Jordanian dinaari

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Jordanian dinaari
Dinaarin kolikoita vuodelta 2007
Dinaarin kolikoita vuodelta 2007
ISO 4217 -koodi JOD
Keskuspankki Jordanian keskuspankki
Esitelty 1950
Symboli د.أ‎
Käyttäjät Jordania
Jaettava yksikkö dirham, qišr, fils

Jordanian dinaari (arab. دينار أردني‎, ISO 4217-koodi: JOD) on Jordanian rahayksikkö, joka on ollut käytössä vuodesta 1950 lähtien. Jordania itsenäistyi jo vuonna 1946, mutta maassa käytettiin valuuttana Palestiinan puntaa, kunnes kolme vuotta myöhemmin perustettu valuuttakomitea perustettiin uuden lain nojalla. Viisihenkisen komitean tehtäväksi annettiin suunnitella maalle oma valuutta. Dinaarista tuli kuningaskunnan ainoa laillinen valuutta 30. syyskuuta 1950.[1]

Dinaari on sidottu Yhdysvaltain dollariin, ja yhdellä dollarilla saa noin 0,7 dinaaria. Yksi dinaari jakautuu 10 dirhamiin, 100 qiršiin ja 1000 filsiin. Qiršista käytettään toisinaan myös nimitystä piastre.[2][3]

Kun Jordanian nykyinen kuningas Abdullah II nousi valtaistuimelle vuonna 1999, maan keskuspankki ilmoitti lyövänsä uudet kolikot, joissa olisi uuden kuninkaan kuva. Nämä laskettiin liikkeelle vuonna 2000 ja niiden nimellisarvot ovat seuraavat:[1]

  • 1 qišr
  • 5 qišria
  • 10 qišria
  • 1/4 dinaaria
  • 1/2 dinaaria
Kuva Arvo Kuva-aihe Väri Liikkeellelasku
Etupuoli Kääntöpuoli Etupuoli Kääntöpuoli
1 dinaari Husain ibn Ali rotkopunavarpunen vihreä 2022
5 dinaari Abdullah I Petra punainen 2023
10 dinaari Talal Ammanin roomalainen teatteri sininen 2023
20 dinaari Hussein Wadi Mujib turkoosi 2023
50 dinaari Abdullah II Wadi Rum purppura 2023

Lähde:[1]

50 dinaarin setelin etupuolen taustalla on kuvattu Itä-Jerusalemissa sijaitseva Temppelivuori, jonka suojelija Jordania katsoo olevansa. Israel ei ole tunnustanut tätä, jonka vuoksi setelin julkaiseminen aiheutti närää Israelissa.[4]

  1. a b c Introductions Central Bank of Jordan. 2023. Viitattu 1.11.2023. (englanniksi)
  2. Jordania Matkatoimisto Aventura. 2023. Viitattu 1.11.2023.
  3. Money and Costs in Jordan Tourist Jordan. 12.10.2022. Viitattu 1.11.2023. (englanti)
  4. ToI Staff: Jordan unveils new 50-dinar banknote featuring Temple Mount in Jerusalem Times of Israel. 8.1.2023. Viitattu 1.11.2023. (englanti)
Tämänhetkiset JOD-vaihtokurssit
XE.com:sta: AUD CAD CHF EUR GBP HKD JPY USD
OANDA.com:sta: AUD CAD CHF EUR GBP HKD JPY USD
Käännös suomeksi
Käännös suomeksi
Tämä artikkeli tai sen osa on käännetty tai siihen on haettu tietoja muunkielisen Wikipedian artikkelista.
Alkuperäinen artikkeli: en:Jordanian dinar
Tämä talouteen, kaupankäyntiin tai taloustieteeseen liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.