Kesäolympialaiset 2032

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
XXXV olympiadin kisat
Isäntäkaupunki Australia Brisbane, Australia
Avajaiset 23. heinäkuuta
Päättäjäiset 8. elokuuta
Olympiastadion The Gabba
← 2028 2036 →

Vuoden 2032 kesäolympialaiset järjestetään vuonna 2032 Brisbanessa, Australiassa. Tämä on kolmas kerta, kun Australiassa järjestetään kesäolympialaiset. Aikaisemmin maassa kesäolympialaisia on järjestetty vuonna 1956 Melbournessa ja vuonna 2000 Sydneyssä. Australiasta tulee Yhdysvaltain jälkeen toinen maa, jossa kesäkisat on pidetty kolmessa eri kaupungissa.[1]

Kisojen isäntäkaupunki valittiin Kansainvälisen olympiakomitean kokouksessa 21. heinäkuuta 2021.[2] Kisat myönnettiin Brisbanelle yksimielisesti. Edellisen kerran näin oli tapahtunut, kun Los Angeles sai vuoden 1984 kesäolympialaiset. Brisbanen lisäksi vakavasti ehdolla olivat olleet Intian Ahmedabad, Indonesian Jakarta ja Qatarin Doha, mutta KOK:n johtokunta ei kannattanut yhtäkään niistä isäntäehdokkaaksi.

  1. Samu Saatsi: Vuoden 2032 kesäolympialaiset ovat myönnetty Australiaan Yle Urheilu. 21.7.2021. Yleisradio. Viitattu 21.7.2021.
  2. ABC News:+The International Olympic Committee has officially chosen Brisbane, Australia, to host the 2032 Summer Olympics. ABC News. Viitattu 21.7.2021. (englanniksi)
Käännös suomeksi
Käännös suomeksi
Tämä artikkeli tai sen osa on käännetty tai siihen on haettu tietoja muunkielisen Wikipedian artikkelista.