Aseistakieltäytyminen Suomessa

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Aseistakieltäytyminen Suomessa tarkoittaa siviilipalveluksen suorittamista asevelvollisuusaikana, totaalikieltäytymistä, reservinkieltäytymistä tai osittaiskieltäytymistä eli totaalikieltäytyjäksi ryhtymistä kesken varusmiespalveluksen. Lisäksi aseistakieltäytyjä voi suorittaa asevelvollisuutensa aseettomana varusmiespalveluksena.[1][2][3]

Tilastoja

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuosittain varusmiespalveluksen suorittaa noin 25 000 henkilöä ja siviilipalveluksen noin 2 000.[4] Vuonna 2018 vapaaehtoiseen asepalvelukseen haki 1 516 naista.[5]

Täydennyspalvelukseen hakeutui vuonna 2014 runsaat 300 reservikieltäytyjää.[6] Vuonna 2017 totaalikieltäytyjiä oli 33.[4]

Jehovan todistajille myönnettiin aiemmin vapautuksia varusmiespalveluksesta vuosittain noin 70–140. Vuonna 2016 vapautettiin 98 henkilöä.[7]

Terveydentilan perusteella vapautetaan palveluksesta 5–10 prosenttia ikäluokasta.[7]

Aseeton varusmiespalvelus

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jos asevelvollisen uskonnollinen tai eettinen vakaumus estää häntä suorittamasta asevelvollisuuttaan aseellisessa palveluksessa, hän voi suorittaa palveluksensa aseettomana. Sodan etiikka käsittelee vakaumukseen liittyviä eettisiä ongelmia. Aseettoman palveluksen suorittaneet ovat vapautettuja aseellisesta palveluksesta rauhan aikana. Aseettomana palvelevalle ei saa kouluttaa aseiden käyttöä tai käsittelyä, eikä häntä saa käskeä käsittelemään ampumatarvikkeita.[8] Aseettoman palveluksen suorittaa vuosittain noin sata varusmiestä. Aseettomina palvelevat varusmiehet koulutetaan yleensä kirjureiksi, lääkintämiehiksi tai kuljetustehtäviin.[9][10]

Aseeton varusmiespalvelus lyhennettiin vuonna 2008 voimaan tulleella asevelvollisuuslailla 330 päivästä 270 päivään. Ennen lakimuutosta vuonna 2003 aseettoman palveluksen suorittavia oli 56 henkeä ja vuonna 2006 heitä oli 38. Pitempiaikaisen koulutuksen vuoksi palvelusaika voi olla myös 362 päivää.[11] Aseeton palvelus on nähty aseellista kevyempänä tapana suorittaa varusmiespalvelus. Tällä on perusteltu aseettoman palveluksen pitempiaikaista kestoa verrattuna aseelliseen palvelukseen.[10] Lyhyemmän palvelusajan on toisaalta katsottu lisäävän halukkuutta suorittaa varusmiespalvelus aseettomasti, mitä ei nähdä toivottavana seurauksena puolustusvoimien tehtävien kannalta.[10]

1.2.2013 voimaan astunut Asevelvollisuuslain 69 § mukaan ”Aseettoman varusmiespalvelusaika on 255 päivää, jollei häntä määrätä koulutukseen, joka edellyttää 347 päivän palvelusaikaa." [12] Asettomasta palveluksesta löydät erittäin hyvää tietoa puolustusvoimain verkkosivuilta [13]

Siviilipalvelus

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Lapinjärven siviilipalveluskoulutuskeskuksen päärakennus.
Pääartikkeli: Siviilipalvelus Suomessa

Siviilipalvelus on perustuslain pykälän 127 takaama tapa suorittaa asevelvollisuus rauhan aikana vaihtoehtona varusmiespalvelukselle. Siviilipalveluksen voi suorittaa henkilö, jonka uskonnollinen tai eettinen vakaumus estää varusmiespalveluksen suorittamisen. Pasifismi ja antimilitarismi ovat aatteita, jotka usein estävät varusmiespalveluksen suorittamisen. Uskonnollisten ryhmien edustajista muiden muassa monet adventistit valitsevat omantunnon syistä siviilipalveluksen tai aseettoman palveluksen armeijassa.[14]

Siviilipalvelus koostuu kahdesta osasta: noin kuukauden pituisesta koulutusjaksosta ja noin 11 kuukauden pituisesta työpalvelusta. Koulutusjakso suoritetaan koulutuskeskuksessa, joka nykyään sijaitsee Lapinjärvellä. Työpalvelu suoritetaan valtion tai kunnan laitoksessa tai elimessä, evankelis-luterilaisessa tai ortodoksisessa kirkossa tai yleishyödyllisessä säätiössä, yhteisössä tai yhdistyksessä.

