisön edessä. Tämä oli yhtyeen ensimmäinen julkaisu Sparrow Recordsilla, yhdellä suurimmistä ja menestyneimmistä kristillisistä levy-yhtiöistä, joka tuolloin etsi lisää kristillisiä yhtyeitä, joille evankeliointi oli tärkein tavoite. Live Bootleg oli ensimmäinen albumi, joka julkaistiin yhtyeen lyhennetyllä nimellä "Rez Band", jonka yhtyeen ihailijat olivat keksineet ja vakiinnuttaneet. Albumi sisälsi kappaleita, jotka käsittelivat lukioikäisten opiskelijoiden ongelmia. Yhtye jatkoi tätä sanoitusaihetta niin kauan urallaan, kuin levyttivät musiikkia.

1980-luvun puoliväli: uudesta aallosta MTV:lle

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sen jälkeen kun yhtye oli tehnyt muutaman menestyksekkään kiertueen yhdysvalloissa ja Euroopassa 1980-luvun alussa muiden kristillisten hard rock -yhtyeiden, mukaan lukien ruotsalaisen Jerusalemin kanssa, kriitikot ja ihailijat näkivät Rez Bandin johtavana kristillisenä hard rock -ryhmänä. Sen tuloksena, kun yhtye julkaisi Hostagen loppuvuonna 1984, kuuntelijat yllättyivät taas yhtyeen muutoksesta: kaikessa kosketinsoitinpainotteisuudessaan albumi heijasti yhtyeen kasvavaa kiinnostusta uusi aalto -musiikkiin. Hostagen ensimmäisellä singlellä "S.O.S." on hädin tuskin yhtään kitaroita. Tästä huolimatta single ylti viikkokausiksi kärkeen kristillisten rocksinglejen listalla ja yhtye kiinnitti aivan uuden yleisön mielenkiinnon. Muutos oli kuitenkin kiistanalainen ja jakoi runsaasti kriitikoiden mielipiteitä.

Rez Band ei kuitenkaan täysin hylännyt hard rock -soundiaan. Seuraava single "Crimes", jonka laulaa Wendi Kaiser, on perinteinen moshattava Rez Band -kappale, joka kertoo kaupungin sisäisestä väkivallasta, aiheesta, josta Jesus People USA -yhteisö tietää ensi kädessä. "Crimes" oli vielä suositumpi kristillisillä radiokanavilla ja sai myös jonkin verran lähetysaikaa valtavirran rock-asemilla sen ansiosta, että kappaleesta kuvattiin yksi ensimmäisistä kristillisen alan musiikkivideoista, jotka pääsivät MTV-lähetykseen.

Valtavirran menestyksen pikaisella maistamisella oli suuri vaikutus yhtyeen seuraavaan julkaisuun Between Heaven 'n Hell, joka hylkäsi useimmat Hostagen uusi aalto -tyylittelyt, ja korvasi ne radioystävällisemmällä Colours-albumin tyylisellä hard rock -ilmaisulla. Yhtye lyhensi nimeään entisestään "REZ":iin. Yhtye hyötyi merkittävästi sitä, että iso Capitol Records -levy-yhtiö jakeli Sparrow Recordsin julkaisuja. Sanoitusote muuttui sikäli, että yhtye ei viitannut enää Jumalaan tai Jeesukseen, vaikka näkökulma säilyi kristillisenä. Tarttuvasta "Love Comes Down" -kappaleesta tuli albumin ensimmäinen single. "Love Comes Downista" kuvattiin musiikkivideo, joka sisältää paljon tanssikoreografiaa, oli aiempia videoita ammattimaisemmin tuotettu. Sen ansiosta video sai huomattavasti enemmän lähetysaikaa MTV:llä, kuin "Crimes" ikinä. Yhtyeen kiistanalaisin päätös oli kuitenkin lopettaa perinteinen alttarikutsu-tapansa konserttiensa päätteeksi, myönnytyksenä soittaa enemmän maallisissa tapahtumissa julkaisukiertueella. Tämän vuoksi jotkut syyttivät yhtyettä siitä, että he hylkäsivät sanomansa valtavirran menestyksen vuoksi.

