Merivoimien tutkimuslaitos

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Merivoimien tutkimuslaitoksen logo

Merivoimien Tutkimuslaitos (MerivTL) oli Suomen merivoimien komentajan alainen sotilaslaitos, joka vastasi merivoimien teknisestä ja luonnontieteellisestä tutkimus- ja kehittämistoiminnasta. Tehtäviin kuuluivat toiminnan suunnittelun ja koordinoinnin, teoreettisen tutkimuksen sekä käytännön mittaus- ja koetoiminnan. Tutkimuslaitos oli perustettu, tosin eri nimellä vuonna 1918. Merivoimien tutkimuslaitos lakkautettiin 31.12.2013. Merivoimien tutkimuslaitoksen ohjus- ja häivetutkimus siirtyi Puolustusvoimien tutkimuslaitokseen, mutta mm. vedenalaista sodankäyntiä ja laivatekniikkaa koskevat osuudet siirtyivät Merisotakouluun.[1]

Laitoksen organisaatioon kuului johtaja, jota avusti hallintotoimisto ja kaksi osastoa: Mittaus- ja koetoimintaosasto sekä Tutkimus- ja kehittämisosasto. Nämä jakautuivat puolestaan sektoreihin. Laitoksen johtajana on vuodesta 2006 lukien toiminut insinöörikommodori Pekka Kannari. Hänen edeltäjiään olivat insinöörikommodorit Pekka Lopmeri vuosina 2000-06 ja Alpo Tuurnala 1994-2000.

Torpedokokeita Laivastoasemalla sotien välisenä aikana (SA-kuva)

Laitoksen nimi 1970-luvulla oli Merivoimien Koeosasto. Se on toiminut Turussa myös ns. Kallapään alueella. Nykyinen nimi tuli käyttöön 1994.

Laitos jatkoi Helsingin Sotasataman laboratorion, Laivastoaseman koelaitoksen, Miinakoeaseman ja Rannikkotykistökoulun tutkimusosaston perinteitä. Vuosipäivänään se vietti Sotasataman laboratorion perustamispäivää 11.9.1918. Perinteiden vaalimiseen osallistui Merivoimien tutkimuslaitoksen perinneyhdistys ry.

Laitoksen hallinto ja osa tutkimuksesta toimi Espoon Kilossa Puolustusvoimien Tiedustelukeskuksen kanssa samoissa tiloissa. Mittaus- ja koetoiminta sijaitsi Pansion laivastoasemalla.

Laitos on yhdistetty vuonna 2014 perustettuun Puolustusvoimien tutkimuslaitokseen.

  1. Sotilasaikakauslehti Upseeriliitto ry. Viitattu 7.5.2017.[vanhentunut linkki]

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]