Bengt Lidner
| Bengt Lidner | |
|---|---|
 Bengt Lidner |
|
| Henkilötiedot | |
| Syntynyt | 1757 |
| Kuollut | 1793 (35–36 vuotta) |
| Kansalaisuus | Ruotsi |
| Ammatti | runoilija |
| Kirjailija | |
| Äidinkieli | ruotsi |
| Tuotannon kieli | ruotsi |
| Aiheesta muualla | |
 Löydä lisää kirjailijoitaKirjallisuuden teemasivulta |
|
Bengt Lidner, myös Liedner, (1757–1793) oli ruotsalainen runoilija. Hän oli Thomas Thorildin rinnalla rousseaulaisen luontohaaveilun ja tunteellisuuden täydellisin edustaja Ruotsin runoudessa.[1]
Lidner oli nuoresta pitäen luonteeltaan levoton ja häilyvä eikä saanut koskaan pysyvää jalansijaa. Lidner opiskeli Göteborgissa ja Lundissa, mutta hänet lähetettiin merille rauhoittumaan. Etelä-Afrikassa hän karkasi laivasta, oleskeli jonkin aikaa ulkomailla ja palasi sittemmin Ruotsiin, jolloin hänen runoilijanlahjansa herättivät kuningas Kustaa III:n huomiota. Kustaa lähetti hänet Pariisiin opiskelemaan, mutta epäsäännöllisen elämänsä takia hän kadotti pian kuninkaan suosion. Sittemmin Lidner työskenteli sanomalehden palveluksessa, oleskeli myöhemmin[1] vuosina 1787–1789[2] Suomessa, jossa hän kiersi kartanosta kartanoon, meni naimisiin suomalaisen Eva Jacquette Hastferin kanssa, joka oli hänen uskollinen tukensa kaikissa elämänvaiheissa. Hän palasi Tukholmaan, jossa hän eli pääasiassa muiden almuista ja kuoli suuressa kurjuudessa. Hänen elämänvaiheistaan on monta tarumaista juttua ja toisintoa.[1]
Vuodet 1783–1784 olivat Lidnerin kulta-aikaa. Silloin ilmestyivät peräkkäin ne runoelmat, jotka toivat hänelle kuolemattoman nimen Ruotsin kirjallisuudessa: Spastaras död, äidinrakkauden ylistyslaulu, joka vuorotellen kolkoissa, vuoroin loisteliaissa ja taas sydäntäsärkevissä säkeissä kuvaa erästä tapahtumaa Messinan maanjäristyksen aikana; Medea, klassillista aihetta käsittelevä traaginen oopperateksti, sekä Året 1783, joka kuvaa menneen vuoden vaiheita. Hänen neljäs suuri runoelmansa Yttersta domen (1788) on hienoista yksityiskohdistaan ja valtavasta mielikuvituksestaan huolimatta epätasainen ja suhteeton. [1]
Lidnerin myöhemmissä runoissa huomaa vähittäistä heikentymistä, johon oli suureksi osaksi syynä hänen epäsäännöllinen elämänsä. Hän antoi tunteelle rajattoman määräämisvallan: tästä yksipuolisuudesta johtuivat useimmat hänen heikkoutensa ja ansionsa sekä ihmisenä että runoilijana. Hän ihannoi vapautta mutta käytti sitä väärin: hän antautui juoppouteen, mutta samalla hän oli siinä määrin hyväsydäminen ja hetken tunnelmien vallassa, että hän saattoi antaa jollekin köyhälle viimeiset rahansa. Lidnerin luonteen kaksinaisuus sävyttää hänen runouttaan. Siinä on usein traagista ylevyyttä ja suuruutta – kuten runoelmassa Spastaras död – ja toiselta puolen paljon mauttomuutta, paljon väärää ja kyyneleistä paatosta ja tyhjää deklamointia; siitä henkii syvä ja miltei lapsenomaisen harras alistuminen, samalla kun hän toisena hetkenä syytää herjauksia kohtaloa vastaan.[1]
Lidner oli runoilijana kaikesta yksilöllisyydestään huolimatta aikansa lapsi. Selvimmät vaikutteet häneen ovat jättäneet Klopstock, Goethen Werther ja Edward Young.[1]
Yrjö Jylhän suomentama "Sotarunoilijain laulu" on julkaistu antologiassa Skandinavian kirjallisuuden kultainen kirja (WSOY 1930) ja Jylhän kokoelmassa Veri ja kulta (Otava, 1954).[3]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ a b c d e f Lidner, Bengt, Tietosanakirja osa 5, palsta 888, Tietosanakirja Osakeyhtiö 1913
- ↑ Bengt Lidner, Svenskt biografiskt lexikon, viitattu 8.7.2020 (ruotsiksi)
- ↑ Lidner, Bengt (Arkistoitu – Internet Archive) Runotietokanta, Lahden kaupunginkirjasto. Viitattu 8.7.2020
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Bengt Lidner Wikimedia Commonsissa
| Kansainväliset | |
|---|---|
| Kansalliset | |
| Henkilöt | |
| Muut | |