Koska siviilipalveluksen aiempi pituus 13 kuukautta oli yli kaksi kertaa pitempi kuin lyhin asepalvelusaika, rangaistuksenomaisen pitkäksi koettu siviilipalvelus synnytti arvostelua. Muun muassa YK:n ihmisoikeuskomitea,[15] Euroopan ihmisoikeusvaltuutettu sekä Amnesty International moittivat Suomea siviilipalvelusmiesten syrjinnästä. Amnesty International pitää myös suomalaisia totaalikieltäytyjiä mielipidevankeina.[16] Arvosteluun vastattiin lyhentämällä siviilipalvelus vuoden 2008 alussa 12 kuukauteen, mikä vastaa pisintä asepalvelusaikaa. Ne, jotka olivat aloittaneet palveluksensa ennen vuoden 2008 alkua, palvelivat aiemman lain mukaiset 395 päiväälähde?.

Totaalikieltäytyminen

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Pääartikkeli: Totaalikieltäytyminen Suomessa

Asevelvollinen, joka kieltäytyy suorittamasta varusmies- tai siviilipalvelusta, tuomitaan enintään 173 vuorokaudeksi ehdottomaan vankeusrangaistukseen. Tätä kutsutaan totaalikieltäytymiseksi. Totaalikieltäytyjät, jotka kieltäytyvät suoraan varusmiespalveluksesta, tuomitaan rikosnimikkeellä asevelvollisuudesta kieltäytyminen, kun siviilipalvelukseen hakeneet ja siitä kieltäytyvät tuomitaan siviilipalveluksesta kieltäytymisestä. Ehdottoman vankeusrangaistuksen pituus on kummassakin tapauksessa sama: puolet jäljellä olevasta siviilipalvelusajaksi muutetusta palvelusajasta.[17] 2010-luvulla totaalikieltäytyjiä oli vuosittain muutamia kymmeniä.[18]

Totaalikieltäytymisestä ei seuraa rikosrekisterimerkintää.[19] Muista vankeusrangaistuksista poiketen totaalikieltäytymisestä langetettu vankeusrangaistus kärsitään "päivästä päivään", eikä siihen päde yleinen ”ensikertalaista” koskeva 1/2-sääntö. Myöskään muut vankila-aikaa lyhentävät poikkeussäännöt eivät ole voimassa.[20] Sen sijaan siirto vankeusajan loppuajaksi siviilipalvelukseen on mahdollinen, jolloin loppu rangaistus suoritetaan ehdonalaisessa valvonnassa.[17]

Amnesty International on pitänyt vuodesta 1999 lähtien suomalaisia siviilipalveluksesta kieltäytyneitä totaalikieltäytyjiä mielipidevankeina ja vaatii heidän vapauttamistaan. Euroopan neuvoston ihmisoikeusvaltuutettu antoi seurantaraportissaan 29.3.2006 huomautuksen, jossa se arvosteli Suomen aseistakieltäytymislainsäädäntöä. Hän kiinnitti myös huomiota seikkaan, että edellisen raportin (syyskuu 2001) jälkeen edistystä ei ole tapahtunut. Myös YK:n ihmisoikeuskomitea on ilmoittanut pitävänsä siviilipalveluksen kestoa edelleen rangaistuksen luontoisena ja Suomen näin ollen rikkovan kansalais- ja poliittisia oikeuksia koskevaa yleissopimusta.[21][22]

Täydennyspalvelus

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Pääartikkeli: Täydennyspalvelus

Varusmiespalveluksen suorittanut reserviläinen voi kieltäytyä aseellisesta palveluksesta. Tällöin hänet kutsutaan viiden vuorokauden mittaiselle täydennyspalvelusjaksolle. Täydennyspalveluksesta kieltäytymisestä seuraa sakkorangaistus ja uusi täydennyspalvelumääräys, josta kieltäytymisestä seuraa jälleen sakko ja niin edelleen.lähde?

