Virvonta

Wikipediasta
(Ohjattu sivulta Virpominen)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Ortodoksinen fresko, jossa kuvataan Jeesuksen Jerusalemiin ratsastusta. Freskossa lapsi tervehtii Jeesusta palmunoksalla.

Virvonta tai virpominen on ortodoksiseen uskoon kuuluva perinne, jossa pyhävaatteisiin pukeutuneena lapset palmusunnuntaina jumalanpalveluksesta tultuaan käyvät virpomassa sukulaisensa ja saavat palkkansa viikon kuluttua pääsiäissunnuntaina.

Pajunoksat siunataan pyhitetyllä vedellä palmusunnuntain aaton eli Lasaruksen lauantain vigiliassa. Siunattujen oksien kera lapset ja lapsenmieliset aikuiset menevät sukulaisten ja ystävien luo toivottamaan Jumalan siunausta tulevalle vuodelle. Siunaus tehdään usein lorumuodossa.[1][2][3]

Nykyaikana lapset ovat usein pukeutuneina pääsiäisnoidiksi, tosin tämä ei kuulu alkuperäiseen virpomiskulttuuriin.[2].

Vuoden 2024 virpomispäivä on pääsiäistä edeltävä sunnuntai eli palmusunnuntai 24. maaliskuuta.[4]

Pikkunoidaksi pukeutunut virpoja on lähdössä kierrokselle virpomisoksineen ja koreineen Keravalla vuonna 1998.

Virpominen on jo varhaiskristilliseen aikaan kuulunut tapa. Tätä osoittaa, että suomen kielen sana virpa on saatu muinaisvenäläisestä muodosta. Tätä vastaa nykyvenäjässä verba (ven. верба).[5] Sana virvonta on yhteydessä notkeaa oksaa tarkoittavaan virpi-sanaan[6]. Virvottaessa pajunkissakimppua heilutetaan virvottavan edessä ja lausutaan virvontaluku eli -loru. Virvottavalle annetaan vitsa ja virpoja saattaa saada palkkioksi makeisia. Yleisesti käytössä oleva virvontaluku on:

»Virvon varvon tuoreeks terveeks tulevaks vuodeks. Vitsa sulle, palkka mulle.[7][8]»

On muitakin loruja, kuten "Miepä virvon vitsasella. Varvon koivun oksasella. Sulle toivon terveyttä oksan myötä virkeyttä – –."lähde?

Virvontaa on harrastettu Raja-Karjalan ortodoksiseen kristillisyyteen liittyen siunaavana palmusunnuntain perinteenä. Ortodoksisen väestön piirissä tapa on yhä osa kirkollista perinnettä. Pajunoksat siunataan kirkossa palmusunnuntain aattolauantain vigilia-jumalanpalveluksen yhteydessä. Vigiliassa pappi siunaa pajunoksia ja jakaa niitä seurakuntalaisille jumalanpalveluksen jälkeen. Kotona lapset koristelevat siunatut oksat aamulla. Jos mahdollista, lapsi virpoo oksilla ensin omat kumminsa, sitten muut sukulaiset ja naapurit palmusunnuntaina.[5] Suomen ortodoksinen kirkko suosittelee virpomaloruksi seuraavaa:

»Virvon varvon vitsasella, tällä pajunoksasella Herramme Jeesuksen Kristuksen Jerusalemiin ratsastamisen muistoksi. Jumala sinua siunatkoon.»
(Suomen ortodoksinen kirkko: Viime hetken vinkit virpojille[9])

Virvonta on tehty Jeesuksen palmunlehvätervehdyksen muistoksi. Se on toiminut siunauksena, terveyden tuojana ja pahan karkottajana. Pajunvitsojen voima pohjautuu kansan kristillisen käsityksen mukaan maailman voimakkaimman persoonan, Jeesuksen koskettamiseen. Pyhitetyllä vedellä siunaamisen mukana oksiin siirtyy tämän näkemyksen mukaan "Jeesuksen väkeä" aina Jerusalemin palmunlehvätervehdyksen ajoilta.[5] Pajuissa on vanhastaan ajateltu olevan taikavoimia. Suomalais-ugrilaisilla kansoilla on oksanheilutuksella ollut tapana karkottaa pahoja henkiä.[10] Pajunoksa annettiin virvotulle virpomisluvun päätteeksi ja palkka tultiin noutamaan pääsiäislauantaina.[11]

Pohjanmaalla noidiksi eli trulleiksi pukeutuneet lapset käyvät trullittamassa lankalauantaina ja palkka saadaan päätteeksi. Trulliperinne ei liity kristinuskoon vaan on vanhempaa perua.[12] Perinteisesti virpovat lapset saivat virpomispalkkion vasta tulevana sunnuntaina, kun pääsiäispaasto oli päättynyt. Sittemmin palkkion, esimerkiksi pullan, saattoi Karjalassa saada heti.[5] Palkka on ortodoksisessa perinteessä tyypillisesti ollut pääsiäisenä annettu punaiseksi maalattu kananmuna, suklaamuna tai vastaavaa. Virvottaessa saadut siunatut virpovitsat on tapana säilyttää kodin ikonien päällä koko pääsiäiskausi eli helatorstaihin saakka. Tämän jälkeen ne hävitetään polttamalla.[13]

