Hömötiainen
| Hömötiainen | |
|---|---|
 |
|
| Uhanalaisuusluokitus | |
|
|
|
| Suomessa: | |
| Tieteellinen luokittelu | |
| Kunta: | Eläinkunta Animalia |
| Pääjakso: | Selkäjänteiset Chordata |
| Alajakso: | Selkärankaiset Vertebrata |
| Luokka: | Linnut Aves |
| Lahko: | Varpuslinnut Passeriformes |
| Heimo: | Tiaiset Paridae |
| Suku: | Hömötiaiset Poecile |
| Laji: | montanus |
| Kaksiosainen nimi | |
|
Poecile montanus |
|
| Synonyymit | |
|
|
 Hömötiaisen levinneisyys |
|
| Katso myös | |
Äänitiedostojen kuunteluohjeet
Hömötiainen (Poecile montanus) on euraasialainen havumetsissä viihtyvä pienikokoinen tiaislaji. Lajin kuvaili ensimmäisenä Thomas Conrad von Baldenstein vuonna 1827. Laji oli pitkään Suomessa runsaslukuisimpien lintujen joukossa. 2000-luvulla hömötiainen on taantunut Suomessa ensin vuonna 2015 vaarantuneeksi ja vuonna 2019 erittäin uhanalaiseksi[4].
Koko ja ulkonäkö
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Hömötiainen on 12–13 cm pitkä. Sen lakki ja leukalappu ovat mustat, posket valkoiset, selkä harmaa, vatsapuoli vaaleampi, siivet ja pyrstö tummat. Siivellä erottuu vaalea paneeli. Britanniassa tavattavalla kleinschmidti-alalajilla on ruskea selkä ja beigenruskea alapuoli.[3]
Hömötiaisen kutsuääni on ”ti-ti-tsää-tsää-tsää”. Yhteysääni on hento ”tsi”. Laulua on kahta päätyyppiä. Toinen on surumielinen ”tjyy-tjyy-tjyy”, joka muistuttaa sirittäjää. Toinen laulutyyppi on iloinen ja kirkas, liverrykseen loppuva lurittelu.[3]
Lajista tunnetaan useita alalajeja.
Vanhin suomalainen rengastettu hömötiainen on ollut 11 vuotta, 4 kuukautta ja 29 päivää vanha lintu.[5] Euroopan vanhin on ollut brittiläinen yli 11 vuoden ja 4 kuukauden ikäinen hömötiainen.[6]
Levinneisyys
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Hömötiaista tavataan suuressa osassa Eurooppaa sekä Pohjois- ja Itä-Aasiaa, jossa sitä tavataan Tyynenmeren rannikolle asti. Euroopassa arvioidaan pesivän 24–42 miljoonaa paria, ja laji on luokiteltu elinvoimaiseksi.[1]
Suomessa hömötiainen pesii koko maassa, mutta Pohjois-Lapissa levinneisyys on aukkoisempi. Suomen hömötiaiskanta on pienentynyt huomattavasti 1940–1950-luvuilta lähtien, ja vuoteen 2019 mennessä pesivien parien määrä oli laskenut hieman yli 400 000:een. Yhdeksi taantumisen syyksi on esitetty tehometsätaloutta, jonka takia metsien lahopuun määrä on pienentynyt.[7]
30 vuoden aikana kerättyyn aineistoon perustuneessa tutkimuksessa metsänhoitotoimenpiteiden arvioitiin selittävän noin 65 % hömötiaisen pesimistiheyden laskusta. Laskuun vaikuttavat harvennushakkuut ja etenkin avohakkuut, jotka vähentävät pesimäpaikkoja ja hävittävät ravintovarastoja sisältäviä kypsiä metsiä.[8]
Laji on luokiteltu Suomessa erittäin uhanalaiseksi.[9][10] Sama kehitys koskee koko Eurooppaa. Neljäsosa kannasta pesii Suomessa. Suomen ympäristökeskuksen johtavan tutkijan mukaan hömötiainen kärsii sekä metsätaloudesta että ilmastonmuutoksesta.[10]
Hömötiainen on pääasiassa paikkalintu. Joinakin syksyinä lähinnä nuoret yksilöt voivat kuitenkin lähteä vaeltamaan etelämmäksi.[11] Vaellusparvissa voi olla myös muita tiaisia.
