C3-yhteyttäminen
 |
Tähän artikkeliin tai osioon ei ole merkitty lähteitä, joten tiedot kannattaa tarkistaa muista tietolähteistä. Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkeliin tarkistettavissa olevia lähteitä ja merkitsemällä ne ohjeen mukaan. |
C3-yhteyttäminen on yleisin yhteyttämistapa, jolla kasvit sitovat ilmassa olevan hiilidioksidin hiiltä itseensä. C3-kasvien kasvuympäristössä on yleensä kohtalaisesti auringonvaloa, kohtalainen lämpötila, runsaasti pohjavettä ja hiilidioksidia ilmassa suhteellisen runsaasti, yli 200 ppm. Ainakin ilman hiilidioksidipitoisuuden laskiessa alle 100 ppm kasvu pysähtyy, koska tämä raja on tasauspiste, jossa C3-yhteyttämisen tuotto on sama kuin kasvin hengityksen kulutus. Hiilidioksidipitoisuuden laskiessa alle 30-70 ppm C3-kasvit tuskin pystyvät ottamaan hiilidioksidia lainkaan. Hiilidioksidipitoisuuden lisääntyminen tehostaa yhteyttämistä välillä 100-2000 ppm.[1] 95 % kaikesta kasvibiomassasta on C3-kasveissa. C3-kasvi haihduttaa 97 % maasta saamastaan vedestä, mikä on runsaasti. C3-kasvi hylkii raskasta hiiltä (13C) enemmän kuin C4-kasvi. C3-yhteyttäminen lienee kehittynyt satoja miljoonia vuosia sitten paleotsooisella tai mesotsooisella maailmankaudella. Kuitenkin Tertiäärikaudella joitakin kymmeniä miljoonia vuosia sitten C3-kasvit alkoivat vähetä trooppisilla ja subtrooppisilla alueilla C4-kasvien vallatessa alueita näillä leveysasteilla.[2]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Antero Pankakoski: ”Fotosynteesin edellytykset”, Puutarhurin kasvioppi, s. 89-91. Helsinki: Edita, Opetushallitus, 1996. ISBN 951-37-1932-4
- ↑ Nature′s green evolution; the remarkable evolutionary rise of C4 plants Philosophical Transactoins B. 29.1.2006. The Royal Society. Viitattu 26-7-2022.