Ardennienajokoira
| Ardennienajokoira | |
|---|---|
| Avaintiedot | |
| Alkuperämaa |
 Saksa Belgia/ Ranska |
| Määrä | Suomessa ei yhtään |
| Rodun syntyaika | keskiajan alku/(nykymuodossa) 1900-luku |
| Alkuperäinen käyttö | suurriistan ajo |
| Nykyinen käyttö | metsästys |
| Elinikä | 10-12 vuotta[1] |
| Muita nimityksiä | Ardennenbracke |
| FCI-luokitus | ei |
| Ulkonäkö | |
| Paino | 32–44 kg |
| Säkäkorkeus | uros 53–62 cm, narttu 46–57 cm |
| Väritys | black & tan, punainen mustalla satulalla, musta ja brindle |
Ardennienajokoira on belgialais–ranskalainen koirarotu, joka jalostettiin nykyiseen muotoonsa Saksassa. FCI ei ole tunnustanut sitä, mutta Verein Ardennenbracke e.V:n julkaiseman rotumääritelmän mukaan se kuuluisi luokitukseltaan ryhmän 6 (Ajavat ja jäljestävät koirat) alajaostoon 1.2 eli Keskikokoisiin ajokoiriin.[2]
Ulkomuoto
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Ardennienajokoira on lyhyt- ja sileäkarvainen, keskikokoinen ajokoira. Sallitut värit ovat musta punaruskein merkein (black & tan); kauriinpunainen, jossa tulee olla musta satula (selän peittävä kuvio) tai mantteli (satulaa laajemmas ulottuva musta alue); yksivärinen musta; tai tiikeriraitainen (brindle). Urosten säkäkorkeus on 53–62 cm ja narttujen 46–57 cm[2], paino vaihtelee sukupuolesta riippumatta 32–44 kg välillä[1], joskin urosten keskiarvoksi on määritelty 33 kg ja narttujen 20 kg[3].
Luonne ja käyttäytyminen
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Ardennienajokoira on rauhallinen, voimakasluonteinen, tarkkavainuinen ja ystävällinen. Se on perheelleen omistautunut ja pitää lapsista. Sillä on voimakas metsästysvietti ja kauaskantoinen ääni.[1]
Alkuperä
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Ajanlaskun alussa Loiren ja Rhônen alueille asettuneet keltit toivat mukanaan Keski-Eurooppaan erityisen tehokkaan metsästyskoiran, joka kykeni jäljittämään riistaa erinomaisen vainunsa avulla tehokkaammin kuin paikalliset ajokoirat. Nämä koirat edustivat joko kelttienvinttikoiraa tai tästä kehittynyttä ajokoirien kantarotua nimeltä sergusie. Belgian Ardenneilla eläneet munkit jalostivat niistä Keskiajan alkupuolella suurriistaa ajavan hubertuksenajokoiran, josta tuli suosittu myös muissa maissa ja joka tunnetaan nykyisin mm. vihikoiran kantarotuna. Hubertuksenajokoiran alkuperäisimpänä tyyppinä pidetään ”ardennenbracke”-muunnosta, jonka nykyinen muoto tämän päivän ardennienajokoira on.[1] Myös sukupuuttoon kuollut ardennienbassetti lienee joko läheistä sukua jälkimmäiselle tai vaihtoehtoisesti jopa sen edeltäjä.
Nykyisen rodun systemaattinen kasvatus alkoi vuonna 1989 Saksassa, minkä vuoksi rotumääritelmä tunnustaa alkuperämaaksi ainoastaan Saksan. Vuonna 2009 perustettiin ensimmäinen rotujärjestö, Verein Ardennenbracke e.V, joka julkaisi ensimmäisen rotumääritelmän 11. heinäkuuta 2011.[2]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ a b c d Becker, I. (2013). Hunderassen - Alle Hunderassen dieser Welt (eBook). Kai Bruchmann. ISBN978-3-00-037374-9.
- ↑ a b c Dietz, A. (11.7.2011). Rassestandard[vanhentunut linkki]. Verein Ardennenbracke e.V. Viitattu 15.8.2013.
- ↑ Krämer, E.-M. (2009). Der grosse Kosmos Hundeführer, s. 155. Kosmos: Stuttgart.