Führer
| Johtaja ja valtakunnankansleri | |
|---|---|
| Führer und Reichskanzler | |
 | |
 | |
| Virka-asunto | Valtakunnankanslia, Wolfsschanze |
| Nimittäjä | Saksan valtiopäivät |
| Perustettu | 2. elokuuta 1934 |
| Ensimmäinen | Adolf Hitler |
| Viimeinen | Adolf Hitler |
| Lakkautettu | 30. huhtikuuta 1945 |
Führer (lausunta saks. [ˈfyːʁɐ], suom. johtaja) oli kansallissosialistisen Saksan diktaattorina vuosina 1933–1945 hallinneen Adolf Hitlerin käyttämä titteli. Nimityksellä der Führer on yleisesti viitattu Hitleriin henkilönä.
Hitler ilmoitti jo vuonna 1921, että kansallissosialistisessa puolueessa noudatettaisiin Führerprinzipiä eli johtajaperiaatetta, jonka mukaan kaikkien jäsenten tulisi alistua johtajan tahtoon. Samaa periaatetta oli puolueen valtaannousun jälkeen tarkoitus soveltaa koko Saksaan.[1] Kansallissosialistit käyttivät vaalipropagandassaan iskulausetta ”Ein Volk, ein Reich, ein Führer” (”Yksi kansa, yksi valtakunta, yksi johtaja”).
Führer und Reichskanzler
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Johtaja ja valtakunnankansleri (saks. Führer und Reichskanzler) oli Hitlerin virkanimike Saksan valtionpäämiehenä vuodesta 1934 lähtien. Saksan valtakunnanpresidentti Paul von Hindenburgin kuoltua vuonna 1934 säädettiin laki, jolla valtakunnanpresidentin ja valtakunnankanslerin tehtävät yhdistettiin johtajan ja valtakunnankanslerin viraksi, ja suoraan lain nojalla tähän virkaan nimitettiin Adolf Hitler,[2] joka jo 30. tammikuuta 1933 oli nimitetty valtakunnankansleriksi[3] ja sen jälkeen lyhyessä ajassa keskittänyt itselleen käytännössä kaiken vallan.[4]
Natsien valtakaudellakin vuonna 1920 säädetty tasavaltainen perustuslaki pysyi muodollisesti voimassa, joskin eräiltä kohdin muutettuna.[5] Vuonna 1933 säädetty valtalaki kuitenkin teki sen suurelta osin lähes merkityksettömäksi.[6]
Lain mukaan johtaja ja valtakunnankansleri oli valittava kansanäänestyksellä elinajaksi.[5] Ainoan kerran tällainen kansanäänestys pidettiin 19. elokuuta 1934, jolloin samalla kertaa äänestettiin sekä valtakunnanpresidentin ja -kanslerin tehtävien yhdistämisestä että Hitlerin valinnasta tähän virkaan.[7][8]
Johtajalla ja valtakunnankanslerilla oli valtakunnan presidentin oikeudet.[5] Hän edusti maata ulkovaltoihin nähden, nimitti ja erotti ministerit ja toimi sotavoimien ylipäällikkönä.[5] Hän nimitti myös osavaltioissa toimineet valtakunnan käskynhaltijat (Reichstatthulter).[5] Hänellä oli lisäksi valta hajottaa valtiopäivät,[5] jotka tosin Hitlerin valtakaudella vain harvoin edes kokoontuivat. Valtakunnankanslerina hän myös johti politiikkaa.[5] Vuonna 1933 säädetyn valtalain mukaan hänellä oli oikeus säätää lakeja ilman valtiopäivien myötävaikutustakin. Ministeritkin olivat vastuussa toimistaan vain Johtajalle ja valtakunnankanslerille.[5]
Hitlerin tehtyä vuonna 1945 itsemurhan uutta johtajaa ei enää nimitetty, joskin Karl Dönitz toimi lyhyen aikaa valtakunnanpresidenttinä.
Muiden diktaattorien vastaavia arvonimiä
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Useat muut fasistiset johtajat käyttivät samantapaisia titteleitä, esimerkiksi Italian diktaattori Benito Mussolini tunnettiin nimellä Duce, ’johtaja’. Mussolinin esimerkki lienee innoittanut Hitleriä Führer-käsitteen käyttöönotossa. Muita vastaavia titteleitä olivat Itsenäinen Kroatian valtion johtajan Ante Pavelićin käyttämä poglavnik ja Slovakian tasavallan Jozef Tison vodca. Espanjan diktaattori Francisco Francon käyttämä arvonimi caudillo tarkoitti myös johtajaa.
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Führer (englanniksi) Encyclopædia Britannica Online Academic Edition. Viitattu 27.5.2013.
- ↑ Gesetz über das Staatsoberhaupt des Deutschen Reichs, Vom 1. August 1934 (Laki Saksan valtakunnan valtionpäämiehestä, annettu 1. elokuuta 1934) Documentarchiv.de. Viitattu 8.2.2017. (saksaksi)
- ↑ Veikko Ahola ym.: ”Hitler nousee valtaan”, Vuosisatamme kronikka, s. 443. Gummerus, 1987. ISBN 951-20-2893-X
- ↑ ”Saksa: Historia, Kansallissosialistinen Saksa”, Otavan iso Fokus, 6. osa (Ra–Su), s. 3665. Otava, 1973. Virhe: Virheellinen ISBN-tunniste
- ↑ a b c d e f g h ”Saksa, valtiomuoto”, Iso tietosanakirja, 11. osa (Renqvist–Sielutiede), s. 768. Otava, 1936.
- ↑ Veikko Ahola ym.: ”Hitlerin valtalaki”, Vuosisatamme kronikka, s. 447. Gummerus, 1987. ISBN 951-20-2893-X
- ↑ Veikko Ahola ym.: Vuosisatamme kronikka, s. 462. Gummerus, 1987. ISBN 951-20-2893-X
- ↑ Beschluß der Reichsregierung zur Herbeiführung einer Volksabstimmung, Vom 2. August 1934 (Valtakunnanhallituksen päätös kansanäänestyksen järjestämisestä, annettu 2. elokuuta 1934) Documentarchiv.de. Viitattu 8.2.2017. (saksaksi)