Elinympäristö
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Hömötiainen pesii kaikenlaisissa metsissä, mutta se suosii varttuneita havu- ja sekametsiä. Nuoremmat metsätkin kelpaavat sille, kunhan se vain löytää sopivan pökkelön pesäpaikaksi.[7] Hömötiaisen suosimia metsiä ovat korvet, rehevät sekametsät sekä ranta- ja purolehdot.[11] Länsi- ja Keski-Euroopassa hömötiainen pesii pääasiassa alavien maiden sekametsissä, mutta muuten laji pesii yleensä vähän korkeammalla kasvavissa metsissä.[3]
Talvisin hömötiainen käy lintujen talviruokintapaikoilla. Talvella sitä tavataan myös ruovikoissa sekaparvissa muiden tiaisten kanssa.[11]
Lisääntyminen
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Useimmat hömötiaiset kaivertavat itse pesäkolonsa lahoon pökkelöön, yleensä koivuun tai muuhun lehtipuuhun. Kaivaminen pienellä nokalla onnistuu vain pehmeään, pitkälle lahonneeseen puuhun. Sopivat lahot pökkelöt tuhoutuvat erityisesti avohakkuissa helposti.[10] Pienireikäiseen (lentoaukon halkaisija 30 mm) pönttöön sitä voi yrittää houkutella täyttämällä pöntön sahan- tai kutterinpuruilla. Hömötiaisnaaras rakentaa koloon tai pönttöön puolipallomaisen pesäkupin karvoista, tikuista, lastuista ja höyhenistä. Muninta alkaa Etelä-Suomessa toukokuun alkupuolella tai puolivälissä. Valkeita, pilkullisia munia on 6–11, keskimäärin kahdeksan kappaletta. Naaras hautoo noin kaksi viikkoa. Poikaset kuoriutuvat lähes samanaikaisesti. Ne ovat lentokykyisiä jättäessään pesän vajaa kolmeviikkoisina. Molemmat emot ruokkivat poikasia, myös viikon verran pesästälähdön jälkeen.[12]
Ravinto
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Hömötiainen syö kesällä pääasiassa hyönteisiä ja niiden toukkia sekä hämähäkkejä. Syksymmällä se syö myös siemeniä ja marjoja. Syksyllä se varastoi ahkerasti ruokaa keräämällä pelloilta kauranjyviä ja rikkakasvien siemeniä sekä havupuiden siemeniä ja hyönteisiä. Se varastoi saaliinsa puun kaarnan ja kuorella kasvavan jäkälän alle ja rakoihin. Talvella hömötiaiset tutkivat näitä tyypillisiä varastopaikkoja, ja löytävät omia ja toisten lajikumppanien kätköjä. Talvisin laji vierailee mieluusti lintulaudoilla ja syö ihraa, auringonkukansiemeniä ja maapähkinöitä. Poikasia emot ruokkivat lähinnä hyönteistoukilla ja muilla selkärangattomilla.[12]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ a b BirdLife International: Poecile montanus IUCN Red List of Threatened Species. Version 2020-3. 2019. International Union for Conservation of Nature, IUCN, Iucnredlist.org. Viitattu 20.1.2021. (englanniksi)
- ↑ Esko Hyvärinen, Aino Juslén, Eija Kemppainen, Annika Uddström & Ulla-Maija Liukko (toim.): Suomen lajien uhanalaisuus - Punainen kirja 2019, s. 569. Helsinki: Ympäristöministeriö - Suomen ympäristökeskus, 2019. ISBN 978-952-11-4973-3 Teoksen verkkoversio (viitattu 15.8.2021).
- ↑ a b c d Svensson, Lars: Lintuopas - Euroopan ja Välimeren alueen linnut, s. 344. Otava, 2010. ISBN 978-951-1-21351-2
- ↑ Hömötiainen – Poecile montanus Laji.fi. Viitattu 6.12.2020.
- ↑ Rengastajan vuosikirja 2006. Rengastustoimisto. ISSN 2242-6183
- ↑ Fransson, T. et al.: European Longevity Records 26.11.2010. European Union for Bird Ringing. (englanniksi)
- ↑ a b Hömötiainen (Parus montanus) Lintuatlas. Viitattu 13.3.2019.
- ↑ Satu Kumpula, Emma Vatka, Markku Orell, Seppo Rytkönen: Effects of forest management on the spatial distribution of the willow tit (Poecile montanus). Forest Ecology and Management, 1.2.2023, 529. vsk, s. 120694. doi:10.1016/j.foreco.2022.120694 ISSN 0378-1127 Artikkelin verkkoversio. (englanti)
- ↑ Hömötiainen, Parus montanus LuontoPortti. Viitattu 9.6.2016.
- ↑ a b c Hömötiainen on erittäin uhanalainen, koska se ei löydä hakatuista metsistä syötävää Yle luonto. 12.3.2019. Viitattu 13.3.2019.
- ↑ a b c Laine, Lasse J.: Suomalainen Lintuopas, s. 267. WSOY, 2009. ISBN 978-951-0-26894-0
- ↑ a b von Haartman, L.; Hildén, O.; Linkola, P.; Suomalainen, P. & Tenovuo, R.: Pohjolan linnut värikuvin. Helsinki: Otava, 1967.