Kalliovuoret
| Kalliovuoret | |
|---|---|
| engl. Rocky Mountains | |
 Kalliovuoria Morainejärven luona, Albertassa, Kanadassa. |
|
| Maantiede | |
 Kalliovuorten sijainti. |
|
| Sijainti |
 Kanada Yhdysvallat |
| Korkein kohta | |
| Nimi | Mount Elbert |
| Korkeus meren- pinnan tasosta |
4 401 m |
Kalliovuoret (engl. Rocky Mountains) on laaja vuoristo läntisessä Pohjois-Amerikassa. Se ulottuu 4 800 kilometrin matkan Yhdysvaltojen New Mexicosta Kanadaan. Se kuuluu niin sanottuihin nuoriin poimuvuoristoihin, jotka ovat syntyneet viimeisen 60 miljoonan vuoden aikana litosfäärilaattojen törmätessä. Kalliovuorten korkein huippu Yhdysvaltain puolella on Mount Elbert Coloradossa. Se on 4 399 metriä korkea. Kanadassa sen korkein huippu on Mount Robson, joka ulottuu 3 959 metrin korkeuteen.
Englannin kielessä vuoristoa kutsutaan usein lempinimellä The Rockies.
Historia
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Luonnonhistoria
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Noin 320 miljoonaa vuotta sitten syntyi nykyisten Kalliovuorten lähistölle niiden kantaisäksi (engl. the Ancestral Rockies) kutsuttu vuoristo. Ne koostuivat vähintäänkin kahdesta vuorijonosta, joille myöhemmin on annettu nimet Frontrangia ja Uncompahgria. Kalliovuorten kantaisän oletetaan olleen ainakin yhtä korkea kuin nykyinen Himalajavuoristo, jossa sijaitsevat nykypäivän maailman korkeimmat vuoret. Vuoristo kasvoi kokoa aina 70 miljoonaa vuotta, mutta sen jälkeen alkoi eroosio kuluttaa sitä. Eroosion seurauksena maaperä kului miltei tasaiseksi, ja nykyään Kalliovuorten korkeasta kantaisästä on muistona vain pieniä jäännöksiä esimerkiksi lähellä nykypäivän Aspenia ja Colorado Springsia.[1]
Nykyiset Kalliovuoret syntyivät kolmen kauden aikana. Ne alkoivat muodostua jo noin 170 miljoonaa vuotta sitten, mutta kuitenkin vasta myöhäisellä liitukaudella noin 70 miljoonaa vuotta sitten Kalliovuorten perustavanlaatuiset rakenteet syntyivät niin sanotun Laramiden vuorijononpoimutuksen aikana. Tällöin maapallon litosfäärilaatat törmäsivät yhteen ja saivat maankuoren taipumaan haitarimaiseksi muodostumaksi, ja näin syntyi nykyisten Kalliovuorten esimuoto. Noin 30 miljoonaa vuotta myöhemmin Laramide-kausi päättyi, ja eroosio alkoi jälleen kuluttaa uutta vuoristoa. Seuraavien miljoonien vuosien aikana lohkoliikunnot ja tulivuoret synnyttivät kuitenkin useita uusia muodostumia alueelle. Jääkausi, joka alkoi 130 000 ja loppui 14 000 vuotta sitten, oli viimeinen suuri Kalliovuoria muokannut voima. Se synnytti alueella muun muassa uusia laaksoja, järviä ja moreenimuodostumia.[1]
Myöhempi historia
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Jääkauden loputtua Kalliovuoret vapautuivat ihmisten käyttöön, ja viimeistään parituhatta vuotta myöhemmin ensimmäiset paleointiaanit saapuivat Kalliovuorille. He metsästivät ja kalastivat alueella. Heidän pääasiallisiin saaliseläimiinsä lukeutuivat esimerkiksi mammutit ja biisonit, joita he metsästivät alueen vuorten laaksoissa ja esivuoristoissa. Talvi oli Kalliovuorilla kylmä, ja paleointiaanien uskotaan muuttaneen syksyn lopulla leudommille tasangoille ja palanneen kevään tullessa takaisin vuorille. He elivät mammuttien ja biisonien lisäksi muidenkin eläinten lihalla, mutta he söivät myös kalaa, juuria ja marjoja. Myöhemmin useat muutkin intiaaniheimot asettuivat Kalliovuorille. Heihin kuuluivat muun muassa apassit, arapahot, bannockit, mustajalat, cheyennet, flatheadit, shoshonit ja siouxit.[2]