Täydennyspalvelukseen hyväksymisen jälkeenkin alle 28-vuotiaalla on mahdollisuus anoa siirtoa takaisin reserviin.[23]

Kutsunnoista kieltäytyminen

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Asevelvollisuuteen voi reagoida myös jättämällä saapumatta kutsuntoihin, mikä on lainvastaista. Tätä tapaa on kokeillut anarkisti Antti Rautiainen.[24] Rautiainen kieltäytyi kutsunnoista ensimmäisen kerran vuonna 1997. Hänelle langetettiin kutsunnoista poisjäämisen takia päiväsakkoja, joiden maksamatta jättämisen takia hän oli vankilassa useita kertoja. Hän valitti toistuvasti rangaistusvaatimuksista käräjäoikeuteen sillä perusteella, ettei samasta rikoksesta eli aseistakieltäytymisestä saisi rangaista kymmeniä kertoja. Vuonna 2005 hänet vietiin lopulta kutsuntapaikalle poliisiautolla, ja kun hän kieltäytyi siellä astumasta sisälle, paikalle tuotiin lääkäri, joka totesi hänet käytöshäiriön takia kelpaamattomaksi palvelukseen. Rautiainen ei hyväksynyt ratkaisua, vaan piti sitä poliittisena.[25]

Laissa on rikosnimike "poissaolo kutsunnasta", josta määrätään sakkorangaistus. Liikekannallepanon aikana sama rikos saattaa johtaa puolen vuoden vankeuteen.[26]

Jehovan todistajat

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Pääartikkeli: Suomen Jehovan todistajien kieltäytyminen asepalveluksesta

Suomessa vuonna 1987 voimaan tulleen lain mukaan Jehovan todistajien oli mahdollista saada vapautus asevelvollisuuden suorittamisesta rauhan aikana.[27] Ennen vapautuslain voimaantuloa Jehovan todistajat tuomittiin totaalikieltäytyjinä vapausrangaistuksiin. Toisen maailmansodan aikana tuomio kieltäytymisestä oli esimerkiksi kolme ja puoli vuotta kuritushuonetta.[28] Yhdenvertaisuusvaltuutetun mukaan Jehovan todistajat asepalveluksesta vapauttava laki on ristiriidassa perustuslain yhdenvertaisuusperiaatteen ja syrjintäkiellon kanssa.[29]

Hallitus esitti vapautuslain kumoamista eduskunnalle lakiehdotuksessa HE 139/2018.[30] Laki vapautuslain kumoamisesta astui voimaan 1. huhtikuuta 2019.[31]

Historia

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuoden 1902 kutsuntalakko

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Pääartikkeli: Kutsuntalakko

Suomi oli 1800-luvulla Venäjän keisarikunnan osana demilitarisoitu alue, eikä yleistä asepalvelusta ollut voimassa. 1900-luvun alussa keisari Nikolai II pyrki venäläistämään Suomea ja määräsi miehiä 1800-luvun lopussa perustettuun Suomen armeijaan, joka toimi Venäjän määräysvallan alaisena. Tämä aiheutti Suomessa laajoja kutsuntalakkoja, ja vuoden 1902 kutsuntoihin jätti tulematta puolet ikäluokasta. Tämän seurauksena Nikolai II vapautti suomalaiset asevelvollisuudesta.[32]

Itsenäisyyden alkuajat ja Arndt Pekurinen

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Itsenäisen Suomen ensimmäiset kutsunnat pidettiin sisällissodan aikana vuonna 1918.[32] Suomen ensimmäinen väliaikainen asevelvollisuuslaki vuodelta 1919 ei sisältänyt vakaumuksen suojaa koskevia säännöksiä. Vuoden 1922 uusi asevelvollisuuslaki mahdollisti aseettoman palveluksen suorittamisen Puolustusvoimissa. Aseeton palvelus oli mahdollista vain uskonnollisista syistä.[33] Aseetonkin palvelus tapahtui osana armeijan joukkoja kasarmilla.[34] Rauhanliikkeet vaativat oikeutta kieltäytyä aseellisesta palveluksesta muillakin eettisillä perusteilla, kuin uskontoon vedoten.[32]

Rauhanliikkeet olivat syntyneet Suomessa itsenäistymisen ja sisällissodan aikana ja ne vastustivat yhteiskunnassa vallitsevaa yleistä militarismia, mikä ilmeni esimerkiksi jääkäriliikkeenä, punakaartina ja suojeluskuntina.[32] Suomen Rauhanliitossa toiminut Arndt Pekurinen kieltäytyi menemästä kutsuntoihin vuonna 1924. Asiasta ei seurannut aluksi ongelmia. Sen jälkeen Pekurinen alkoi toimia myös Suomen Antimilitaristisessa liitossa, joka ajoi asevelvollisuuden lakkauttamista. Etsivä keskuspoliisi kiinnitti huomionsa Antimilitaristiseen liittoon, kun ilmeni että Pekurinen pakoili edelleen kutsuntoja. Tultuaan valituksi liiton puheenjohtajaksi hänet pidätettiin ja vietiin väkisin Santahaminan varuskuntaan palveluksen suorittamista varten. Pekurinen kieltäytyi palveluksesta ja ryhtyi nälkälakkoon, jolloin sotaoikeus antoi hänelle kolmen kuukauden vankeustuomion niskuroinnista.[34]

