Harpo Marx

Harpo Marx
Harpo Marx (1931)
Henkilötiedot
Koko nimi	Adolph Arthur Marx
Syntynyt	23. marraskuuta 1888 New York, New York, Yhdysvallat
Kuollut	28. syyskuuta 1964 (75 vuotta) Los Angeles, Kalifornia, Yhdysvallat
Ammatti	muusikko, näyttelijä
Puoliso	Susan Fleming ( ;  1964)
Lapset	4
Sukulaiset	Marxin veljekset
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet
AllMovie
Svensk Filmdatabas
[ Muokkaa Wikidatassa ]
Infobox OK

Harpo Marx (oik. Adolph Arthur Marx, 23. marraskuuta 1888 New York – 28. syyskuuta 1964 Los Angeles) oli yhdys­valtalainen muusikko ja näyttelijä, yksi Marx-veljeksistä.

Varhainen elämä

Harpo Marx syntyi Sam ”Frenchie” Marxin ja hänen vaimonsa Minnie Marxin perheeseen. Isä Sam oli itse­oppinut räätäli, joka menestyi työssään miten kuten. Äiti Minnie sen sijaan keskittyi jo varhain saamaan kaikki viisi poikaansa esittävien taiteiden pariin. Harpo Marx oli veljeksistä toiseksi vanhin. Vanhin veljeksistä oli Chico Marx, jonka äiti pani piano­tunneille. Nuoremmat veljet olivat Groucho Marx, joka luki into­himoisesti kirjoja ja osasi laulaa; Gummo Marx, josta myöhemmin tuli elo­kuva­väen agentti sekä Zeppo Marx, joka menestyi liike­alalla. Lempi­nimensä, jotka vakiintuivat käyttöön heti, veljekset saivat erään pokeri­pelin aikana nuorina miehinä.

Marxien perhe asui 93. kadulla New Yorkin East Sidessa, jonka korttelit olivat tiukasti jaetut asukkaiden etnisen taustan mukaisesti. Koulua Harpo Marx kävi vain pari vuotta ja yritti sen jälkeen pärjätä tekemällä sekalaisia töitä, joita poika silloin vain saattoi tehdä. Vaikka Minnie Marx aikoi saada poikansa näyttämölle, kuten veljensä Al Sheanin (alun perin Schön­berg), ei nuori Harpo Marx pitänyt omia kykyjään kummoisina. Kun isoveli Chico Marx sai piano­tunteja, opettaja opetti soittamaan pelkästään oikean käden sormilla, kuunteli Harpo Marx oven takaa ja opetteli soittamaan kaksi kappaletta korva­kuulolta yhdellä sormella. Suurempaa menestystä hän saavutti opettelemalla matkimaan ilmeitä tai kävely­tyylejä. Muutoin nuorukaiseksi varttuva Harpo Marx teki hantti­hommia muun muassa juoksu­poikana ja ”vuokran potkaisijana” ja opetteli samalla soittamaan pianoa kahdella kädellä.

Ura

Chicagon vuodet

Vuonna 1910 Minnie Marx päätti, että perhe muuttaa Chicagoon, koska New Yorkista ei kovan kilpailun takia tuntunut löytyvän sijaa Marxien vaudeville-esityksille. Marxit ostivat osa­maksulla oman talon ja olivat sen jälkeen velkaa herra Green­baumille. Aluksi perhe esiintyi pikku­teattereissa Chicagossa, mutta pian sen teatterit eivät enää riittäneet, vaan Marxit tekivät mitä vain keikkoja saivat. Marxien täytyi kierrellä esiintymässä kaupungissa kuin kaupungissa, eivätkä esiintymisen tuotot aina riittäneet kuin juna­matkaan seuraavaan kaupunkiin. Useiden vuosien kiertely kaupungista toiseen yleensä huonoissa oloissa oli rankkaa aikaa perheelle. Joskus kyllästyminen ja väsyminen ajoi pojat hölmöilemään näyttämöllä. Silloin Minnie sai heihin ryhtiä muistuttamalla kiljaisten pojilleen ”Green­baum, senkin jästi­päät!”

