Iivana Kalita

Wikipediasta
(Ohjattu sivulta Iivana I)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Iivana I Kalita

Iivana I Kalita (ven. Ива́н I Дани́лович Калита́, Ivan I Danilovitš Kalita; 1. lokakuuta 1284[1] tai 1288[2] tai 1304[3] Moskovan suuriruhtinaskunta31. maaliskuuta 1340[4] tai 1341,[3] Moskovan ruhtinaskunta) oli Moskovan ruhtinas vuonna 1322 ja suuriruhtinas vuosina 1325–1340, Novgorodin suuriruhtinas vuodesta 1329 ja Vladimirin suuriruhtinas vuodesta 1328 alkaen. Kutsumanimensä Kalita (kukkaro, rahasäkki) hän sai tehtyään Moskovasta rikkaan toimimalla mongolien pääveronkerääjänä. Toisen version mukaan hän oli ahkera antamaan almuja, mistä tulee nimitys ”rahasäkki”.[5]

Ruhtinas ja suuriruhtinas

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nuoruudessaan ruhtinas Ivan Danilovitš osallistui veljensä suuriruhtinas Juri Danilovitšin ja Tverin suuriruhtinaskunnan väliseen taisteluun Venäjän hallinnasta.[6] Veljensä kuoleman jälkeen hän peri Moskovan ruhtinaskunnan, joka sisälsi tuolloin Moskva-joen valuma-alueen sekä Kolomnan ja Možaiskin. Iivana Kalita käytti hyväkseen Tverin Kultaisen ordan vastaista kapinaa vuonna 1327; kaani Uzbeg siirsi hänelle valtuudet, jotka oli aiemmin annettu Tverin suuriruhtinas Aleksandr Mihailovitšille, joka pakeni Novgorodiin, Pihkovaan ja Liettuaan.[5]

Seuraavina vuosina Ivan Danilovitš pystyi vahvistamaan valtaansa merkittävästi kaanin tuella. Kaani Uzbeg jakoi vuonna 1328 Vladimirin suuriruhtinaskunnan kahteen osaan, joista toisen (Novgorod ja Kostroma) sai Ivan Danilovitš ja toisen (Vladimir ja Kostroman Nižni Novgorodin Volgan alueen) Suzdalin ruhtinas Vladimir Aleksandr Vasiljevitš, alueet yhdistettiin uudelleen vuonna 1331 jälkimmäisen ruhtinaan kuoltua.[5] Joidenkin lähteiden mukaan Iivana Kalita sai mahdollisuuden kerätä veroja ordalle muissa Venäjän ruhtinaskunnissa ja käytti tätä hyväkseen laajentaakseen vaikutusvaltaansa ja täyttääkseen omaa aarrekammiotaan.

Samaa tarkoitusta varten hän solmi valtaverkostoja luovia avioliittoja sekä osti aktiivisesti volosteja ja kyliä kuten Uglitš, Belozersk ja Galitš. Vuonna 1339 Iivana Kalitan päävihollinen, ordaa vastaan kapinoinut Tverin suuriruhtinas Aleksandr Mihailovitšin poikansa Fjodorin kanssa teloitettiin kaanin käskystä Kultaisen ordan pääkaupungissa Saraissa.[5] Iivana Kalitan hallituskausi oli Moskovan merkittävän vahvistumisen aikaa, jolloin sen suuriruhtinaat hallitsivat myös Vladimirin suuriruhtinaskuntaa ja käyttivät arvonimeä "Koko Venäjän ruhtinas".

Kronikoitsijat yhdistävät 40-vuotisen rauhanomaisen aikakauden alkamisen Iivana Kalitan hallituskauteen, jolloin Kultainen orda ei hyökännyt Pereslavl-Zalesskin ruhtinaskuntaan.[7] Samaan aikaan oli venäläisten ja tataarien sotaretkiä Pihkovaa ja Smolenskia vastaan sekä Iivana Kalitan sodat Novgorodin kanssa, jotka eivät johtaneet hänen elinaikanaan tulokseen.[5] Iivana Kalitan onnistui solmimaan liiton kirkon korkeimman auktoriteetin kanssa. Metropoliitta Pietari teki Moskovasta asuinpaikkansa vuonna 1322/1326[8] ja kaupunkiin alkoi nousta useita kivikirkkoja.[5]

Suku ja perhe

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Vas. Iivana I Kalita ja hänen seuraajansa, poika Semjon Ivanovitš Ylpeä. Seinäfresko Arkkienkelin katedraalissa, tuntematon ikonimaalari 1652-1666

Ivan Danilovitšin vanhemmat olivat Moskovan ensimmäinen ruhtinas Daniel Aleksandrovitš ja ruhtinatar Agrippina Lvovna, jonka vanhemmat olivat Galitsian ja Volynian ruhtinas Lev Danilovitš ja Unkarin prinsessa Konstanza, kuningas Béla IV:n ja Maria Laskaris, Bysantin keisarin Theodoros I Laskariksen tytär.[9] Ivanin tarkkaa syntymävuotta ei tiedetä.[2][1] Hänellä oli ainakin viisi sisarusta.

