Wikipedia

Täpläkauris

nisäkäslaji
(Ohjattu sivulta Kuusipeura)

Täpläkauris eli kuusipeura (Dama dama) [4][5] on suhteellisen pienikokoinen, alun perin Lähi-idästä kotoisin oleva jalokaurislaji. Sitä on siirretty riista- ja koriste-eläimeksi eri puolille maapalloa, ja sitä kasvatetaan myös tarhoissa lihantuotantoa varten. Täpläkauriit elävät yleensä laumoissa. Uroksilla on eläimen kokoon nähden suuret ja muodoltaan lapiomaiset sarvet. Täpläkauris jaetaan kahteen alalajiin, joista toinen on uhanalainen.

Täpläkauris
Lyhytsarvinen uros naaraiden lomassa.
Lyhytsarvinen uros naaraiden lomassa.
Uhanalaisuusluokitus

Elinvoimainen [1]

Elinvoimainen

Tieteellinen luokittelu
Domeeni: Aitotumaiset Eucarya
Kunta: Eläinkunta Animalia
Pääjakso: Selkäjänteiset Chordata
Alajakso: Selkärankaiset Vertebrata
Luokka: Nisäkkäät Mammalia
Lahko: Sorkkaeläimet Artiodactyla
Heimo: Hirvieläimet Cervidae
Alaheimo: Jalokauriit Cervinae
Suku: Dama
Frisch, 1775
Laji: dama
Kaksiosainen nimi

Dama dama
(Linnaeus, 1758)

Synonyymit
  • Cervus dama Linnaeus, 1758
  • Dama vulgaris Gray, 1843
Täpläkauriin levinneisyys: 1. Alkuperäinen alue 2. Mahdollisesti alkuperäinen 3. Varhain ihmisen siirtämä 4. Uudemmat siirtoistutukset muille mantereille
Täpläkauriin levinneisyys:
1. Alkuperäinen alue
2. Mahdollisesti alkuperäinen
3. Varhain ihmisen siirtämä
4. Uudemmat siirtoistutukset muille mantereille
Alalajit[2]
Katso myös

  Täpläkauris Wikispeciesissä
  Täpläkauris Commonsissa

Nimet ja luokittelu

muokkaa

Kuuseen viittaavat lajinimet kuusipeura ja kuusihirvi[6] perustuvat siihen, että suomalaiset täpläkauriit oleilevat talvisin tiheissä kuusikoissa, joissa ne ovat suojassa kylmiltä tuulilta.[7] Nisäkäsnimistötoimikunta ehdotti vuonna 2008, että lajin suomenkieliseksi nimeksi vaihdettaisiin täpläkauris,[8] mikä sai osakseen paljon arvostelua, ja esimerkiksi Suomen Metsästäjäliitto suositteli käyttämään lajista edelleen metsästyslaissakin esiintyvää kuusipeura-nimeä.[9] Kielitoimiston sanakirjassa kuusipeuraa pidetään nykyisin vanhentuneena nimenä ja suositellaan käytettäväksi täpläkaurista,[5] joka on myös Suomen Lajitietokeskuksen suositeltu yleiskielinen nimi.[4] Uudessa nimistössä nimitys 'peura' on rajattu peuran sukuun Rangifer, kun taas 'kauris' viittaa yleisemmin hirvieläimiin (esimerkiksi kauriit ja jalokauriit).

 
Urospuolinen persiankauris.

Nykyisen luokituksen (2005) mukaan täpläkauris on oman Dama-sukunsa ainoa laji,[2] joskin toiset lähteet pitävät sen alalajia persiankaurista D. d. mesopotamica erillisenä lajinaan Dama mesopotamica.[10][11]

Täpläkauris on sukupuuttoon kuolleen jättiläishirven eli irlanninhirven (Megaloceros giganteus) lähin elossa oleva sukulainen.[12] Lajien kantamuodot eriytyivät toisistaan noin kymmenen miljoonaa vuotta sitten.[12]

Tuntomerkit

muokkaa

Ulkonäkö ja koko

muokkaa

Täpläkauris on valkohäntäkaurista hieman pienempi, mutta kuitenkin metsäkaurista paljon suurempi. Täysikasvuisen uroksen säkäkorkeus on 85–90 cm ja ruumiin pituus 1,3–1,6 metriä.[13][14] Eläimen häntä on 16–25 cm pitkä.[13] Aikuinen täpläkauris voi painaa 100–120 kilogrammaa,[14] mutta useimmiten paino jää alle sadan kilon.[7]

