Punamultahauta

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Laukaan Hartikasta löytynyt punamultahauta. Kuvassa näkyy myös haudassa säilyneitä liuskerenkaita.[1]

Punamultahauta on suomalaisessa arkeologiassa yleisesti käytetty nimitys sellaisille hautauksille, joissa on käytetty punamultaa hautaamisrituaaleissa joko haudan tai vainajan peittämiseen. Arkeologisessa kaivauksissa punamullan käyttö näkyy punaisena maa-aineksena, jonka yhteydessä esiintyy vainajan jäännöksiä tai sille kuuluvia hauta-antimia tai henkilökohtaisia esineitä. Suomessa punamultaa on käytetty hautauksissa mesoliittisella- ja neoliittisella kivikaudella yleisesti, mutta myös muutamassa varhaismetallikauden hautauksessa. Punamultaa on käytetty jo paleoliittisella kivikaudella ja siitä on eriaikaisia esimerkkejä eri puolilla maailmaa Euroopassa, Afrikassa, Aasiassa, Australiassa ja Amerikassa. Punamultaa on käytetty myös väriaineena kalliomaalauksissa kaikkialla maailmassa.[2][3][4]

Puna- tai keltamullan esiintyminen

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kaikki maassa olevat punamultaläiskät eivät ole punamultahautoja. Punainen väri voi johtua maaperän raudasta, joka ilmassa esiintyvän hapen läsnäollessa oksidoituu hematiitiksi (kreik. αἷμα eli haima-/hema- viittaa vereen) ja edelleen hydroksoituu limoniitiksi. Rauta liukenee ensin pohjaveteen, ja kun vesi nousee pintaan, se saostuu oksideina tai hydroksideina maa-aineksen joukkoon muodostaen siihen keltaisten, ruskeiden tai punaisten värien eri sävyjä. Keltamultaa tarkoittava sana okra tulee kreikasta (kreik. ὠχρός tai ōkhrós) tarkoittaen vaaleankeltaista. Näitä luontaisia keltamullaksi kutsuttuja maa-alueita esiintyy paikka paikoin ja ne paljastuvat esimerkiksi keltaisen tai ruskean veden purkautuessa esiin maasta sateisina kausina. Kuivuminen hapekkaassa ilmassa tai altistuminen auringonvalon ultraviolettisäteilylle muuttaa maa-aineksen väriä punaisemmaksi. Joskus punamultakerros löytyykin keltamultakerroksen päältä. Ihmiset ovat myös käsitelleet kelta- ja punamultaa kuivattamalla sitä auringossa tai polttamalla sitä tulessa, jolloin punainen väri syvenee.[5][6][7]

Punamulta haudoissa

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Latviassa olevan mesoliittisen Zvejniekin kalmiston haudoissa ollutta punamultaa tutkittiin kemiallisesti. Kemiallisessa analyysissa huomattiin, ettei punamulta ollut enää luontaisessa muodossaan vaan että se oli poltettu noin 300–500 °C:n lämpötilassa. Otetuissa näytteissä raudan osuus jauheesta oli vain 20–50 % lopun ollessa kvartsia, illiittiä, kaoliinia ja dolomiittia (saven ja hiedan seosta eli maata). Päätelmäksi tuli, että hautaamiseen käytetty punamulta oli sitä tarkoitusta varten erikseen valmistettu.[8]

Kaikissa punamultahaudoissa asian ei tarvitse olla näin. Hienojakoisena jauheena punamulta voi kulkeutua sadeveden mukana syvemmälle hiekkaan ja värjätä sen punaiseksi. Rajan vetäminen sille, mikä on valmistettua punamultaa ja mikä jälkeenpäin värittynyttä, saattaa olla vaikeaa.

