Ülo Nugis
| Ülo Nugis | |
|---|---|
 Ülo Nugis vuonna 2009. |
|
| Korkeimman neuvoston puhemies | |
|
1990–1992
|
|
| Riigikogun puhemies | |
|
21. lokakuuta 1992 – 21. maaliskuuta 1995
|
|
| Seuraaja | Toomas Savi |
| Henkilötiedot | |
| Syntynyt | 28. huhtikuuta 1944 Tallinna, Viro |
| Kuollut | 18. marraskuuta 2011 (67 vuotta) Tallinna, Viro |
| Kansalaisuus | viro |
| Ammatti | yrittäjä, poliitikko |
| Tiedot | |
| Puolue |
Viron kommunistinen puolue (1973–1990) Viron tasavaltalaispuolue (1990-1992) Kansallinen kokoomuspuolue Isänmaa (1992–1994) Tasavaltalaisten ja konservatiivien kansanpuolue (1994–1998) Viron kokoomuspuolue (1998–2000) Uusi Viro -puolue (2000–2002) Viron Kansanliitto (2002–2011) |
| Koulutus | mekaniikkainsinsinööri |
| Tutkinnot |
Tallinnan teknillinen yliopisto Valko-Venäjän kansallinen tekninen yliopisto |
Ülo Nugis (28. huhtikuuta 1944 Tallinna – 28. marraskuuta 2011) oli virolainen poliitikko ja yrittäjä.
Koulutus ja ura Neuvostoliiton aikaan
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Ülo Nugis valmistui Tallinnan teknisestä korkeakoulusta sen rakennus- ja mekaniikkaosastolta vuonna 1962. Sen jälkeen hän opiskeli Valko-Venäjän ammattikorkeakoulussa sen konetekniikkalinjalla Minskissä vuosina 1965-1967. Viron itsenäistymisvaiheessa hän opiskeli Yhdysvalloissa Delawaren yliopistossa oikeus- ja valtiotieteitä vuonna 1991.[1]
Nugis työskenteli Neuvosto-Virossa Minskin opintojen jälkeen Tallinnan teknisessä korkeakoulussa opettaja vuosina 1967-1968 ja sen jälkeen insinöörinä useissa Neuvosto-Viron yrityksissä vuosina 1967–1974. Vuonna 1974 Nugisista tuli rakennusmateriaaleja tuottavan Ehitusdetail-tehtaan johtaja vuosiksi 1974–1980 ja sen jälkeen Dünamon suksitehtaan johtaja vuosiksi 1980–1986. Vuonna 1986 hänestä tuli Estoplastin tehtaan johtaja. Tässä tehtävässä hän työskenteli vuosina 1986-1990.[1] Estoplastin toiminta oli sikäli erikoinen, että se Nugisin neuvoteltua suoraan puoluejohtaja Mihail Gorbatšovin kanssa hän sai oikeuden siirtyä paikallisen Neuvosto-Viron ministeriön alaisuuteen, jota saattoi pitää yhtenä perestroikan saavutuksena. Estoplast-johtajuuden aikaan hän toimi vuosina 1988–1991 Viron työntekijäliiton puheenjohtajana.[2]
Kohti itsenäisyyttä
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Nugis oli vuodesta 1973 NKP:n jäsen. Hän oli myös Neuvostoliiton korkeimman neuvoston jäsen vuosina 1989–1991. Käynnistyneessä laulavassa vallankumouksessa hän nousi virolaisten itsenäisyyttä hakevien poliitikkojen kärkikastiin. Hänestä tuli maaliskuussa 1990 valitun Viron tasavallan korkeimman neuvoston puheenjohtaja vuoteen 1992 saakka. Nugis oli jäsenenä myös korkeimman neuvoston kanssa kilpailleena edustuksellisena elimenä nähdyssä Viron kongressissa vuosina 1990–1992.[1]
Nugis johti Viron valtuuskuntaa, joka aloitti kevään 1990 jälkeen Viron parlamentissa tehdyn päätöksen mukaisesti neuvottelut Neuvostoliiton edustajien kanssa taloussopimuksesta Neuvostoliiton ja Viron välillä. Elokuussa 1991 neuvotteluissa oli päästy taloussopimuksen osalta valmiiksi. Edessä odotti silloin vielä keskustelut itsemääräämisoikeudesta.[3]
Uuden itsenäisyyden näkyviä persoonia
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Ülo Nugis kuului niihin, jotka äänestivät 20. elokuuta 1991 korkeimmassa neuvostossa itsenäisyyden puolesta. Uuden itsenäisyyden myötä lokakuussa 1991 Nugis oli ensimmäinen, joka toi esille pikaisen sotilaallisen liittoutumisen Natoon.[4]
Nugis jatkoi uuden itsenäisyyden ajan ensimmäisten riigikogu-vaalien jälkeen riigikogun puhemiehenä lokakuussa 1992.[5] Tällöin hän edusti vielä pienpuoluetta, joka oli osa vuoden 1992 vaalit voittanutta Isänmaa-vaaliliittoa, jonka pohjalta syntyi marraskuussa 1992 uusi oikeistopuolue Kansallinen kokoomuspuolue Isänmaa puheenjohtajanaan pääministeri Mart Laar. Kesäkuussa 1994 puolueessa käytiin valtataistelu, jossa Laarin vastapelurina oli Ülo Nugis, mutta Laar voitti puolueen puheenjohtajaäänestyksessä jatkaen myös vielä pääministerinä.[6] Syksyllä 1994 Kansallinen kokoomuspuolue isänmaa hajosi, ja osa Nugisin johdolla perusti Tasavaltalaisten ja konservatiivien kansanpuolueen. Tällöin hän putosi myös riigikogun puhemiehen paikalta. Hänet valittiin riigikoguun kolme kertaa eli vuoden 1992 vaalien jälkeen vielä 1995 ja 1999.[1]
Ülo Nugis kuoli 18. marraskuuta 2011. Hänen valtiolliset hautajaisensa järjestettiin Tallinnan Kaarlen kirkossa Viron lipun peittäessä hänen arkkunsa. Hänet haudattiin sen jälkeen Metsakalmistuun.[7]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ a b c d Suri riigikogu endine esimees Ülo Nugis 18.11.2011. Postimees. Viitattu 1.2.2021. (viroksi)
- ↑ «Mihhail Sergejevitš, nad kavatsevad Nõukogude Liidu ära lõhkuda!» 21.11.2011. Postimees. Viitattu 1.2.2021. (viroksi)
- ↑ Viron kongressi alkaa ajaa itsenäisyyttä. Helsingin Sanomat, 13.8.1991, s. 23. HS Aikakone (vain tilaajille). Viitattu 1.2.2021.
- ↑ Henrik Praks: Estonia’s First Steps in the Direction of NATO and National Defence 4/2014. Estonian Yearbook of Military History. Viitattu 21.1.2021. (englanniksi)
- ↑ Anna Paljakka: Meri odotetusti Viron presidentiksi. Helsingin Sanomat, 6.10.1992, s. 25. HS Aikakone (vain tilaajille). Viitattu 1.2.2021.
- ↑ Jorma Rotko: Viron pääministeri sai puolueeltaan jatkoaikaa. Helsingin Sanomat, 12.6.1994, s. 38. HS Aikakone (vain tilaajille). Viitattu 1.2.2021.
- ↑ Kaspar Käänik: HÜVASTIJÄTT: riigimees Ülo Nugis saadeti viimsele teele 26.11.2011. Õhtuleht. Viitattu 21.1.2021. (viroksi)
| Kansainväliset | |
|---|---|
| Kansalliset | |
