Hovijuutalainen
Hovijuutalainen tai hovifaktori (saks. hofjude, hoffaktor) on historiallinen nimitys juutalaisille liikemiehille, jotka uuden ajan Euroopassa järjestivät verkostojensa avulla rahoitusta ja lainoja kristityille hallitsijoille. He saivat vastineeksi suojelua ja etuoikeuksia aikana, jolloin juutalaiset olivat muutoin toisen luokan kansalaisia. Ilmiö kukoisti varsinkin 1600–1700-lukujen Saksassa, jossa hallitsijat keisareita myöten hyödynsivät hovijuutalaisten apua etenkin sodankäynnin rahoittamisessa.[1]
Useissa Euroopan maissa lievennettiin 1500-luvun lopulla juutalaisten ammatinharjoitusta rajoittanutta lainsäädäntöä, ja tämän seurauksena juutalaisten taloudellinen toimeliaisuus laajeni äkisti. Sitä ennen tunnetuin juutalaisille sallituista elinkeinoista oli ollut rahanlainaus eli halveksittu koronkiskonta. Varsinkin Pyhän saksalais-roomalaisen keisarikunnan keisarit alkoivat hakea luottoa vaurastuneilta juutalaisilta. Hovijuutalaisista tuli tärkeitä kolmikymmenvuotisen sodan aikana (1618–1648), jolloin heidän palveluksiaan varusteiden ja muonituksen hankkijoina käyttivät sekä katolinen keisari Ferdinand II että tätä vastaan taistelleet protestanttiset armeijat. Hovijuutalaiset olivat usein eräänlaisia hovihankkijoita, mutta saattoivat palvella useaa valtiota ja hallitsijaa yhtä aikaa. He varustivat kokonaisia armeijoita ja toimittivat pääosan Breslaun keisarillisen rahapajan hopeasta. Vastineeksi he saattoivat saada vapautuksia juutalaisia koskeneista maanomistus-, pukeutumis- ja asuinpaikkarajoituksista tai jopa aatelisarvon. Hovijuutalaiset saattoivat myös vuokrata veron- ja tullinkanto-oikeuksia tai hoitaa diplomaattisia tehtäviä residentteinä.[1]
Tunnetuimpia hovijuutalaisia olivat Ferdinand II:ta kolmikymmenvuotisessa sodassa auttanut prahalainen Jacob Bassevi (1570–1634), keisari Leopold I:n armeijoita 1600-luvun lopun sodissa varustanut Samuel Oppenheimer (1630–1703) ja keisarillista armeijaa Espanjan perimyssodassa rahoittanut Samson Wertheimer (1658–1728). Bassevi aateloitiin vuonna 1614 ensimmäisenä juutalaisena Saksassa. Myös Alankomaiden Vilhelm III Oranialainen hyödynsi hovijuutalaisilta saatua rahoitusta useilla sotaretkillä. Hovijuutalaiset olivat Saksassa yleensä aškenasijuutalaisia, mutta Vilhelm Oranialaisen tärkeimmät rahoittajat olivat sefardijuutalaisia.[1]
Hovijuutalaiset joutuivat toisinaan vihatuiksi kansan keskuudessa antisemitismin vuoksi ja koska heihin voitiin kanavoida tyytymättömyyttä hallitsijan toimintaan. Vihan yltyessä hallitsijat saattoivat hankkiutua heistä julmasti eroon. Vuonna 1738 kavalluksista kuolemaan tuomitun Württembergin hovifaktorin Joseph Süss Oppenheimerin tapaus herätti valtavan huomion ja toimi antisemitistisen propagandan aiheena vielä 1900-luvullakin.[1]
Hovijuutalaisten liiketoiminta kukoisti yleensä sotien aikana, joten rauhan aika johti monesti näyttäviin vararikkoihin, varsinkin kun keisarit jättivät joskus velkansa maksamatta. Hovijuutalaisten huippukausi päättyi vuoden 1713 Utrechtin rauhan myötä ja heidän merkityksensä alkoi heiketä. He katosivat kokonaan itsevaltiuden väistymisen myötä 1800-luvulle tultaessa. Monet assimiloituivat vähitellen valtaväestöön ja luopuivat näkyvistä juutalaisista perinteistä. Jotkut siirtyivät virkamiehiksi, toiset pankkiireiksi, kuuluisana esimerkkinä Rothschildin suku.[1]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Court Jews (englanniksi) Jewish Encyclopedia