Joskus punamulta on ripoteltu jauheena haudan pohjalle kerrokseksi, johon vainaja lasketaan. Vainaja on saatettu vielä peittää kerroksella punamultajauhetta. Myös hematiitin sekoittamista saveen on havaittu. Savea on sitten sivelty vainajan kasvoille kerrokseksi, joka toimi kuolinnaamiona.[8]

Punamultahautauksia

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kaikki punamultahaudat eivät ole samanlaisia tai edes samanikäisiä, vaan niissä esiintyy runsaasti vaihtelua. Erilaisia punamultahautauksia vertaamalla on huomattu, että samanlaisia hautauksia esiintyy myös ilman punamultaa. Haudassa tavattava punamultakerros ei siten määrittele haudan tyyppiä, vaan se on ainoastaan yksi hautauksen liittyvä piirre, joka on kuitenkin varsin näkyvä. Suomessa on laajassa käytössä termi punamultahauta, mutta muualta se puuttuu lähes täysin. Hautauksia ei yleensä luokitella niiden erityispiirteiden mukaan, vaan luokitteluun käytetään lähes aina aikakautta, jona ne on tehty. Esimerkiksi jo Euroopassa hautatyyppien luettelosta tulisi erittäin pitkä, jos niitä lueteltaisiin jokaisen piirteen mukaan. Suomessa tähän on kuitenkin ollut varaa, sillä kivikautinen kulttuurimme on ollut melko yhtenäistä.[9][10][11]

Suomessa

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vanhin punamultahautaus Suomessa on löydetty Vantaan Jönsaksesta ja se ajoitetaan varovaisesti mesoliittiseksi. Koska mesoliittisiä hautauksia tunnetaan Suomessa hyvin vähän, emme tiedä varhaisten suomalaisten tapoja riittävästi. Sen sijaan kampakeraamisilta kulttuurikausilta tunnemme nykyään yli 60 punamultahautaa tai niitä sisältävää kalmistoa. Vaikka punamultaläiskiä oli epäilty pitkään haudoiksi tai hautoihin liittyviksi piirteiksi, on ensimmäinen punamultakalmistona 1950-luvulla tutkittu kohde ollut Euran Honkilahdella sijaitseva Kolmhaaran asuinpaikka. Pian tämän jälkeen tutkittiin Kokemäen Pispan asuinpaikka, jossa hautoja oli lähes yhtä runsaasti. Vasta näiden tutkimusten jälkeen alettiin kirjallisuudessa käyttää sanaa punamultahauta yleisemminkin.[12] Punamultahautaukset ovat jatkuneet Suomessa kivikauden läpi, mutta vähenivät ja lopulta loppuivat kivikauden päättyessä.[13][9][14][15]

Muita tunnettuja punamultahautoja sisältäviä kalmistoja ovat esimerkiksi Hartikka Laukaassa [16], Vaateranta Taipalsaaressa [17], Kukkarkoski Liedossa [18], Laajamaa Tervolassa [19], Kangas Kaustisella [20], Nästinristi Laitilassa, Sätös Outokummussa, Koivumäki Nousiaisissa, Tainiaro Simossa ja Kilteri Vantaalla.[21]

Suomen lähipiirissä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Venäjällä vaikuttanut neoliittinen kamapakeraaminen kulttuurijatkumo on käyttänyt punamultahautausta yleisesti. Myös näitä kulttuureja vanhempia esimerkkejä tunnetaan. Esimerkiksi Äänisen Peurasaaressa on Peurasaaren kalmistossa tutkittu lähes 180 hautausta, jossa osa vainajat on peitetty punamullalla. Tämä kalmisto on ajoitettu mesoliittiseksi, missä hautojen ajoitukset vievät löydöt aikaan ennen 6000 eaa. Myös idempänä ja pohjoisempana sijaitsevalla Veretjen asuinpaikalla on ollut punamultahautausta. Sekin ajoittuu mesoliittiseksi ja sieltä on löytöjä 8200 eaa. alkaen.

Virosta tunnetaan mesoliittisia hautoja ainoastaan Kivisaaren asuinpaikalta, mutta toisin kuin Suomessa ja Latviassa, täältä ei ole löydetty punamultahautauksia.[22] Narvan keramiikan asuinpaikoillakaan ei punamultaa ole käytetty, mutta tyypillisen kampakeraamiikan asuinpaikoilla on punamultahautauksia tehty esimerkiksi Tamulassa, Valmassa ja Naakamäellä.[23]

Latviassa on Euroopan suurin mesoliittinen Zvejniekin kalmisto, josta tiedetään yli 320 hautausta ja jossa on tehty yleisesti punamultahautauksia. Kalmistossa noin puolet haudosta ovat olleet punamultahautoja ja lopuista on punamulta puuttunut. Kalmiston vanhimmissa haudoissa on punamultaa käytetty eniten. Nämä ajoittuvat 7500 eaa. Punamultahautojen suosio on tämän jälkeen heikentynyt, mutta ne yleistyivät sitten neoliittisen kauden puolivälissä. Tämän jälkeen punamultahautaukset vähenivät taas ja loppuivat kokonaan kivikauden loppuun tultaessa.[24]