Täpläkauriista on olemassa monia värivariaatioita. Luultavasti muuntelevuus johtuu lajin pitkästä tarhaushistoriasta.[7] Eläimen väritys vaihtelee mustasta valkeaan albiinoon. Tavallisin muoto on kuitenkin väritykseltään kesällä selkäpuolelta punaruskea tai kellanruskea[15] ja aksis- ja japaninkauriin tavoin vaaleatäpläinen, ja talvella harmaanruskea ilman täpliä.[6][14] Vatsapuoli on ympäri vuoden vaalea.[13] Selkää pitkin kulkee musta juova ja valkeaa peräpeiliä reunustavat mustat kehysviivat.[7]

Täpläkaurisurokset ovat tunnettuja leveistä ja monihaaraisista, yläosastaan lapiomaisista sarvista, jollaisia ei Pohjois-Euroopassa ole täpläkauriin lisäksi ole muilla lajeilla kuin hirvellä.[14] Sarvien muoto ja koko vaihtelee yksilöittäin.[7] Sarvet putoavat vuosittain keväällä lisääntymisajan jälkeen, ja tilalle alkavat heti kasvaa uudet sarvet.[13][7] Sarvet kehittyvät melko nopeasti kesän aikana, ja uros keloo ne nahattomiksi ennen loppusyksyllä alkavaa kiima-aikaa.[7] Sarvet kasvavat sitä suuremmiksi, mitä vanhempi ja hyväkuntoisempi uros on.[13] Naarailla ei ole sarvia.

Äänet

muokkaa

Kiima-aikana täpläkaurisurokset mylvivät kovaäänisesti.[7]

Levinneisyys

muokkaa
 
Täpläkauriit ovat yleisiä puistoeläimiä eri puolilla maailmaa. Kuva Suur-Manchesterista.
 
Espanjalainen täpläkauris laiduntamassa.
 
3d-malli luurangosta

Täpläkauriin nimialalajin alkuperä on Välimeren itäpuolisella alueella Vähä-Aasiassa,[13] jossa se esiintyi Turkista Persiaan ulottuvalla alueella. Alkuperäisiä luonnonvaraisia populaatioita elää yhä eteläisessä Turkissa.[16]

Täpläkauriin leviäminen vieraslajina ihmisen avustuksella sai alkunsa 3 000 vuotta sitten, kun foinikialaiset kuljettivat niitä kauppa-aluksissaan uhrieläimiksi Etelä-Euroopan rannikoille.[13] Myöhemmin Rooman valtakunnassakin täpläkauriita käytettiin jumalien palvontamenoissa, ja roomalaiset kuljettivat niitä mukanaan Hispaniaan, Galliaan, Germanian länsiosiin ja Britteinsaarille.[13] Roomalaisajalta peräisin olevia populaatioita on yhä jäljellä Britanniassa ja Saksassa.[13] Suurin osa Lähi-idän ulkopuolisista esiintymistä on kuitenkin saanut alkunsa vasta paljon roomalaisajan jälkeen. Täpläkauris on ollut suosittu tarha- ja puistoeläin esimerkiksi kuninkaallisten eläinpuistoissa.[13] Lajin nykyinen levinneisyys kattaa suurimman osan Keski- ja Etelä-Eurooppaa, ja erityisen runsaslukuinen se on Saksassa.[13]

Ruotsin ensimmäiset täpläkauriit, joita oli useita kymmeniä yksilöitä, toi maahan kuningas Juhana III 1500-luvulla.[13] Carl von Linnén tieteellinen lajikuvaus 1700-luvulla ilmeisesti perustuikin ruotsalaisiin täpläkauriisiin.[16] Kuitenkin vasta 1800-luvun lopulla Ruotsiin syntyi pysyvä, luonnonvarainen kanta.[13] Nykyisin laji esiintyy maassa monilla alueilla, kuten Götanmaalla ja Sveanmaalla.[13] Etelä-Norjassa on pienehkö, Oslonvuonon seudulla elävä täpläkaurikanta, joka sai alkunsa 1900-luvun alun istutuksista.[13] Lajia on istutettuna myös Suomessa ja Tanskassa.[14]