Ivan Danilovitšin ensimmäinen vaimo, jonka hän nai ennen vuotta 1317,[5] oli suuriruhtinatar Jelena (Olena) Aleksandrovna (k. 1331), todennäköisesti Smolenskin ruhtinaan Aleksandr Glebovitšin tytär. Hän teki ennen kuolemaansa luostarilupauksen ja otti nimen nunna Solomonides.

Heille syntyivät lapset:[3]

  • Semjon Ivanovitš Ylpeä (1316/1318–1353), Moskovan ja Vladimirin suuriruhtinas 1340-1353, Novgorodin suuriruhtinas 1346-1353, kuoli ruttoon
  • Daniel Ivanovitš (1319/1320-1328), kuoli lapsena
  • Fefinia Ivanovna, kuoli sylilapsena
  • Maria Ivanovna (k. 1365), nai vuonna 1328 Rostov-Borisoglebskin ruhtinaan Konstantin Vasiljevitšin
  • Iivana II Ivanovitš Krasni eli Kaunis (1326–1359)
  • Andrei Ivanovitš (1327–1353), Serpuhovin ja Novgorodin suuriruhtinas, kuoli ruttoon kuusi viikkoa veljensä Semjonin jälkeen
  • Jevdokija Ivanovna (1314–1342), nai Jaroslavlin ruhtinaan Vasili Mihailovitšin. He olivat Šahovskoin ruhtinaiden esi-isiä, mahdollisesti vanhin jäljellä oleva Rurikin-dynastian haara
  • Feodosia Ivanovna (k. 1389), nai Belozerskin ruhtinas Fjodor Romanovitšin

Iivana toinen vaimo vuodesta 1332 oli Uljana[3] (k. noin 1360/1365-1372),[5] jonka sukutausta on tuntematon.[3] Liitosta syntyi yksi lapsi, tytär[3] Maria.

Suuriruhtinaana

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ivan Danilovitš peri Moskovan suuriruhtinaskunnan veljeltään suuriruhtinas Juri Danilovitšilta tämän kuoltua vuonna 1325.[3] Venäjän ortodoksisen kirkon metropoliitan istuin siirrettiin hänen hallituskaudellaan Moskovaan, kun kirkon pää ja suuren arvovallan omaava metropoliitta Pietari muutti Vladimirista vuonna 1326.[4]

Moskovan suuriruhtinaskunnan laajentuminen vuosina 1300-1462

Tverin suuriruhtinaskunnan siirryttyä Liettuan puolelle Kultaisen ordan kaani Uzbeg piti Iivanaa luotetuimpana vasallinaan. Hän keräsi Venäjältä veroja kaanille ja käytti niitä alueiden hallintaoikeuksien ostamiseen ja lainaamalla muille ruhtinaille, jotka joutuivat velkakierteeseen. Lopulta velkataakkoja ei pystytty hoitamaan ja alueet liitettiin Moskovan vaikutuspiiriin.[10] Kaanin luvalla hän nujersi Tverin ja sai häneltä suuriruhtinaan arvon vuonna 1328. Näin Moskova kohosi Venäjän rikkaimmaksi ja johtavaksi ruhtinaskunnaksi.[4]

Hän ei kuitenkaan koskaan saanut täysin hallintaansa himoitsemiaan Tverin, Suzdalin ja Rjazanin ruhtinaskuntia. Vladimirin suuriruhtinaskunnan hän sai vasta vuonna 1331, kun Tverin suuriruhtinas Aleksandr kuoli. Tästä huolimatta hänen välinsä Uzbeg kaaniin pysyivät hyvinä.[4]

Keisarillisen ajan johtavan historioitsija Vasili Kljutševskin (1841–1911) mukaan Moskovan nousuun Iivana I Kalitan johdolla vaikuttivat kolme tekijää: Ensiksi Moskovan ruhtinaskunta sijaitsi muiden Venäjän ruhtinaskuntien keskellä suojassa idästä ja lännestä tulevilta hyökkäyksiltä. Naapureihinsa Rjazanin ruhtinaskuntaan ja Tverin suuriruhtinaskuntaan verrattuna Moskova tuhottiin harvemmin. Alueen suhteellinen turvallisuus johti Moskovan nousun toiseen tekijään: jatkuviin ryöstelyihin kyllästyneet työtätekevät ja veronmaksajat muuttivat sankoin joukoin Moskovaan muualta Venäjältä. Kolmas tekijä oli kauppareitti Novgorodista Volgalle.

