Panhard
Panhard on ranskalainen sotilasajoneuvojen valmistaja. Panhard oli myös vuosina 1890-1967 valmistettu ranskalainen henkilöautomerkki. Panhard-auton sarjatuotanto aloitettiin 1891. Siinä käytettiin moottori edessä ja veto takana -koria, johon useimmat autotehtaat siirtyivät myöhemmin.
Historiaa
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Panhard valmisti todennäköisesti maailman ensimmäisen katolla varustetun umpiauton vuonna 1895 sekä otti jäähdyttimen käyttöön vuonna 1897. Panhardin käyttöön ottama takaveto (moottorin sijainti edessä, veto taka-akselilla) yleistyi myöhemmin lähes kaikkiin 1900-luvun alkupuolen autoihin [1]. Myöhemmin 1940-luvun lopulta alkaen Panhard alkoi valmistaa etuvetoisia henkilöautoja toisen ranskalaisen autonvalmistajan Citroënin esimerkkiä noudattaen. Panhard oli myös etuvetoisten autojen valmistuksen edelläkävijä aikana, jolloin useimmat pikkuautotkin olivat takavetoisia.
Vuonna 1955 Citroën osti 45 prosentin osuuden tehtaan osakkeista ja 1965 Panhard-tehtaan koko henkilöautotuotannon[2]. Citroen lopetti Panhard-henkilöautojen tuotannon kahta vuotta myöhemmin. Vuodesta 1968 lähtien Panhard on valmistanut vain sotilasajoneuvoja.
Panhard-tehtaan alkuperäinen nimi oli Panhard et Levassor. Tehtaan perustivat René Panhard ja Émile Levassor vuonna 1887. Tehtaan ensimmäisessä autossa 1890 oli Daimlerin lisenssillä valmistettu moottori. Toisen maailmansodan jälkeen yhtiö muutti nimensä muotoon Panhard.
Panhard et Levassor Système Panhard vuodelta 1894 oli takavetoinen nelipaikkainen auto. Edessä oli kaksisylinterinen nelitahtinen Daimler-moottori. Sen iskutilavuus on 1 206 cm³ ja puristussuhde 3,0. Suurin teho 4 hv (3 kW) kierrosnopeudella 750. Takaveto, neljä vaihdetta ja ajosuunnan valinta: eteen, vapaa, taakse. Sähköjärjestelmää ei ollut. Pituus 268 cm, leveys 170 cm, akseliväli 142 cm ja omapaino 1040 kiloa. Huippunopeus 35 km/t. Auton ainoa ovi oli takana, etuistuimelle ei ollut ovia, takana ovi matkustamoon. Autoa ohjataan ohjausvivulla (jota kutsuttiin myös "lehmänhännäksi"), mutta ohjaus lyö helposti näpeille ja hallintalaitteiden käyttö on raskasta. Vuonna 1894 tämä Panhard oli kuitenkin hyvin edistyksellinen auto. [3]
Tehdas tuotti pienehköjä henkilöautoja vuosina 1948-1967: 1948-1954 Panhard Dyna X, 1954-1959 Panhard Dyna Z, 1959-1965 Panhard PL 17 sekä 1964-1967 Panhard 24 CT ja 24 BT -malleja.
Suomessa myytiin noin 1 200 Panhard-autoa 1950-luvulta vuoteen 1962. Vuonna 1962 henkilöautojen tuonti vapautui, mutta samalla säädetty autojen tuontivero nosti auton hinnan niin korkeaksi, että se lopetti Panhardin maahantuonnin Suomeen[4]. Vuonna 1960 Panhard PL 17 maksoi 715 000 markkaa (vuoden 2005 rahassa 13 585 euroa)[4]. Maahantuojana toimi helsinkiläinen Kansanauto Oy.[5] Panhard-autoja ei ollut Suomen ajoneuvorekisterissä koskaan enempää kuin muutamia kymmeniä ja merkin poistuttua Suomen automarkkinoilta se unohdettiin nopeasti.[6] Eräät autoalan asiantuntijat olivat näkevinään Panhardin uuden tulemisen, kun Citroën GS esiteltiin vuonna 1970.[7]
Nelipaikkaisten Panhardien 848 cm³ kaksisylinterinen moottori oli melko pieni, mikä vähensi niiden jälleenmyyntiarvoa.
Panhardin moottorin kampiakselilla oleva keskipakosuodatin saattoi tukkeutua eikä sitä voinut puhdistaa purkamatta moottoria[8]. Siksi jotkut Panhard-harrastajat purkavat ja kokoavat moottorin noin 60 000 kilometrin välein vain puhdistaakseen suodattimen, sillä öljyn epäpuhtaudet voivat tukkia suodattimen ja aiheuttaa kalliin laakerivaurion.
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Mobilisti 5/2004
- Jussi Juurikkala: Elämäni autot, 2000, Kustannusosakeyhtiö Ajatus
Viitteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Nick Georgano, Auto 1880-1920-luvulla, Gummerus 1991, sivut 17-18
- ↑ Citroen ja Panhard yhtyivät. Helsingin Sanomat, 20.4.1965, s. 29. Näköislehden aukeama (tilaajille).
- ↑ Jussi Juurikkala: Elämäni autot, 2000, sivut 9-13
- ↑ a b Mobilisti 5/2004, sivu 40
- ↑ O. Pohjanen ja A. I. Walli: Uusi autokirja (19. painos), s. 638–639. Porvoo-Helsinki: WSOY, 1961.
- ↑ Olli J. Ojanen: Autot ja autoilu Suomessa 60-luvulla, s. 106. Helsinki: Alfamer Oy, 2006.
- ↑ Timo Laitinen: Auto 70-luvulla: nousun ja kriisin vuosikymmenellä (3. painos), s. 53. Helsinki: Alfamer, 2013.
- ↑ Mobilisti 5/2004, sivu 41