1800- ja 1900-luvuilla lajia istutettiin Euroopan lisäksi Pohjois- ja Etelä-Amerikkaan, Etelä-Afrikkaan, Japaniin[13], Australiaan ja Uuteen-Seelantiin.[16] Uudessa-Seelannissa runsaasti lisääntyneistä täpläkauriista ja muista vierasperäisistä sorkkaeläimistä on ollut paljon haittaa, ja niitä on jouduttu metsästämään suuria määriä.[13] Laji on viety myös muutamille valtamerten saarille, kuten Fidžille ja Pienille Antilleille.[16] Laajan levinneisyytensä ansiosta nimialalaji on elinvoimainen.[1]

Persiankauris sen sijaan on harvinaistunut huomattavasti. Aiemmin sitä tavattiin Irakissa, Israelissa, Jordaniassa, Libanonissa, itäisessä Turkissa ja mahdollisesti Syyriassa, mutta nykyisin vain läntisessä Iranissa.[16] Kansainvälinen luonnonsuojeluliitto IUCN luokitteleekin sen erittäin uhanalaiseksi.[11]

Esiintyminen Suomessa

muokkaa

Suomeen täpläkaurista on tuotu useassa istutuskokeilussa, näistä ainoat pysyvät kannat ovat syntyneet kolmelle alueelle: Hyvinkäälle Kytäjän kartanon maille (istutus Ruotsista 1953–1954[13]) sekä Inkoon[17] (1935[13]) ja Paraisten[17] (1972–1973[13]) saaristoihin. Suurin populaatio on Hyvinkäällä.[14] Inkoossa eläimet ovat levittäytyneet alkuperäiseltä istutuspaikaltaan Hättön saaresta muutamille sen naapurisaarille, ja samaa elinalueen laajentamista on tapahtunut myös Länsi-Turunmaan Miraholmissa.[13] Myös Tammisaaren edustalla Strömsön saarella elää populaatio.[18] Yksittäisiä täpläkauriita, pääasiassa uroksia, on tavattu vaeltamasta kaukanakin vakituisilta esiintymisalueilta.[7]

Vuonna 2006 Suomessa arvioitiin elävän yhteensä noin 600 yksilöä[19] ja vuonna 2016 noin 500 yksilöä.[20] Kannat kestävät vähäistä metsästystä, mutta talviruokinta on edellytys liian suuren kuolleisuuden vähentämiseksi, koska lajin pakkasensietokyky on heikko ja paksu lumikerros haittaa sen liikkumista ja ravinnonhankintaa.[14][13] Metsästäjien saama vuotuinen saalis on 2000-luvulla ollut keskimäärin 150 yksilöä.[21]

Syntyneiden kolmen populaation lisäksi täpläkaurista yritettiin 1800- ja 1900-luvuilla istuttaa Suomessa usealle muullekin paikkakunnalle. Ensimmäinen siirto tapahtui vuonna 1890 Saksasta Karlbergin kartanon eli Aulangon,[13] alueelle nykyiseen Hämeenlinnaan. Nämä yksilöt myöhemmin kuitenkin pyydystettiin ja vietiin Korkeasaaren eläintarhaan Helsinkiin.[13] Eläintarhassa lauma kasvoi, ja vuonna 1935 sitä pienennettiin siirtämällä kaksi paria Tammelassa ja sama määrä Vanajalla sijainneisiin aitauksiin.[13] Tammelassa kauriit pysyivät tarhassaan, mutta Vanajalla ne karkasivat ja elivät muutaman vuoden ajan puolivilleinä.[13] Kummaltakin alueelta kauriit hävisivät kokonaan vuoteen 1943 mennessä.[13] Nykyisin Kotkaan kuuluvaan Karhulaan vapautettiin muutamia täpläkauriita vuonna 1936, mutta niistä ei ole tehty havaintoja 1950-luvun jälkeen.[13] Vuonna 1937 Korkeasaaresta siirrettiin kuusi yksilöä Lieksan Kolille.[13] Ne eivät menestyneet, vaan viimeinen yksilö jouduttiin lopettamaan vuonna 1940.[13]

 
Saksalainen täpläkauris elinympäristössään.

Elinympäristö

muokkaa

Euroopassa täpläkauriin tyypillisintä elinympäristöä ovat peltojen ympäröimät pienehköt lehtimetsät.[14] Levinneisyysalueensa pohjoisosissa ne oleilevat talvisin kuusitiheiköissä.[7]

Elintavat

muokkaa

Käyttäytyminen

muokkaa
 
Lauma naaraita.