Muutama viikko ennen kuolemaansa suuriruhtinas Iivana teki luostarilupauksen ja otti nimen munkki Ananias. Iivana Kalita haudattiin ensimmäisenä hallitsijana itse perustamaansa Arkkienkelin katedraalin Kremliin 1. huhtikuuta 1340[5][4] tai vuonna 1341.[3][10]

Iivana Kalitan aikainen Moskovan Kreml, Apollinari Vasnetsov 1921

Iivana Kalita jätti jälkeensä kirjoitetun testamentin, jossa hän jakoi valtakuntansa ja irtaimen omaisuutensa kolmen poikansa ja vaimonsa kesken.[7]

Hänen aikana Moskova kasvoi aktiivisesti, ja hänen linnoitetusta asunpaikastaan ​​Borovitski-kukkulalla tuli kaupungin ydinosa eli kreml. Kremlissä aloitettiin joko puu- tai valkokivirakennusten pystyttäminen. Kirkkoja rakennettiin useita: vuosina 1326-1327 Uspenskin katedraali; vuonna 1329 'Pyhän Johanneksen Tikkaat' kirkko (ven. Иоанна Лествичника, Ioanna Lestvitšnika), jonka viereen myöhemmin rakennettiin Iivana Suuren kellotorni; vuonna 1330 Vapahtajan katedraali 'metsässä' (ven. Собо́р Спа́са Преображе́ния на Бору́, Sobór Spása Preobrazhéniya na Ború, purettu vuonna 1933) ja vuonna 1333 Arkkienkelin katedraali.[5]

Vuosina 1339-1340 Iivana Kalita rakennutti Borovitski-kukkulalle uuden ja suuremman, jykevistä tammihirsistä tehdyn paaluvarustuksen. Vuonna 2007 tehdyissä arkeologisissa kaivauksissa niiden läpimitaksi todettiin yli metri.[11]

  1. a b [lähde venäjänkielisessä Wikipedia-artikkelissa] Kutškin, Vladimir Andrejevitš.: Ensimmäinen Moskovan ruhtinas Daniel Aleksandrovitš. Teoksessa: Isänmaallinen historia, Venäjän tiedeakatemia, Venäjän historian instituutti, 1995. No. 1, Ss. 94-107 [ru]
  2. a b [lähde venäjänkielisessä Wikipedia-artikkelissa] Borisov, Nikolai Sergejevitš.: Ivan Kalita. Molodoja gvardija, Moskova 2005. ss. 34-35; 37-38. (Huomattavien ihmisten elämiä). ISBN 5-235-02263-7 [ru]
  3. a b c d e f g h РБС/ВТ/Иоанн Данилович Калита I — Викитека ru.wikisource.org. Viitattu 25.6.2023. (venäjä)
  4. a b c d e Ivan I | Russian prince | Britannica www.britannica.com. Viitattu 25.6.2023. (englanniksi)
  5. a b c d e f g h i j Иван I Данилович. Большая российская энциклопедия Большая российская энциклопедия. Viitattu 25.6.2023. (venäjä)
  6. Иван I Данилович. Большая российская энциклопедия Большая российская энциклопедия. Viitattu 25.6.2023. (venäjä)
  7. a b ЭСБЕ/Иоанн Данилович Калита — Викитека ru.wikisource.org. Viitattu 25.6.2023. (venäjä)
  8. Pyhä Pietari Moskovalainen, ihmeidentekijä Suomen ortodoksinen kirkko. Viitattu 25.6.2023.
  9. [lähde venäjänkielisessä Wikipedia-artikkelissa] Gorski, A. A.: On the dynastic ties of the first Moscow princes. Julkaisussa: Ancient Russia. Questions of medieval studies, 2018, No. 4 (74). S. 42 [ru]
  10. a b Ivan. Encyclopædia Britannica, 1911, Volume 15. vsk. Artikkelin verkkoversio.
  11. Куранты бьют и днем, и ночью - Вечерняя Москва web.archive.org. 22.9.2019. Arkistoitu 22.9.2019. Viitattu 23.6.2023.