Veljesten ura alkoi nousta joskus vuosien 1913-1915 tienoilla, kun Groucho Marx keksi, että veljesten seurue voisi ottaa valikoimaansa Gus Edwardsin Koulu­päiviä-esityksen (Fun in Hi Skule), josta tuli suosittu. Esitykseen veljekset lisäsivät omia improvisaatioitaan ja Chico liittyi mukaan seurueeseen.

Harpo Marx vaikenee

Minnie Marx halusi veljesten kiertueisiin lisä­potkua ja pyysi, että hänen veljensä Al Shean käsi­kirjoittaisi pojille. Harpo Marxin mielestä kaikki oli muuten hienosti, mutta Al-eno ei ollut kirjoittanut Harpo Marxin rooli­hahmolle vuoro­sanoja. Eno ehdotti pantomiimia, mutta se ei häntä miellyttänyt. Harpo Marx tuli kuitenkin toisiin ajatuksiin. Illinoisin Champaignissa paikallis­lehti kirjoitti veljesten show’sta arvostelun. Kriitikko piti Harpo Marxia huvittavana – mutta vaikutelma meni pilalle heti kun tämä avasi suunsa. Vaikka Harpo Marx ymmärsi, ettei pystynyt päihittämään Chicoa tai Grouchoa verbaali­akrobatiassa, hän myös loukkaantui artikkelista – ja päätti, ettei enää koskaan sanoisi sanaakaan näyttämöllä.

Siitä pitäen Harpo Marx alkoi kehittää eri­laisia temppuja, jotta ei tarvitsisi enää vuoro­sanoja. Hänen tavara­merkeikseen muodostuivat muun muassa ääni­torvella tööttäily, ilmeilyt ja pöytä­veitsien tiputtelu hihasta. Hänen rooli­asukseen taas vakiintui pitkä nukka­vieru vaalea takki, ruutu­kuosinen paita sekä päässä lyhyt, punertava kiharainen peruukki ja murjottu silkki­pytty.

Näiden lisäksi Harpo Marxille tyypillistä oli näyttämöllä hölmöilyn ohessa soittaa kappaleita harpulla, jonka hänen äitinsä Minnie Marx hänelle hankki. Harppu osaltaan johti myös Adolph Marxin nimen muuttumiseen Harpoksi. Harpun­soittajana Harpo Marx oli itse­oppinut. Minnien äidin vanha soitin lojui yksi­kielisenä perheen nurkissa, kunnes Harpo Marx kiinnostui sen soittamisesta.

Marxin veljekset, vasemmalla seisoo Chico ja oikealla Harpo, edessä istuu Groucho.

Kohti Marx-veljeksiä

Minnie Marx oli sisukas nainen. Lopulta hänen onnistui hankkia pojilleen viikon kiinnitys yhteen Chicagon parhaimmista revyy­teattereista. Se taas johti kiinnitykseen Orpheum-teatteri­ketjun 30 viikon kiertueelle. Lopuksi Bostonissa Marxin seurueen esitys oli niin suuri menestys, että teatterin­johtaja otti yhteyttä show­bisneksen yksin­valtiaaseen E. F. Albeehen. Albee palkkasi veljekset esiintymään kahdeksi viikoksi teattereihinsa New Yorkiin. Kahden viikon jälkeen esityksiä jatkettiin edelleen New Yorkissa ja sitten Albeen muissa teattereissa eri kaupungeissa. Ja lopulta Lontoossa, Englannissa. Englannin matkan jälkeen Marxit ylpistyivät ja joutuivat pian eri­mielisyyksiin Albeen kanssa. Albee erotti veljekset.