Täpläkauris on laumaeläin, joka on liikkeellä enimmäkseen päiväsaikaan.[14] Laumat ovat suurimmillaan talvisin.[13] Lajitovereiden puutteessa yksinäinen täpläkauris voi lyöttäytyä muiden hirvieläinlajien tai laitumella olevien hevosten ja nautojen laumoihin.[7] Laji pyrkii välttämään petoeläimiä oleilemalla aukeilla paikoilla ja juoksemalla nopeasti.[13] Koska syvä lumihanki haittaa juoksemista, täpläkauris on Pohjoismaiden oloissa alttiimpi saalistukselle kuin esimerkiksi valkohäntäkauris ja metsäkauris, jotka pyrkivät ensisijaisesti piiloutumaan pedoilta.[13]

Ravinto

muokkaa

Muiden hirvieläinten tapaan täpläkauriskin on kasvinsyöjä. Se käyttää ravinnokseen pääasiassa ruohoja,[13] mutta myös juurikasveja, hedelmiä, tammenterhoja[13] ja sieniä.[14] Varsinkin keväisin ja syksyisin se ruokailee mielellään viljapelloilla.[14] Talvella se hyödyntää puuvartisten kasvien osia, kuten neulasia.[13] Talvisin myös ihmisen harjoittamalla ruokinnalla on paikoitellen suuri osuus ravinnonhankinnassa.[7] Täpläkauriiden tapa liikkua suurina laumoina, syödä neulasia ja keloa sarviaan nuoriin puihin voi johtaa paikallisesti merkittäviinkin metsätuhoihin.[13] Ne saattavat aiheuttaa vahinkoa myös puutarhoissa.[7]

 
Vasa.

Lisääntyminen ja elinikä

muokkaa

Täpläkauriiden kiima-aika on myöhään syksyllä,[14] Pohjoismaiden oloissa se alkaa yleensä loka-marraskuussa.[7] Naaras synnyttää noin kahdeksan kuukauden tiineysajan jälkeen[14] kesäkuussa. Se saa kerrallaan yleensä vain yhden vasan.[14]

Naaraat ovat täysikasvuisia 4–6-vuotiaina ja urokset 5–9-vuotiaina.[22] Laji voi elää tarhaolosuhteissa jopa 21-vuotiaaksi,[22] mutta luonnossa elinikä jää yleensä lyhyemmäksi.

Täpläkauris ja ihminen

muokkaa

Täpläkauris on paikkauskollinen, tottuu helposti ihmisen läsnäoloon, pysyy matalassakin aitauksessa, kestää tauteja, kasvaa nopeasti ja pystyy hyödyntämään runsaskuituistakin heinää, joten se on vuosisatojen ajan ollut suosittu puisto- ja tarhaeläin esimerkiksi linnojen mailla.[13] Täpläkauriiden tarhakasvatus on nykyisin varsin yleistä Amerikassa ja Uudessa-Seelannissa sekä Euroopassa esimerkiksi Ruotsissa ja Saksassa, ja sitä on harjoitettu muutamin paikoin Etelä-Suomessakin.[13][7] Peuroja kasvatetaan yleensä käytöstä poistuneilla karjan metsälaitumilla tai muilla kesantoalueilla.[13] Täpläkaurista on jalostettu vähemmän kuin perinteisiä kotieläimiä, mutta senkin kohdalla on suosittu rauhallisia, tehokkaasti lisääntyviä ja lihanlaadultaan hyviä yksilöitä.[13] Täpläkauriin lihaa pidetään yhtenä parhaimmista nisäkäsperäisistä lihalaaduista.[7]

Täpläkauris kuuluu Suomen metsästyslaissa mainittaviin riistaeläimiin.[23] Sen metsästysaika on syyskuun viimeisestä lauantaista tammikuun 31. päivään.[24] Kuten muillakin hirvieläimillä, naaras, jota seuraa alle vuoden ikäinen vasa, on ympäri vuoden rauhoitettu.[24]

