Viljandi
Viljandi (suom. myös Viljanti[3], saks. Fellin) on Viljandimaan maakunnan pääkaupunki Viron keskiosassa. Sen asukasluku on noin 18 000.
Viljandi | |
---|---|
lippu |
vaakuna |
Viljandi |
|
Koordinaatit: |
|
Valtio | Viro |
Maakunta | Viljandimaa |
Hallinto | |
– Kaupunginjohtaja | Ando Kiviberg [1] |
Pinta-ala | |
– Kokonaispinta-ala | 14,67[2] km² |
Väkiluku (1.1.2018) | 17 758[2] |
– Väestötiheys | 1 210 as./km² |
Kaupungin verkkosivusto
|
Historia
muokkaaHistorialähteet mainitsevat Viljandin ensimmäistä kertaa vuonna 1211, mutta paikalla tiedetään olleen asutusta jo viikinkiajalla. 1300-luvulla hansaliiton aikaan Viljandi oli yksi Itämeren alueen hansakaupungeista. Kaupungista tuli myös baltteja kristinuskoon käännyttäneen kalparitariston keskuspaikka. Liivinmaan sodassa vuosina 1558–1583 ja Puolan–Ruotsin sodassa vuosina 1600–1622 Viljandi oli sotatantereena. Liivinmaan sodan aikana tuhoutui muun muassa kaupungissa sijainnut fransiskaaniluostari.
Neuvostoliiton aikaan Viljandissa sijaitsi Spetsnaz-prikaati 4.ObrSpN, joka lakkautettiin vuonna 1992.
Viljandi nykyään
muokkaaKaupungin nähtävyyksiin kuuluvat muun muassa Linnavuorella sijaitsevat keskiaikaisen ritarilinnan rauniot, raatihuone, vuonna 1866 valmistunut Pyhän Paavalin kirkko (Püha Pauluse kirik) ja 1600-luvulla fransiskaaniluostarin paikalle rakennettu Pyhän Johanneksen kirkko (Püha Jaani kirik). Tunnetuimpia maamerkkejä on 30-metrinen, vuonna 1911 rakennettu ja vuonna 1999 entisöity vesitorni, jonka huipulla on näköalatasanne.
Viljandissa toimii Tarton yliopistoon kuuluva Viljandin kulttuuriakatemia.
JK Tulevik Viljandi on Viron Meistriliigassa pelaava viljandilainen jalkapalloseura.
Väestö
muokkaaVuonna 2011 Viljandin kaupungissa oli 17 473 asukasta, joista 16 443 (94,1 %) oli virolaisia, 648 (3,7 %) venäläisiä ja 372 (2,1 %) muita kansallisuuksia.[5]
Kansanmusiikkifestivaalit
muokkaaViljandissa pidetään joka heinäkuu kansainväliset kansanmusiikkifestivaalit. Konserttipaikkoja ovat muun muassa kaupungin keskusta, ritarilinnan rauniot puistoineen ja kirkot.
Etäisyyksiä Viron muihin kaupunkeihin
muokkaaKuvia
muokkaa-
Näkymä linnoitukselta Viljandijärvelle.
-
Jaanin eli Johanneksen kirkko.
-
Riippusilta linnoituksella vallihaudan yli.
-
Vanha vesitorni.
-
Viljandin ensimmäinen hotelli.
-
Paavalin kirkko.
-
Viljandin kansanmusiikkifestivaalit 2007.
-
Viljandin kaupungintalo.
-
Jaanin eli Johanneksen kirkko ja kansanmusiikkifestivaalit 2007.
-
Centrum-hotelli ja -kauppakeskus.
Lähteet
muokkaa- ↑ Linnavalitsus Viljandi.ee. Viitattu 7.4.2016. (viroksi)
- ↑ a b Ühinenud ja kõikide omavalitsuste ülevaade (sh KOV kontaktandmed ja omavalitsusjuhid) (Excel) (Viron kuntien perustietoja valtiovarainministeriön verkkosivuilla) haldusreform.fin.ee. maaliskuu 2018. Viitattu 11.5.2018. (viroksi)
- ↑ Viron paikannimet suomen kielessä Kielikello. 31.12.1989. Viitattu 24.6.2024.
- ↑ Ystävyyskaupungit Porvoo. Viitattu 24.6.2024.
- ↑ RL002: Rahvastik elukoha, soo, vanuserühma ja rahvuse järgi, 31. detsember 2011 Statistikaamet. Viitattu 23.12.2016. (viroksi)
Aiheesta muualla
muokkaa- Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Viljandi Wikimedia Commonsissa
- Viljandi Linna Atlas (Arkistoitu – Internet Archive) (viroksi)
- Viljandin ystävät ry (Arkistoitu – Internet Archive)