Virvontaperinne siirtyi sotien jälkeisenä aikana koulujen ja lastentarhojen välityksellä yleissuomalaiseksi tavaksi. Siihen lomittui Keski- ja Länsi-Suomen kansankulttuurin tapa pukeutua pääsiäistrulleiksi. Nämä tavat sulautuivat osaksi yhteen.[5]

Suomen ortodoksinen kirkko on arvostellut sitä, että pikkulapset puetaan noidiksi ja kiertävät virpomassa tuntemattomia (raha)palkan toivossa. Tämä on heidän mukaansa länsisuomalaisen pääsiäisnoitaperinteen ja itäsuomalaisen virvontaperinteen sekoittamista.[10] Länsi-Suomessa virvontaa ei ole vanhastaan harrastettu.[14][15][16] Noita-asuisten lasten toimittama virpominen on kuitenkin läheistä sukua yleispohjoismaisille kevätperinteille, joissa esiintyy niin noidaksi pukeutumista kuin oksien koristelemista ja niillä ”piiskaamistakin”. Esimerkiksi Ruotsissa lapset ovat jakaneet pääsiäisvitsoja (påskris) ja -kortteja pääsiäisämmiksi pukeutuneina, Tanskassa ja Norjassa taas koristellaan laskiaiseksi oksia (fastelavnsris), joilla lapset ovat perinteisesti ”piiskanneet” vanhempansa hereille aamulla.lähde?

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ Virpominen, Ortodoksi.net
  2. ↑ a b Nurmi, Timo: Gummeruksen suuri suomen kielen sanakirja. (3. tarkistettu ja päivitetty p.) Helsinki: Gummerus, 2004. ISBN 951-20-6541-X
  3. ↑ Kielitoimiston sanakirja Kielitoimiston sanakirja. Helsinki: Kotimaisten kielten keskus.
  4. ↑ Palmusunnuntai Juhlapyhät.vi. Viitattu 26.3.2022.
  5. ↑ a b c d e Kustaa Vilkuna: Vuotuinen ajantieto, s. 81–82. (Palmu- eli virposunnuntai) Otava, 1994. ISBN 951-1-13320-9
  6. ↑ Joki, Leena: Virpomalla virkeäksi (Kieli-ikkuna) Helsingin Sanomat. 6.3.2008. Arkistoitu 15.3.2012. Viitattu 12.3.2011.
  7. ↑ Virpojat ovat liikkeellä tänään Yle Uutiset. 28.3.2010. Viitattu 12.3.2011.
  8. ↑ Virpomisloruja Yle Uutiset. 28.3.2010. Viitattu 12.3.2011.
  9. ↑ Maria Hattunen: Viime hetken vinkit virpojille 12.4.2019. Suomen ortodoksinen kirkko. Viitattu 12.4.2019.
  10. ↑ a b Palmusunnuntai – virpominen Vuotuisjuhlat: Pääsiäinen. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura. Arkistoitu 4.4.2010. Viitattu 12.3.2011.
  11. ↑ Sillanpää, Merja: Pääsiäisperinteet muuttuvat alati (Mielipidekirjoitus) Keskisuomalainen. 8.4.2009. Arkistoitu 11.6.2010. Viitattu 12.3.2011.
  12. ↑ Muualla Suomessa virvotaan tänään pohjalainen.fi. 24.3.2013. Vaasa: Pohjalainen. Viitattu 24.3.2013.
  13. ↑ Arkkimandriitta Arseni: Ortodoksinen sanasto, s. 281. (hakusana virpominen) Helsinki: Otava, 1999. Virhe: Virheellinen ISBN-tunniste
  14. ↑ Virpominen on karjalainen perinne Yle Uutiset. 4.4.2009. Viitattu 12.3.2011.
  15. ↑ Kantonen, Marianne: Virpominen on ortodokseille kulttuuriperinnön siirtämistä 21.3.2010. Suomen ortodoksinen kirkko. Viitattu 12.3.2011.[vanhentunut linkki]
  16. ↑ Virpojanoidat ärsyttävät ortodokseja Yle Uutiset. 24.3.2010. Viitattu 12.3.2011.

Kirjallisuutta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Virpomaloruja. (Kyllikki Takalan kokoamana) Joensuu: Joensuun kalevalaiset naiset, 1984 (3. lisäpainos: Joensuu : PunaMusta, 1990).

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Virvonta&oldid=22716312”