Marxit eivät enää päässeet New Yorkin teattereihin esiintymään. He kääntyivät Albeen kilpailijan Shubertin veljesten puoleen. ”Marx-veljesten Shubertin-sakki” pääsi jälleen kiertueille, mutta kiertueen kulut lankesivat esiintyjien niskoille. Kiertue ei säästynyt vaikeuksilta ja lopulta rahaton ja epä­toivoinen seurue päätti palata New Yorkiin ja esiintyi siellä tuntemattomissa ja syrjäisissä teattereissa. Chico Marx löysi ratkaisun ahdinkoon. Pinochle-peli­pöydän ääressä hän tutustui tuottaja Joseph Gatesiin ja sai puhuttua hänet pyytämään tehtailija Herman Broodyn rahoittamaan Marx-veljesten musiikki­komedian, jonka nimeksi tuli I’ll Say She is (On totisesti). Tästä alkoi puoli­toista vuotta kestänyt kiertue, joka päätyi lopulta veljesten vaatimuksesta New Yorkin Broad­waylle. Ensi-ilta Broad­waylla sujui hyvin ja seuraavan aamun lehdet olivat täynnä kehuvia arvosteluja esityksestä. Arvosteluista kohtalokas Harpo Marxin uran ja henkilö­kohtaisen elämän kannalta oli Alexander Woollcottin kirjoitus Sun-lehdessä.

Algonquinin kulttuurivaikuttajat

Alexander eli Aleck Woollcott pyysi saada tavata henkilö­kohtaisesti Harpo Marxin. Wooll­cott kutsui Harpo Marxin tapaamaan ystäviään, ja kuten Harpo Marx tuli useasti elämässään tämän jälkeen huomaamaan, ei Wooll­cottille voinut sanoa ei. Wooll­cottin ystävät kokoontuivat Algonquin-hotellin sviitissä ja pelasivat pokeria. Wooll­cottin ystävät, eli Thanatopsis pokeri- ja kirjallisuus­kerho muodostui lukuisista kulttuuri­elämän vaikuttajista, joihin lukeutuivat muun muassa kolumnisti Frank P. Adams, New York Worldin pää­toimittaja Herbert Bayard Swope, kirjailijat Robert Benchley ja Heywood Broun, näytelmä­kirjailijat George S. Kaufman ja Marc Connelly sekä Judgen pää­toimittaja Harold Ross. Lisäksi Algonquin-hotellin ravintola­salin pyöreän pöydän ääressä kävivät keskusteluja monet muutkin kulttuuri­vaikuttajat. Wooll­cottin seurueeseen kuuluivat usein myös näyttelijätär Ruth Gordon, taide­maalari ja kuvittaja Neysa McMein, kirjailija Alice Duer Miller sekä George S. Kauf­manin vaimo Beatrice.

Koska Harpo Marx ei ollut kouluja käynyt ja oppinut mies, häneltä on joskus kysytty mitä hän osasi keskustella näiden lukuisien kuuluisuuksien kanssa. Siihen hän vastasi, ettei hän puhunut vaan kuunteli. Kuuluisuudet hyväksyivät hänet, ehkä siksi että hän hyväksyi heidät sellaisina ihmisinä kuin mitä he olivat kun eivät tehneet työtä.

Aleck Wooll­cottin seurueen kanssa Harpo Marx vietti paljon aikaa muun muassa Wooll­cottin kesä­paikassa Vermontin Neshobensaarella. Saarella pää­osassa oli eri­laiset tavat viettää vapaa-aikaa ja etenkin seura­pelit. Wooll­cottin seurassa Marx oppi pelaamaan muun muassa suuriksi into­himoikseen osoittautuneita krokettia ja golfia. Toinen Wooll­cottin kesäinen ajan­vietto­paikka oli Ranskan Rivieralla Villa Galanonissa. Täällä Harpo Marxin uusia tuttavuuksia olivat muun muassa kirjailija Somerset Maugham ja näytelmä­kirjailija George Bernard Shaw.

Ura Marx-veljeksissä

Pääartikkeli: Marxin veljekset

I’ll Say She is -musiikki­komedia kesti Broad­waylla yli vuoden. Veljekset saivat tuottajakseen Sam Harrisin. Hän tuotti Marx-veljeksille uuden show’n Kookospähkinöitä, johon Irving Berlin teki musiikin, George S. Kaufman sekä Morrie Ryskind käsi­kirjoituksen ja ohjauksen Kauf­man. Myös tämä toinen revyy sai suuren suosion. Sam Harrisin kanssa Marx-veljekset tekivät Broad­waylle vielä uuden komedian Koirankeksit. Nämä kaksi Harrisin show’ta Marx-veljekset pääsivät lopulta vuosina 1929 ja 1930 tekemään Paramount Pictures -yhtiön elo­kuviksi. Elo­kuvien myötä Harpo Marx muutti itä­rannikolta Los Angelesin Hollywoodiin asumaan. Hän esiintyi useissa Para­mountin, Metro-Goldwyn-Mayerin sekä United Artistsin tuottamassa Marx-elo­kuvassa.