1988-1993: bluesvaikutteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kesti kolme vuotta ennen kuin yhtye palasi studioon äänittämään seuraavaa albumiaan, ja moni asia muuttui sinä aikana: Rez ei ollut enää kantava voima kristillisellä alalla. Sen sijaan glam metal -yhtye Stryper oli tehnyt esiintulonsa keltamustaisessa loistossaan, ja toi kristillisen metallin valtavirtaan albumillaan To Hell with the Devil vuonna 1986. Stryper myi miljoonia albumeita, ja hallitsi MTV:n listoja videoillaan, ja Amy Grant pääsi Yhdysvaltojen pop-listan sijalle yksi singlellään "The Next Time I Fall". Myös kristillinen vaihtoehtomusiikki oli uurtanut tiensä valtavirtaan, kun The 77s kirjoittivat levytyssopimuksen Island Recordsin kanssa, ja sen omaa nimeä kantava albumi sai suosivan arvostelun Rolling Stone -lehdessä. Lisäksi tuona aikana Jesus People USA lanseerasi ensimmäisen vuosittaisen Cornerstone Festival -tapahtuman, joka toimisi ponnahduslautana monille tuleville valtavirran menestyksille, kuten Sixpence None the Richer ja P.O.D..

Myös Rez:n kokoonpano muuttui tuona aikana: basisti Jim Denton lähti yhtyeestä mennäkseen teologiseen seminaariin ja hänen tilalleen tuli pitkäaikainen Rez-roudari ja lauluntekijä Roy Montroy, josta tulisi pian merkittävä luova voima yhtyeessä.

Siitä huolimatta että Rez jäi paitsi valtavirran menestyksestä, johon yhtye oli väitetysti avannut tietä muille yhtyeille, Rez oli joka tapauksessa kiinnostuneempi käyttämään musiikkiansa kertoakseen sekä ei-kristityille Jumalasta, että kristityille heidän vastuustaan vapaudettomille ja heidän ympärillään tapahtuvalle tuskalle. Rez palasi studioon vuonna 1988, minkä tuloksena oli Silence Screams: albumi, joka sekoitti bluesia, hard rockia ja heavy metalia. Tämä sekoitus toimi myös musiikillisena kaavana, joka jatkuisi yhtyeen seuraavilla julkaisilla. Silence Screams, joka sisältää hämmentävän kansikuvan, käsittelee voimakkaasti sosiaalisia huolia, kuten aborttia, ahneutta, rotujaottelua ja terrorismiakin. Tällä, kuten vuonna 1979 käsitellessään apartheidia, yhtye todisti olevansa kantaa ottavissa aiheissa edelläkävijä. Albumi on myös sen suhteen ainutlaatuinen, että se oli yhtyeen oman levy-yhtiön Grr Recordsin ensimmäinen julkaisu. Grr Records on sanaleikki Myrrh Recordsista: yhdestä aikansa suurimmasta kristillisestä levy-yhtiöstä. Nyt yhtye saattoi harjoittaa täyttä luovaa vapautta ja taloudellista musiikkinsa hallintaa.