Pekurisen tueksi syntyi keväällä 1930 laaja kampanja, johon kuului muun muassa puolustusministeri Juho Niukkaselle luovutettu kansainvälinen vetoomus.[35] Sen allekirjoittivat Britannian parlamentin 60 jäsenen lisäksi muiden muassa H. G. Wells, Henri Barbusse ja Albert Einstein.[36] Suomen Sosialidemokraatti ryhtyi puolustamaan Pekurista kirjoituksissaan. Pekurisen tuomiota kuitenkin vain pidennettiin ja kesällä 1930 Lapuan liike muilutti ja pahoinpiteli hänet. Tammikuussa 1931 tuomiota pidennettiin vielä yhdeksällä kuukaudella.[35]

Pekurisen tapauksen herättämän kansainvälisen huomion seurauksena eduskunnassa tehtiin kesällä 1930 aloite asevelvollisuuslain muuttamisesta siten, että siviilipalveluksen voisi suorittaa myös eettisen vakaumuksen perusteella ja täysin armeijan ulkopuolella. Lakimuutos eli niin sanottu Lex Pekurinen hyväksyttiin eduskunnassa yksimielisesti.[37] Tämä Suomen ensimmäinen siviilipalveluslaki astui voimaan 14. huhtikuuta 1931. Laki oli kuitenkin voimassa vain rauhan aikana.[38]

Sivareiden teloitukset sota-aikana

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ensimmäisen kahdenkymmenen vuoden aikana siviilipalveluksen suoritti 500-600 henkilöä. Laista huolimatta siviilipalvelukseen pääsi käytännössä vain uskonnollisista syistä ja suurin osa sen suorittaneista oli Jehovan todistajia.[32]

Toisen maailmansodan puhjettua, Talvisodassa, siviilipalveluksen suorittaneet määrättiin töihin kouluihin ja sairaaloihin. Jatkosodassa heidät määrättiin kuitenkin rintamalle. Asepalveluksesta kieltäytyneitä määrättiin vankiloihin ja teloitettiin rintamalla. Myös Arndt Pekurinen kuljetettiin rintamalle, jossa hänet teloitettiin.[32]

Sotien aikana rintamalta karkasi tilastojen mukaan yli 15000 miestä. Sodasta kieltäyneitä oli erityisen paljon jatkosodassa sen jälkeen, kun Suomen armeija ylitti valtion rajat ja aloitti hyökkäyssodan ja aiemmin Venäjälle kuuluneiden alueiden valloituksen. Tätä voidaan tulkita aatteelliseksi aseestakieltäytymiseksi. Monet rintamalta karanneet teloitettiin ja 2700 sai vankeustuomion.[32]

Aseeton siviilipalvelus ja tutkintalautakuntien perustaminen (1959)

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vakaumusta arvioiva tutkijatoimikunta perustettiin vuonna 1959, kun säädettiin Laki asevelvollisuuden täyttämisestä aseettomana.[33] Laissa sallittiin nyt asevelvollisuudesta kieltäytyminen myös "siveellisistä syistä", eli eettisistä omantunnon syistä. Siitä huolimatta ei-uskonnollisia perusteluita ei yleensä kelpuutettu. Vakaumus piti osoittaa erityisen tutkintalautakunnan edessä, johon kuului tuomari, upseeri, sosiaaliministeriön edustaja, pappi ja psykiatri.[32]

Ilmoituksia tutki viisihenkinen Asevelvollisten tutkijalautakunta, joka koostui lainoppineesta puheenjohtajasta, sekä vähintään yhdesta esiupseerista, psykiatrista ja oikeusministeriön edustajasta. Viidentenä jäsenenä toimi Suomen Rauhanliiton puheenjohtaja Göran von Bonsdorff. Päätökset tehtiin pääasiassa asiakirjojen perusteella, joskin henkilö voitiin myös tarvittaessa kutsua Helsinkiin lautakunnan eteen kuultavaksi.[39]

Hakemukset siviilipalvelukseen – ja reservinkieltäytymiseen – olivat neljä sivua pitkiä. Niihin kirjattiin henkilötiedot ja kieltäytymisen perusteet. Sotilasviranomaiset myös kirjoittivat niihin omat näkemyksensä asiasta. Viimeinen sivu piti sisällään Asevelvollisten tutkijalautakunnan päätöksen. Hakemukseen tuli myös liittää kahden ihmisen todistus henkilön vakaumuksesta, virkatodistukset sekä hakijan itse laatimat kirjalliset perustelut omasta vakaumuksestaan ja omantunnon syistä, mitkä estivät aseellisen tai aseettoman sotilaspalveluksen.[39]