Ensimmäisiä eurooppalaisia Kalliovuorilla oli espanjalainen löytöretkeilijä Francisco Vásquez de Coronado sotilaineen, lähetyssaarnaajineen ja afrikkalaisine orjineen. Hän seurueineen vieraili alueella vuoden 1540 tienoilla. Pohjois-Amerikkaan saapuneet eurooppalaiset esittelivät intiaaneille monia uusia asioita kuten hevosen ja metalliset työkalut. Eurooppalaiset toivat mukanaan myös uusia sairauksia. Uuden kulttuurin saapumisen seurauksena Kalliovuortenkin intiaanien elämä muuttui. He joutuivat muun muassa hylkäämään osan vanhoista asuma-alueistaan ja luopumaan ennen ravintonaan käyttämästä biisonista, jonka eurooppalaiset metsästivät mantereella lähes sukupuuttoon.[2]
Lewisin ja Clarkin retkikunta teki ensimmäisen tieteellisen tutkimuksen Kalliovuorista nykyisten Yhdysvaltojen läpi kulkeneella matkallaan vuosina 1804–1806. Näytteitä keräsivät ainakin ryhmän kasvi- ja eläintieteilijät sekä geologit. Retkikuntaa kiitetään joskus myös siitä, että he tutkimusmatkallaan avasivat oven länteen, muun muassa Kalliovuorille. Lewisin ja Clarkin aikaan Kalliovuorilla asui kuitenkin jo useita uudisasukkaita, jotka toimivat esimerkiksi metsästäjinä. Nämä ”vuorten miehet” vaeltelivat alueella erityisesti vuosien 1800–1850 välisenä aikana. Heidän joukossaan oli muutamia sittemmin tunnetuiksi tulleita henkilöitä, kuten Kit Carson ja John Colter. Carson nousi kuuluisuuteen opastettuaan John C. Frémontia kartoitusretkellä, ja John Colter oli nykyisen Yellowstonen kansallispuiston ”löytäjä” eli ensimmäinen eurooppalainen sen alueella.[2]
Mormonit ryhtyivät asuttamaan Utahin Suuren suolajärven (engl. Great Salt Lake) ympäristöä vuonna 1847. Noin 12 vuotta myöhemmin löytyi kultaa Coloradosta. Mantereen läpi kulkeva rautatie valmistui vuonna 1869, ja maailman ensimmäinen kansallispuisto Yellowstone perustettiin kolme vuotta myöhemmin. Koska Kalliovuorille tulvi yhä enemmän ja enemmän asukkaita, sen luonnosta alettiin huolestua. Yhdysvaltain presidentti Benjamin Harrison perustikin useita metsiensuojelualueita vuosina 1891–1892. Kalliovuorten ihmiset saivat elantonsa esimerkiksi kaivostoiminnasta ja metsätaloudesta. He rakensivat alueille karja- ja maatiloja sekä perustivat kyliä, jotka aikanaan kehittyivät kaupungeiksi. 1900-luvun puolivälistä lähtien aina 1990-luvulle asti ihmisasutus Kalliovuorilla kasvoi nopeasti. Asutus ei kuitenkaan ole kovin tiheää verrattuna esimerkiksi Yhdysvaltain osavaltioihin ja alueella on vain muutamia kaupunkeja, joissa on yli 50 000 asukasta. Suurin osa saa tulonsa maa- ja metsätaloudesta.[2]
Maantiede
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Kalliovuoret ulottuvat Kanadan Brittiläisestä Kolumbiasta Yhdysvaltain poikki aina Meksikoon asti. Ne alkavat pohjoisesta Meksikosta, missä ne yltävät noin 3 700 metrin korkeuteen. Meksikon Kalliovuoria ympäröivät tasangot idässä ja lännessä. Alueella virtaa Pecosjoki, joka jatkaa matkaansa etelään ja laskee Rio Grande -jokeen. Rio Grande virtaa puolestaan Meksikonlahteen. Joet kuljettavat mukanaan esimerkiksi Kalliovuorista kuluttamaansa materiaalia. Joskus Meksikon Kalliovuoria ei ole pidetty varsinaisesti Kalliovuoriin kuuluvina, mutta joka tapauksessa ne kuuluvat kuitenkin Amerikan Kordillieereihin kuten varsinaiset Kalliovuoretkin.[3]