Lähteet

muokkaa
  1. ↑ a b Masseti, M. & Mertzanidou, D.: Dama dama IUCN Red List of Threatened Species. Version 2014.2. 2008. International Union for Conservation of Nature, IUCN, Iucnredlist.org. Viitattu 25.7.2014. (englanniksi)
  2. ↑ a b Wilson & Reeder: Dama Mammal Species of the World. Bucknell University. Viitattu 11.6.2010. (englanniksi)
  3. ↑ Persiankauris (mesopotamiankuusipeura) – Dama mesopotamica laji.fi Suomen Lajitietokeskus. Viitattu = 20.4.2024
  4. ↑ a b Täpläkauris (kuusipeura) – Dama dama Laji.fi. Viitattu 10.10.2020.
  5. ↑ a b Kotimaisten kielten keskus ja Kielikone Oy: kuusipeura Kielitoimiston sanakirja. 2020. Viitattu 10.10.2020.
  6. ↑ a b Nurminen, Matti (toim.): Maailman eläimet: Nisäkkäät 2, s. 88 ja 91. (Englanninkielinen alkuperäisteos The Encyclopedia of Mammals 2, sarjassa World of animals) Helsinki: Tammi, 1987. ISBN 951-30-6531-6
  7. ↑ a b c d e f g h i j k l m n o p Lindén, H.; Hario, M. & Wikman, M. (toim.): Riistan jäljille, s. 97–99. Helsinki: Edita, 1996. ISBN 951-37-2036-5
  8. ↑ Nisäkäsnimistötoimikunta: Kuusipeura (Dama dama) (Vahvistamaton ehdotus nisäkkäiden nimiksi) Maailman nisäkkäiden suomenkieliset nimet. 2008. Viitattu 11.6.2010.[vanhentunut linkki]
  9. ↑ Metsästäjäliitto suosittaa käyttämään yhä perinteistä peura-nimeä 22.1.2009. Suomen Metsästäjäliitto. Arkistoitu 9.12.2011. Viitattu 3.1.2011.
  10. ↑ Integrated Taxonomic Information System (ITIS): Dama mesopotamica (TSN 625052) itis.gov. Viitattu 11.6.2010. (englanniksi)
  11. ↑ a b Dama mesopotamica IUCN Red List of Threatened Species. International Union for Conservation of Nature, IUCN, Iucnredlist.org. Viitattu 28.12.2010. (englanniksi)
  12. ↑ a b 10 lajia, jotka voisi herättää henkiin. Tiede -lehti, 2009, nro 9, s. 28–30. Tieteen tiedotus ry.
  13. ↑ a b c d e f g h i j k l m n o p q r s t u v w x y z aa ab ac ad ae af ag ah ai aj ak al am an ao Nummi, Petri: Suomeen istutetut riistaeläimet, s. 30–32. (Julkaisusarjan 9. osa. 2. uudistettu painos) Helsinki: Helsingin yliopisto, Maatalous- ja Metsäeläintieteen Laitos, 1988. ISBN 951-45-4760-8
  14. ↑ a b c d e f g h i j k l m n Nuorteva, Pekka; Henttonen, Heikki: Eläimiä värikuvina: Nisäkkäät, matelijat, sammakkoeläimet, s. 109. Porvoo: WSOY, 1989. ISBN 951-0-13603-4
  15. ↑ Pieni Tietosanakirja: Kuusipeura s. 846.
  16. ↑ a b c d e Wilson & Reeder: Dama dama Mammal Species of the World. Bucknell University. Viitattu 4.11.2010. (englanniksi)
  17. ↑ a b Wikström, Mikael: Mufloni 70 vuotta Suomessa (ePaper) (Metsästäjä -lehden 4/2009 verkkoversio, s. 58 ja 59) ePaper.fi. 2009. Arkistoitu 20.7.2011. Viitattu 14.7.2010.
  18. ↑ Metsästysjahdit Kytäjällä | Kartanon Riista kartanonriista.fi. Arkistoitu 30.6.2019. Viitattu 4.8.2019.
  19. ↑ Ora, Ulla: Kuusipeura onkin täpläkauris (tallennettu versio Internet Archivessa) esaimaa.fi. 24.10.2007. Etelä-Saimaa. Arkistoitu 29.10.2007. Viitattu 9.12.2011.
  20. ↑ Vapaus koittaa kuusipeuroille Metsälehti. Viitattu 4.8.2019.
  21. ↑ RKTL: Nisäkässaalis 2005–2010 Luettu 9.12.2011
  22. ↑ a b Longevity, ageing, and life history of Dama dama (englanniksi) Luettu 4.11.2010
  23. ↑ Metsästyslaki 28.6.1993/615 §5 (Arkistoitu – Internet Archive) Luettu 4.11.2010
  24. ↑ a b Metsästysasetus 12.7.1993/666 §24 (Arkistoitu – Internet Archive) Luettu 4.11.2010

Aiheesta muualla

muokkaa
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Täpläkauris&oldid=22573174”