Siviilipalveluksen kestoksi määrättiin 1959 asevelvollisuutta pidempi 14 kuukautta.[32]

Kohu Karvian erityistyölaitoksesta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Asepalvelusta kokonaan kieltäytyneet Jehovan todistajat määrättiin muita pidempään 16 kuukauden vankeusrangaistukseen Karvian erityistyölaitokselle, jonka olot olivat hyvin huonot. Laitoksen sisälämpötila oli talvisin vain noin 10°C.[32][40] 8–10 henkilöä majoittui 21 tuntia vuorokaudesta huoneessa, jossa oli yksi kuivakäymälä. Huoneen hajun arvellaan olleen hirvittävä, koska huussissa ei ollut tiivistä kantta. Laitoksen pesuhuoneessa oli vain 6 allasta, joista vain yhdestä tuli lämmintä vettä.[40]

Monesti Jehovan todistajille määrättiin vielä vuoden verran lisää aikaa siviilipalveluksen suorittamisen jälkeen.[32] He viettivät laitoksessa keskimäärin 2 vuotta.[40]

Karvian työlaitos sai julkisuutta kun ruotsalainen Se-lehti julkaisi toukokuussa 1968 reportaasin ”suomalaisesta keskitysleiristä”. Reportaasissa oli muun muassa kuvia piikkilanka-aidoista ja sen takana seisovista laihoista miehistä. Vähän myöhemmin Nya Pressenin julkaisemassa artikkelissa todettiin että Karvian leiri ”näyttää aivan natsikeskitysleiriltä”.[40]

Sosialidemokraattien Bror Lillqvist teki hallitukselle kirjallisen kysymyksen leirin olosuhteista. Kohun seurauksena presidentti Urho Kekkonen vieraili Karvian työlaitoksella 12. elokuuta 1968 ja keskusteli laitoksessa olleiden Jehovan todistajien kanssa. Vierailun jälkeen Kekkonen pyysi silloin sosiaali- ja terveysministeriön vanhempana hallitussihteerinä toiminutta K. J. Långia laatimaan raportin Jehovan todistajien asemasta asevelvollisina. Lång suositteli raporttinsa loppulausunnossa Jehovan todistajien vapauttamista asevelvollisuudesta.[40]

Kohu johti siihen, että presidentti Kekkonen lakkautti Karvian erityistyölaitoksen vuonna 1969.[32] Vuonna 1969 säädettiin laki aseettomasta siviilipalveluksesta, jonka mukaan vakaumuksen tutkintamenettelyllä voitiin ohjata asevelvollinen siviilipalvelukseen.[33] Kieltäytymisperusteeksi hyväksyttiin uudessa vuoden 1969 laissa myös yhteiskunnalliset ja "rationaaliset" syyt ensimmäistä kertaa.[32]

Yllytysoikeudenkäynnit – reservin kieltäytyminen mahdollistuu (1969)

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Pääartikkeli: Yllytysoikeudenkäynnit

Vuonna 1967 Erik Schüller kehotti Helsingin yliopiston ylioppilaskunnan Vanhalla ylioppilastalolla kieltäytymään asepalveluksesta. Aseista kieltäytymiseen yllytys oli säädetty rikokseksi jatkosodan aikana, joten Suojelupoliisi ilmiantoi Schüllerin. Hänen tueksi Suomessa kerättiin kahden tuhannen ihmisen lista, jotka myös yllyttivät aseistakieltäytymiseen. Kun viranomaiset sivuuttivat listan, rauhanaktivistit toimittivat nimilistan itse Suojelupoliisille ja lehdistölle. Syytetyt suhtautuivat Yllytysoikeudenkäynneissä oikeuslaitokseen epäkunnioitavasti ja tekivät oikeus- ja puolustuslaitoksen naurunalaiseksi, jolloin presidentti armahti kaikki syytetyt.[32]

Reservin kieltäytyminen tuli mahdolliseksi vuonna 1969, kun laki aseettomasta palveluksesta ja siviilipalveluksesta astui voimaan. Reservinkieltäytyjällä tarkoitettiin aseistakieltäytyjää, joka kieltäytyi osallistumasta kertausharjoituksiin tai olemasta osa sotilasreserviä asepalveluksen suorittamisen jälkeen. Kieltäytyminen oli mahdollista uskonnollisista syistä ja eettisistä omantunnonsyistä.[39]

