Hasidismi
| Osa artikkelisarjaa |
| Juutalaisuus |
|---|
 |
|
Pyhät paikat |
Hasidismi eli hasidilaisuus on juutalainen mystinen herätysliike, joka syntyi Itä-Euroopassa 1700-luvulla liberaalina suuntauksena ortodoksijuutalaisuudessa. Hasidit pitivät senaikaista talmudiaanista ortodoksijuutalaisuutta ”lakiuskontona”, joka heidän mukaansa keskittyi liiaksi opillisuuteen ja väheksyi vilpitöntä, sydämestä lähtevää uskoa. Hasidit korostivat iloa, optimismia ja uskonnollista intomielisyyttä vanhoillisjuutalaisten painottamien asketismin ja paaston sijasta.[1]
Perustaminen
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Hasidismin perusti rabbi Israel ben Eliezer, joka syntyi noin vuonna 1700 ja kuoli vuonna 1760 Medžybižissa nykyisen Ukrainan alueella. Rabbi Eliezer oli toiselta nimeltään Ba’al Shem Tov (”hyvän nimen herra”), lyhennettynä Besht. Kansanomaisuudestaan tunnetun Ba’al Shem Tovin elämästä tiedetään vähän varmaa, mutta paljon myyttejä ja tarinoita. Hänellä ei ole omaa kirjallista tuotantoa, vaan hänen ajatuksensa ovat välittyneet hänen kannattajiensa kirjoitusten kautta.[1]
Panteisti Ba’al Shem Tovin mukaan jumala on läsnä kaikkialla: esimerkiksi naisen kauneutta ei saa kieltää, vaan sitä on katsottava esimerkkinä jumalallisesta kauneudesta. Hänen mukaansa kaikessa on jotain hyvää, myös jokaisessa ihmisessä, koska kaikki on jumalallista. Hän myös kehotti ihmisiä samasta syystä pitämään huolta omasta ruumiistaan eikä vain sielustaan. Monet näistä ajatuksista herättivät vastustusta juutalaisissa uskonoppineissa, joista merkittävin oli Vilnan Gaon (1720–1797).[1]
Hasidien uskonnollinen johtaja oli tzadik, myöhemmin rebbe. Ba’al Shem Tovin mielestä tzadikin tuli näyttää esimerkkiä kaikille uskovaisille oman elämäntapansa kautta. Tzadikit nousivatkin hasidistisessa liikkeessä merkittävämpään asemaan kuin muiden juutalaisten suuntauksien vastaavat johtajat, ja heitä tultiin usein katsomaan pitkienkin matkojen päästä.[1]
Alkuaikoinaan hasidit joutuivat vanhoillisten epäluulon kohteeksi; hasidismin vastustajia nimitettiin mitnagdimiksi eli ”vastustajiksi”. Nämä pelkäsivät hasidismista kehkeytyvän samanlainen hajottava messiaaninen liike, jollainen väärän messiaan Šabbetai Tsevin ympärille oli aiemmin syntynyt. Vanhoillisia häiritsi myös hasidien epätäsmällisyys monien uskonnollisten rituaalien suhteen. Hasidit arvostivat musiikkia[2], joten jumalanpalveluksissa laulettiin innokkaasti, ja vanhoillisille hasidien rukoushetket näyttäytyivät sopimattoman riehakkaina ja kaoottisina tapahtumina. Hasidit käyttivät myös eri rukouskirjaa kuin mitnagdimit.[1]
Liikkeen kasvu, vakiintuminen ja vastoinkäymiset
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]1830-lukuun mennessä suuri osa Ukrainan, Galitsian ja Keski-Puolan juutalaisista oli jo kääntynyt hasideiksi, ja hasidismi oli saanut jalansijaa myös Keski-Euroopassa ja Yhdysvalloissa.[1]
Hasidien ja vanhoillisten kahtiajako lieveni 1800-luvulla hasidismin alettua korostaa lukeneisuutta henkilökohtaisen mietiskelyn sijaan. Samalla alkoi nousta uusia yhteisiä vastustajia: juutalainen valistus eli haskala ja myöhemmin juutalaisia poliittisia liikkeitä. Neuvostoliitossa hasidit toimivat maanalaisina juutalaisuuden ylläpitäjinä, kun valtiovalta pyrki tukahduttamaan uskonnollisuutta. Lopullisen iskun Itä-Euroopan hasidiyhteisöille antoi natsien miehitys toisen maailmansodan aikaan. Hasidismi siirtyi pakolaisten mukana Israeliin ja Yhdysvaltoihin, minne perustettiin uusia keskuksia.[1]
Nykyaika
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Hasideja on nykyisin noin miljoona, tunnetuimpina New Yorkin hasidiyhteisöt, joissa jiddišiä ylläpidetään arkikielenä. Myös Kanadassa, Britanniassa ja Belgiassa on hasidiyhteisöjä. Hasidismi on nykyisin jakautunut noin 30 pääryhmään ja satoihin pienempiin ryhmiin. Yksi tunnetuimmista hasidiliikkeistä on Chabad-Lubavitch, joka harjoittaa aktiivista lähetystyötä juutalaisten parissa ympäri maailmaa. Koska hasidien syntyvyys on korkea, hasidiyhteisöt kasvavat kaikkialla nopeammin kuin muut juutalaisyhteisöt, millä saattaa alkaa olla poliittistakin merkitystä, sillä hasidit ovat konservatiivisempia kuin muut liikkeet.[3]
Hasidimiehet pukeutuvat usein mustaan takkiin, valkoiseen paitaan, mustiin kenkiin ja mustaan lierihattuun. Heillä on myös usein pitkät hiuskiehkurat ohimoillaan. Hasidinaiset pukeutuvat säädyllisen vaatimattomasti.[1]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ a b c d e f g h Telushkin, Joseph: Jewish Literacy, s. 224–228. New York: William Morrow and company, 2001. (englanniksi)
- ↑ Tokazier, Hillel: ”Klezmer-musiikin pohja juutalaisessa hengellisyydessä” (Arkistoitu – Internet Archive). Muusikko 11/2004. Viitattu 8.4.2012.
- ↑ As Hasidic population grows, Jewish politics may shift right (Arkistoitu – Internet Archive). University of Florida 27.11.2006. Viitattu 8.4.2012. (englanniksi)