Kiertue Neuvostoliitossa

Vuonna 1933 Yhdysvallat suunnitteli tunnustavansa Neuvosto­liiton presidentti Roose­veltin johdolla. Aleck Wooll­cott keksi, että Harpo Marxin pitäisi olla ”ensimmäinen amerikkalainen taiteilija, joka esiintyy Moskovassa sitten kun Yhdys­valloista ja Neuvosto­liitosta on tullut ystävällis­mielisiä valtioita.” Hän ei ollut suostuvainen, mutta Woo­llcott oli jo päättänyt asian. Wooll­cottilla oli Moskovassa toimittaja­ystäviä, ja näillä hyvät suhteet ulkoministeri Maksim Litvinovin kanssa. Matka­evääksi Harpo Marx sai suositus­kirjeet Moskovan taiteellisen teatterin johtajalle sekä New York Timesin Moskovan kirjeen­vaihtaja Walter Durantylle. Perillä hän ei kuitenkaan tavannut Durantya eikä Moskovan taiteellisen teatterin johtaja lämmennyt Marxin koe-esiintymisille, joita pidettiin usean päivän ajan. Lopulta hän päätti poistua maasta. Silloin Harpo Marx sai puhelun. Soittajaksi paljastui ulko­ministerin vaimo Ivy Litvinov, joka pyysi Marxia jäämään ja lupasi järjestää hänelle kiertueen. Marxin Show’ta esitettiin menestyksekkäästi Moskovassa neljä viikkoa ja kaksi viikkoa hän kiersi muualla maassa.

Yksityiselämä

Harpo Marx pysytteli poikamiehenä huomattavan kauan, yli neljä­kymmentä­vuotiaaksi saakka. Lopulta hän avioitui näyttelijä Susan Flemingin kanssa, joka piiritti Marxia neljä vuotta, ennen kuin Marx antoi periksi. Marxin paris­kunta adoptoi neljä lasta: Billin, Alexin, Jimmyn (James Arthur) sekä Minnien. Bill eli William Wooll­cott Marx ja Alex eli Alexander Marx saivat nimensä Alec Wooll­cottilta sekä tämän veljeltä Billyltä. Marx oli lapsi­rakas ja omistautunut isä. Neljän lapsen lisäksi Marxin kodissa oli aina useita lemmikkejä, kuten oli ollut jo kauan ennen perheen perustamista. Avio­liitto Susanin kanssa kesti Marxin kuolemaan saakka vuoteen 1964. Harpo Marx oli into­himoinen golfaaja, ja tarina kertoo, että kun hän kuoli ja hänet tuhkattiin, tuhkat sekoitettiin hänen omasta toivomuksestaan Rancho Miragen golf­kentän seitsemännen reiän hiekka­esteeseen.

Hän julkaisi oma­elämä­kerran Harpo puhuu vuonna 1961.

Filmografia

• Puukon­heittäjä – Too Many Kisses (1925)
• Kookospähkinöitä (1929)
• Koirankeksit (1930)
• Neljä nolattua neroa (1931)
• Hevosen sulat (1932)
• Neljä naurettavaa naapuria (1933)
• Ilta oopperassa (1935)
• Päivä kilpa-ajoissa (1937)
• Kaaos hotellissa – Room Service (1938)
• Päivä sirkuksessa – At the Circus (1939)
• Päivä lännessä – Go West (1940)
• Päivä tavaratalossa The Big Store (1941)
• Yö Casablancassa (1946)
• Sardiinimysteerio (1949)
• Ihminen ja paholainen – The Story of Man­kind (1957)

Lähteet

• Marx, Harpo & Barber, Rowland: Harpo puhuu!. Suomentanut Salo­järvi, Heikki. Vantaa: Pequod, 1995. ISBN 951-97226-0-2

Aiheesta muualla

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Harpo Marx Wikimedia Commonsissa