Siviilipalveluksen suosio kasvaa

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 1972 Asevelvollisten tutkijalautakunnan päätösten valitusten käsittely siirtyi puolustusministeriöltä oikeusministeriöön. Oikeusministeriö harvoin kuitenkaan muutti lautakunnan päätöstä. 1970-luvulta alkaen omantunnon syistä kieltäytyminen nousi uskonnollisia syitä merkittävämmäksi ja aseistakieltäytyjien määrä kasvoi vuoteen 1982 asti. Samalla myös lautakunnan hylkäävien päätösten määrä lisääntyi 80-luvulle tultaessa, nousten aina 16,7%:in asti vuonna 1983.[39]

Vakaumuksentutkintalautakuntien lakkauttaminen (1985)

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aseistakieltäytyjä Pentti Haaparannan hakemus siviilipalvelukseen hylättiin ja hänet määrättiin vankilaan. Amnesty International määritteli Haaparannan mielipidevangiksi. Haaparanta vaihtoi hakemuksessaan "tolstoilainen" sanan "gandhilaiseksi" ja kun uusi hakemus tällöin hyväksyttiin, tuli koko tutkintalautakuntajärjestelmä naurunalaiseksi. Presidentti armahti Haaparannan tämän seurauksena.[32]

Siviilipalveluksen osallistujien määrä kasvoi 1980-luvulla jo tuhanteen. Vakaumuksentutkintalautakunta reagoi kasvaneisiin hakemusmääriin hylkäämällä yhä enemmän hakemuksia. Vuonna 1974 perustettu Siviilipalvelusmiesliitto alkoi vaatia tutkintalautakunnan lakkauttamista.[32]

Siviilipalveluslain uudistaminen aloitettiin 1980-luvun taitteessa. Puolustusministeriön asettaman valtakunnansovittelija Keijo Liinamaan työryhmä esitti siviilipalvelukselle kokonaismaanpuolustuksellista tavoitetta, joka keräsi kritiikkiä rauhanjärjestöiltä. Työryhmän esityksestä kriisin aikana siviilipalveluksen suorittaneet osallistuisivat ensiapuun ja väestönsuojeluun. Kun Veikko Pihlajamäki nousi puolustusministeriksi vuonna 1983 aloitti hän lain muuttamisen. Pihlajamäki piti ongelmallisena, että asepalveluksesta kieltäytyneitä tuomittiin vankeuteen, kun he kieltäytyivät siitä yhä Asevelvollisten tutkijalautakunnan hylkäävän päätöksen jälkeen. Pihlajamäki näki, että ihmisten vakaumuksellisten näkemysten tutkiminen luotettavasti oli hyvin vaikeaa.[39]

Vakaumuksen tutkinnasta luovuttiin vuonna 1985 säädetyllä väliaikaislailla, joka oli voimassa vuosina 1987–1991. Väliaikaislain säännöksillä sovitettiin yhteen uskonnon- ja omantunnon vapaus sekä maanpuolustusvelvollisuus.[33] Vuoden 1987 laki vapautti Jehovan todistajat asepalveluksesta kokonaan. Uudessa laissa siviilipalveluksen kesto piteni jälleen 16 kuukauteen. Amnesty International julisti kymmenkunta miestä mielipidevangiksi.[32]

Reservinkieltäytyminen synnyttää täydennyspalveluksen (1987)

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Rauhanjärjestöjen Sotareservistä rauhanrakentajaksi -kampanja pyrki 1980-luvun puolivälissä saamaan miehet eroamaan sotilasreservistä.[41]

Täydennyspalvelus tuli syntyi vuonna 1987 uuden siviilipalveluslain tullessa voimaan. Lain mukaan täydennyspalvelukseen määrättiin aina ne, joilla oli voimassa oleva kutsu puolustusvoimien kertauspalvelusharjoitukseen. Muut Siviilipalveluskeskus sai kutsua oman harkinnan mukaan. Henkilöitä, joilla ei ollut puolustusvoimien kertauspalvelusmääräystä ei alkujaan kutsuttu täydennyspalveluskoulutukseen.[41]

Kymmenen vuotta myöhemmin käytäntö muuttui ja 1990-luvulla kaikki armeijasta eronneet alettiin kutsua täydennyspalveluskoulutukseen. Vuonna 2007 tämä käytäntö kirjattiin lakiin ja palvelus alkoi koskea kaikkia.[41]