Luovasti vilkastuneena Rez julkaisi uuden studioalbumin keskimäärin kahdeksantoista kuukauden välein. Innocent Blood, Civil Rites ja Reach of Love jatkoivat Silence Screamsin aloittamaa kaavaa: jokainen albumi käsitteli ajankohtaisia sosiaalisia ja hengellisiä huolia, kuten myös sisälsi enemmän ja enemmän bluesvaikutteita. Viimeksi mainittu johtui pitkälti laulaja Glenn Kaiserista, joka oli aloittamassa uutta uraa bluesartistina Rezin ulkopuolella. Kaiserin keskittyessä enemmän soolouraansa Roy Montroystä tuli merkittävämpi lauluntekijä Rezissä. Reach of Love -albumilla hän kirjoitti jokaisen kappaleen itse, mihin muut yhtyeen jäsenet eivät olleet aiemmin yltäneet. Tässä vaiheessa kuitenkin sekä kriitikot, että yhtye itse alkoivat olla sitä mieltä, että Silence Screams -albumilta alkanut kaava muuttui koko ajan väljähtäneemmäksi, ja että yhtye oli juuttunut tottumuksiinsa. Tämän vuoksi, ensimmäistä kertaa yhtyeen historiassa, Rez haki luovaa innoitusta Jesus People USA -yhteisön ulkopuolelta, jolloin mukaan tuli Ty Tabor, King’s X -yhtyeen basisti-laulusolisti.

1990-luvun loppu: luova uudistus

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ty Taborin vaikutuksesta albumi Lament julkaistiin vuonna 1995. Toisin kuin yhtyeen aiemmat levytykset, Lament on yhtyeen ensimmäinen konseptialbumi, joka kertoo yhden miehen pettymyksestä elämän kovuuteen ja julmuuteen sekä kasvavasta tajuamisesta, että asiat eivät voi muuttua ellei hän koe hengellistä pelastusta. Yhtyeen ymmärtäessä kappaleiden järjestyksen merkityksen, Resurrection Band (joka palasi nyt vanhaan nimeensä) soitti koko albumin kappalelistan alusta loppuun Lament-kiertueellaan. Tämä oli tarpeeksi harvinaista rockmusiikissa - lukuun ottamatta The Whota ja Styxia - mutta ennen kuulumatonta kristillisessä rockissa. Tämän tuloksena pitkäaikaiset ihailijat ja kriitikot ylistivät Lamentin luovaa uudistusta, ja jotkut kutsuivat albumia jopa yhdeksi yhtyeen hienoimmista.

Huolimatta Lamentin saamasta vastaanotosta, Resurrection Band päätti kiertueen päätteeksi lopettaa uransa. Tästä ilmoituksesta huolimatta Resurrection Band palasi yhteen kerran vuodessa soittaakseen keikan vuosittaisessa Cornerstone Festivalissa, josta oli tullut yksi kristillisen musiikkialan näkyvimmistä tapahtumista. Vuonna 1997 yhtye päätti palata studioon äänittämään viimeisen albuminsa. MTV Unplugged -ohjelman innostus oli tuolloin huipussaan, joten Resurrection Band päätti sovittaa hard rock -materiaaliaan akustiseen muotoon. Yhtye oli vuotta aikaisemmin soittanut akustisen konsertin Helsingin tuomiokirkon kryptassa, mikä toimi myös eräänä innoituksen lähteenä. Tuloksena oli Ampendactomy, joka sisältää viisitoista valintaa koko yhtyeen musiikkihistorian ajalta. Huolimatta humoristisesta kansitaiteesta, joka kuvastaa äänityssessioiden rentoa ilmapiiriä, albumin vastaanotto oli hyvin jakautunutta. Siitä huolimatta yhtye jatkoi vuosittaista esiintymistään Cornerstone-festivaaleilla.

Lopulta heinäkuussa 2000 Resurrection Band vei melkein 30-vuotisen uransa päätökseen ja teki jäähyväiskonsertin ja jätti taakseen musiikkialan sekä tien, jota muut kristityt muusikot voisivat kulkea.

Jäsenet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Glenn Kaiser – laulu, kitara, symbaali, huuliharppu
  • Wendi Kaiser – laulu
  • Stu Heiss – kitara, koskettimet
  • Jim Denton – basso, koskettimet (1974–1987)
  • Roy Montroy – basso, koskettimet (1987–2000)
  • John Herrin – rummut

Diskografia

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Resurrection_Band&oldid=21172980”