Lännessä Skandinaviassa ja Tanskassa punamultahautaus on tunnettu muun muassa mesoliittisessa Ertebøllen kulttuurissa (valokuva [25]). Esimerkkejä punamultahaudoista löytyy muun muassa Vedbækin kalmistosta Kööpenhaminan lähistöltä ja Skateholmin kalmistoista Ruotsin Skånesta. Nämä haudat on tehty ennen 5000 eaa. Punamultatraditiota harjoitti myöhemmin Suppilopikarikulttuuri, jonka parista on paljon esimerkkejä punamultahaudoista.[26] Myös pohjoisempana Ruotsissa on löydetty punamultahautoja.[27]

Muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Punamultahautauksien määrä vähenee muuallakin kivikauden loppupuolella ja perinne katoaa sitten kokonaan.[15] Esimerkiksi punamultahautaus oli yleinen tapa 3600–2200 eaa. Uralilta Tonavalle ulottuneessa indoeurooppalaisessa Jamnakulttuurissa, jossa maakuoppiin haudattujen vainajien päälle ripoteltiin punamultaa. Tämä kulttuuri tunnetaan myös "punamultahautakulttuurina" (engl. Ochre Grave Culture ja saks. Ockergrab-Kultur). Punamullan käytöstä on lukuisia esimerkkejä yli läntisen Euroopan aina idässä Uralille saakka jo keskimmäiseltä paleolittiselta aikakaudelta asti.[28][7]

Punamultaa on käytetty jo Afrikassa, mistä kertovat Etelä-Afrikan Blombosin luolan okralöydöt 120 000 vuoden takaa. Tapa esiintyy myös Israelissa Qafzehin luolassa vielä 100 000−90 000 eaa.[7] Kun ihminen levittäytyi Afrikasta muille mantereille, hän vei varmasti mukanaan punamullan käyttämisen perinteen. Kuuluisat australialaiset kalliomaalaukset on tehty punamullalla. Vanhin maininta punamultahautauksesta on Mungojärven punamultahautaus, joka ajoitetaan vähintään 40 000 eaa.[29]

Uudella mantereella esiintyy punamultahautauksia lukuisin esimerkein. Newfoundlandissa löytyi hiljattain intiaanien kalmisto 2500 eaa., jossa useimmat haudat olivat punamultahautoja.[30]

Neandertalin ihminen

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Neandertalin ihmiset (Homo neanderthalensis) kuolivat Euroopassa sukupuuttoon noin 30 000 eaa. Sitä ennen tämä ihmisen laji (tai rotu Homo sapiens neanderthalensis) oli Euroopassa ainoa elävä ihminen, kunnes se sai meistä seuraa (Homo sapiens sapiens) noin 40 000 eaa. Viimeisenä 20 000 vuotena neandertalin ihminen käytti erinäisiin tarkoituksiin väripigmenttejä, jotka olivat hematiittia, limoniittia tai mangaanioksidia eli ruunikiveä. Niitä käytettiin maalaamiseen (luolamaalauksia) ja hautaamiseen. Tämän perinteen varhaisin todettu hetki ajoitetaan 200 000–250 000 eaa., mikä ajoitus on saatu Maastricht-Belvédèreissä Alankomaissa olevalta löytöpaikalta. Paikalta löydettiin neandertalin ihmiselle kuuluva asuinpaikka ja sieltä lukuisia palasia punamaalin mineraaleja.[31]

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Lappalainen, Marja: Kivikauden hautatutkimuksen tutkimushistoria Suomessa.. Muinaistutkija, 2007, nro 3, s. 2–19. Vaasa: Suomen arkeologinen seura. ISSN 0781-6790 Artikkelin verkkoversio. (pdf) Viitattu 1.4.2014.

Viitteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ Hauta 5, taso 50 cm www.finna.fi. Viitattu 24.1.2018.
  2. ↑ Lappalainen, Marja, Muinaistutkija, 2007
  3. ↑ Esihistorian aika Keski-Suomessa: Sanasto: Punamultahauta (Arkistoitu – Internet Archive)
  4. ↑ Onnela, Tapio: Kierikinkankaan punamultahauta ajoitettiin 5500-vuotiaaksi, 2009
  5. ↑ Kinnunen, Kari A.: Mikä säilöi kalliomaalaukset?, Tiede, 9.2.2007
  6. ↑ Luho, Ville: Kokemäen Pispan kivikautinen asuinpaikka. Suomen Museo, 1961, LXVIII. vsk. Helsinki: Suomen muinaismuistoyhdistys. ISSN 0355-1806
  7. ↑ a b c Zagorska, Ilga: The Use of Ochre in Stone Age Burials of the East Baltic, 2008, s.115
  8. ↑ a b Zagorska, Ilga: The Use of Ochre in Stone Age Burials of the East Baltic, 2008, s.117
  9. ↑ a b Lappalainen, Marja, Muinaistutkija, 2007, s.2
  10. ↑ Lappalainen, Marja, Muinaistutkija, 2007, s.3
  11. ↑ Lappalainen, Marja, Pro Gradu, 2007, s.112
  12. ↑ Lappalainen, Marja, Pro Gradu, 2007, s.18
  13. ↑ Museovirasto: Suomusjärven kulttuuri
  14. ↑ Museovirasto: Elävä kivikausi - Punamultahauta
  15. ↑ a b Zagorska, Ilga: The Use of Ochre in Stone Age Burials of the East Baltic, 2008, s.122
  16. ↑ Muinaisjäännösrekisteri: Hartikka asuinpaikka Kulttuuriympäristön palveluikkuna kyppi.fi. 29.10.2007. Museovirasto. Viitattu 4.4.2014.
  17. ↑ Räty, Jouko: The Red Ochre Graves of Vaateranta in Taipalsaari, Fennoscandia archaeologica XII, 1995, s.161-172
  18. ↑ Muinaisjäännösrekisteri: Liedon Kukkarkoski I Kulttuuriympäristön palveluikkuna kyppi.fi. 16.4.2008. Museovirasto. Viitattu 4.4.2014.
  19. ↑ Muinaisjäännösrekisteri: Tervolan Laajamaa I Kulttuuriympäristön palveluikkuna kyppi.fi. 20.7.2010. Museovirasto. Viitattu 4.4.2014.
  20. ↑ Muinaisjäännösrekisteri: Kaustisen Kangas Kulttuuriympäristön palveluikkuna kyppi.fi. 28.11.2012. Museovirasto. Viitattu 4.4.2014.
  21. ↑ Lappalainen, Marja, Pro Gradu, 2007, s.131
  22. ↑ Kriiska, Aivar & Tvauri, Anders: Viron esihistoria, s. 32. Suomentanut Oittinen, Hannu & Tvauri, Anders. Porvoo: SKS, 2007. ISBN 978-951-746-879-4
  23. ↑ Kriiska, Aivar & Tvauri, Anders: Viron esihistoria, s. 60. Suomentanut Oittinen, Hannu & Tvauri, Anders. Porvoo: SKS, 2007. ISBN 978-951-746-879-4
  24. ↑ Zagorska, Ilga: The Use of Ochre in Stone Age Burials of the East Baltic, 2008, s.123
  25. ↑ Nationalmuseet: Gøngehusvej'n punamultahautaus
  26. ↑ Wyszomirski, Bozena: A double grave with yellow ochre at Nymölla in Scania. Fornvännen, 1979, 74. vsk, s. 73-84. Tukholma, Ruotsi: Riksantikvarieämbetet. ISSN 0015-7813 Artikkelin verkkoversio. (pdf) Viitattu 6.4.2014. (englanniksi) (Arkistoitu – Internet Archive)
  27. ↑ Spår från 10000 år: STONE AGE 8000 BC–1800 BC
  28. ↑ Live Science: Buried Babies Suggest Prehistoric Compassion, 2006
  29. ↑ Bowler & al.: New ages for human occupation and climatic change at Lake Mungo, Australia, Nature
  30. ↑ Jelsma, Johan: A bed of ochre : mortuary practices and social structure of a maritime archaic Indian society at Port au Choix, Newfoundland (Arkistoitu – Internet Archive), Rijksuniversiteit Groningen, 2006
  31. ↑ Roebroeks, Wil & al.: Use of red ochre by early Neandertals, PNAS, s.1889-1894, 2012

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Punamultahauta&oldid=22233577”