Sivareiden lakko ja sen vaikutukset vuoden 1992 siviilipalveluslakiin

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Siviilipalvelukseen osallistujat aloittivat työnseisauksen. Lakkoon osallistuneet 400 miestä kieltäytyivät tekemästä työtä noin neljä viikkoa. Tämän seurauksena ministeriö aloitti uuden lain valmistelun.[32] Vuoden 1991 siviilipalveluslain valmistelussa oli lähtökohtana kehittää siviilipalvelusta itsenäisenä palvelusmuotona.[33]

Vuonna 1992 voimaan tullut laki irroitti siviilipalveluksen puolustushallinnosta lähes kokonaan. Kesto lyheni 13 kuukauteen. Myös yleishyödyllisille järjestöille annettiin rajoitettu oikeus toimia siviilipalveluksen palveluspaikkana.[32]

Sivareiden vapauttaminen asevelvollisuudesta myös sodan aikana (2008)

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuoden 2008 alussa voimaan tulleen siviilipalveluslain mukaan siviilipalvelukseen hakemisen perusteeksi ei enää edellytetä eritellysti joko uskonnollista tai eettistä vakaumusta. Asevelvollinen, jonka vakaumukseen perustuvat syyt estävät häntä suorittamasta asevelvollisuuslaissa säädettyä palvelusta, vapautetaan sen suorittamisesta ja määrätään suorittamaan siviilipalvelusta. Toisin kuin aiemmin vapautus asevelvollisuudesta koskee myös erityisoloja (normaaliajan vakavat häiriötilanteet ja liikekannallepano).[33]

Vuonna 2015 Krimin konfliktin myötä Siviilipalveluskeskus alkoi etsiä ulkopuolisia kouluttajia, sillä ennätykselliset noin tuhat hakijaa oli paljon keskukselle itselleen koulutettavaksi.[42] Täydennyspalveluskoulutuksia alkoivat tällöin järjestämään myös muun muassa pelastuskoulutuslaitokset.[43]

Täydennyspalveluskoulutusta järjestetään tänä päivänä Siviilipalveluskeskuksen, Lapinjärvi, lisäksi Lohjan Meriturvassa, Porin Turvallisuuskeskuksella, Kokkolassa ja Inarissa Rauhankasvatusinstituutti sekä Pelastusopistolla Kuopiossa. Koulutuserien määrä oli vuonna 2023 38 kpl, joista ulkopuolella järjestettyjä oli 20 kpl ja Lapinjärvellä järjestettyjä 18 kpl.