Pohjoisempaan kuljettaessa Kalliovuoret muuttuvat leveämmiksi ja korkeammiksi. Esimerkiksi Pohjois-Coloradossa ja Utahissa vuoristo muuttuu vuorijonojen kompleksiksi, joka yhteensä on noin 500 kilometriä leveä. Lisäksi yksin Coloradossa on yli 40 huippua, jotka kohoavat yli 4 000 metrin korkeuteen. Kalliovuorten korkein huippu Mount Elbert sijaitsee sekin Coloradossa. Suuria jokia Coloradon Kalliovuorilla ovat esimerkiksi Colorado ja sen sivujoki Green. Coloradojoen lähteillä sijaitsee Rocky Mountainin kansallispuisto. Vuoriston jatkaessa matkaansa luoteeseen sen leveys ja korkeus kuitenkin laskevat jälleen. Wyomingissa Kalliovuorten korkeus vaihtelee 2 100 metristä 2 400 metriin, joten alueella ei ole moniakaan korkeita huippuja. Wyomingissa sijaitsevat muun muassa Yellowstone- ja Snakejoet. Montanan osavaltiossa Kalliovuorten leveys on keskimäärin 240 kilometriä, ja vain seitsemän huippua yltää yli 3 350 metriin. Montanan puoleisilta Kalliovuorilta saa alkunsa koko Yhdysvaltojen pisin joki Missouri, joka on Mississippin sivujoki.[3]
Kanadan puolen Kalliovuoret ovat hieman erilaiset kuin Yhdysvaltain Kalliovuoret. Ensinnäkin ne ovat hieman vanhemmat ja syntyneet lohkoliikuntojen vaikutuksesta. Toisekseen Kanadan Kalliovuoret ovat pääasiassa sedimenttiä, kun taas Yhdysvaltain Kalliovuoret ovat graniittia. Ne lisäksi näyttävät erilaisilta, sillä Kanadan vuoristo on terävähuippuista, ja sen vuoria erottavat usein U-kirjaimen muotoiset laaksot. Yhdysvaltain Kalliovuoret taas ovat pyöreämpihuippuisia, ja niihin ovat joet kovertaneet V-kirjaimen muotoisia laaksoja. Erot johtuvat siitä, että Kanadan vuorilla on ollut useita jäätiköitä, jotka ovat jättäneet jälkensä vuoriin. Yhdysvaltain Kalliovuorilla jäätiköt ovat olleet harvemmassa. Vuoriston eteläisillä alueilla niitä ei ole ollut käytännössä ollenkaan, tai ne ovat olleet ainakin hyvin pieniä. Sen sijaan pohjoisemmassa oli pleistoseenikaudella muutamia jäätiköitä. Kanadan Kalliovuorten korkein huippu on Mount Robson, joka on 3 959 metriä korkea.[3]
Kalliovuoret päättyvät Kanadan Brittiläiseen Kolumbiaan. Kanadan Kalliovuorten läheltä alkaa Columbia-niminen vuoristo, jota ei lasketa enää kuuluvaksi Kalliovuoriin. Kalliovuorten määritelmä saattaa vaihdella hieman; joskus niihin saatetaan lukea jopa kaikki läntisen Pohjois-Amerikan vuoret. Yleisesti hyväksytään niiden kuitenkin ulottuvan Kanadasta Meksikoon. Kalliovuorilla sijaitsee Pohjois-Amerikan suuri vedenjakaja, joka jakaa alueen joet virtaamaan joko Tyyneenmereen tai Atlantille. Montanan osavaltiossa on lisäksi kohta, jossa vesi ei jakaannu vain kahteen mainittuun valtamereen, vaan myös Pohjoiselle jäämerelle.[3]
Katso myös
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ a b Natural History of the Rocky Mountains 8750.com. Arkistoitu 21.9.2007. Viitattu 27. maaliskuuta 2007. (englanniksi)
- ↑ a b c d Human History and Cultural Development biology.usgs.gov. Viitattu 29. maaliskuuta 2007. (englanniksi)
- ↑ a b c d Alpine Vegetation of the Rocky Mountains JSTOR. Viitattu 10. huhtikuuta 2007. (englanniksi)
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Kalliovuoret Wikimedia Commonsissa