Katso myös

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ Suomalainen tietosanakirja. (hakusana aseistakieltäytyjä) Weilin + Göös, 1988.
  2. ↑ Aseistakieltäytyjäliitto Aseistakieltäytyjäliitto.
  3. ↑ Aseistakieltäytyminen Aseistakieltäytyjäliitto. Viitattu 18.3.2009.
  4. ↑ a b Pauliina Karjalainen: Suomessa mielipidevanki suorittaa tuomionsa jalkapannassa Seura. 11.3.2018. Viitattu 16.3.2018.
  5. ↑ Yli 1500 naista haki vapaaehtoiseen asepalvelukseen Varusmies.fi 5.3.2018.
  6. ↑ Aleksi Hakala: Armeija menettää reserviä Yle Uutiset. 30.4.2015. Viitattu 16.3.2018.
  7. ↑ a b Margit Alasalmi: Mielipidevankeja "keskitysleirillä" – Lue, miksi Jehovan todistajat vapautettiin asevelvollisuudesta vuonna 1985 Yle Uutiset. 23.2.2018. Viitattu 16.3.2018.
  8. ↑ Asevelvollisuuslaki 28.12.2007 Finlex.
  9. ↑ Työryhmä esittää lukuisia muutoksia asevelvollisuuslakiin (Archive.org) 12.4.2006. Varusmiesliitto. Arkistoitu 10.10.2007. Viitattu 8.2.2021.
  10. ↑ a b c Maaret Dufva: 1779 Varusmiesten edut paranevat Ruotuväki. Viitattu 8.3.2009.[vanhentunut linkki]
  11. ↑ Uskonnollinen tai eettinen vakaumus Puolustusvoimat (Varusmies 2008). Arkistoitu 4.8.2008. Viitattu 8.3.2009.
  12. ↑ https://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2007/20071438#L6P69
  13. ↑ https://intti.fi/muut-palvelusvaihtoehdot-ja-palveluksesta-vapautetut
  14. ↑ Suomen Adventtikirkko (Arkistoitu – Internet Archive)
  15. ↑ YK:n ihmisoikeuskomitea:: Suomea koskevat päätelmät, CCPR/CO/82/FIN (kohdassa 14) 2.12.2004. unhchr.ch. Viitattu 20.3.2007.
  16. ↑ Linkit alkuperäislähteisiin Aseistakieltäytyjäliiton sivuilla Aseistakieltäytyjäliitto, luettu 20.3. 2007
  17. ↑ a b Siviilipalveluslaki 75 § finlex.fi. Viitattu 11.8.2014.
  18. ↑ Totaalikieltäytyminen Aseistakieltäytyjäliitto. Viitattu 11.8.2014.
  19. ↑ Siviilipalveluslaki 81 § finlex.fi. Viitattu 11.8.2014.
  20. ↑ Siviilipalveluslaki 81 § www.finlex.fi. Viitattu 11.8.2014.
  21. ↑ Totaalikieltäytyminen Aseistakieltäytyjäliitto. Viitattu 11.8.2014.
  22. ↑ Totaalikieltäytyminen Aseistakieltäytyjäliitto. Arkistoitu 12.8.2014. Viitattu 11.8.2014.
  23. ↑ Täydennyspalvelus Lapinjärven koulutuskeskus. Arkistoitu 5.2.2012. Viitattu 10.1.2012.
  24. ↑ Totaalikieltäytyjä Antti Rautiainen vapaalle jalalle, (Arkistoitu – Internet Archive) Anarkismi.net
  25. ↑ Antti Rautiainen: Jäähyväiset armeijalle Takku. 16.11.2005. Viitattu 15.3.2024.
  26. ↑ Finlex
  27. ↑ 12.7.1985/645 Laki Jehovan todistajien vapauttamisesta asevelvollisuuden suorittamisesta eräissä tapauksissa
  28. ↑ Jehovan todistajien vuosikirja 1990, s.172
  29. ↑ Aseistakieltäytyjää oikeudessa puolustava yhdenvertaisuusvaltuutettu: Jehovan todistajain suosiminen syrjivää ja Suomelle noloa, Yle 4.5.2017.
  30. ↑ Hallituksen esitys HE1392018 vp Eduskunta Viitattu 27.2.2019
  31. ↑ Laki 330/2019 Finlex Viitattu 17.6.2019
  32. ↑ a b c d e f g h i j k l m n o p q r s Peltokoski, Jukka: Aseistakieltäytyjien askeleet. Sivari & Totaali, 3/2000. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 25.3.2023.
  33. ↑ a b c d e f Siviilipalvelus 2020 - Siviilipalveluksen kehittämistyöryhmän mietintö (s. 13-14) Työ- ja elinkeinoministeriön julkaisuja. 2011. Viitattu 23.4.2016.
  34. ↑ a b Koikkalainen, Olli: Pekurinen, Arndt (1905–1941). Kansallisbiografia-verkkojulkaisu (maksullinen). 2.5.2011. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.
  35. ↑ a b Koikkalainen, Olli: Pekurinen, Arndt (1905–1941). Kansallisbiografia-verkkojulkaisu (maksullinen). 2.5.2011. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.
  36. ↑ Lindfors, Jukka: Teloitettu pasifisti Arndt Pekurinen Elävä arkisto. 21.2.2008. Yleisradio. Viitattu 1.4.2014.
  37. ↑ Koikkalainen, Olli: Pekurinen, Arndt (1905–1941). Kansallisbiografia-verkkojulkaisu (maksullinen). 2.5.2011. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.
  38. ↑ Nieminen, Tommi: Kirjeitä A. Einsteinilta. Helsingin Sanomat 11.4.2021, s. B 3–5.
  39. ↑ a b c d e Korhonen, Tuomas: ”Havaitaanko aito vakaumus” - Vakaumuksentutkintamenettelyn muutokset sekä eettisiin omantunnonsyihin perustuva aseistakieltäytyminen 1979–1986. Pro Gradu -tutkielma, Kevät 2020. Jyväskylän yliopisto. Artikkelin verkkoversio.
  40. ↑ a b c d e Kilpinen, Kai: "Herkkä-omatuntoiset" : Alamaisideologia ja aseistakieltäytyminen 1960-luvun Suomessa. pro gradu -tutkielma, 2007. Artikkelin verkkoversio.
  41. ↑ a b c Reservinkieltäytymiskampanja alleviivaa aseistakieltäytyjien rankaisemisen mielettömyyttä | Pax.fi pax.fi. Viitattu 26.1.2023.
  42. ↑ Siviilipalveluskeskuksen johtaja Mikko Reijosen esitelmä Meriturvassa Lohjalla 9.1.2023.
  43. ↑ Täydennyspalveluksen koulutuserät vuonna 2023 | Siviilipalveluskeskus www.siviilipalveluskeskus.fi. Viitattu 26.12.2022.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Aseistakieltäytyminen_Suomessa&oldid=22541720”