Mestarien liiga

Wikipediasta
(Ohjattu sivulta UEFA Champions League)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Tämä artikkeli käsittelee eurooppalaisten seurajoukkueiden jalkapallokilpailua. Katso muita merkityksiä täsmennyssivulta Mestarien liiga.
UEFA Champions League
Mestarien liiga
Meneillään oleva kausi
Mestarien liigan kausi 2024–2025
Laji jalkapallo
Maa(t) Eurooppa (UEFA)
Perustettu 1955
Joukkueita 32 (alkulohkoissa)
Hallitseva mestari Espanja Real Madrid
Eniten mestaruuksia Espanja Real Madrid (15)
Sivusto UEFA Champions League

Mestarien liiga (engl. UEFA Champions League) on Euroopan jalkapalloliiton järjestämä vuosittainen jalkapallokilpailu Euroopan eri maiden korkeimpien sarjatasojen parhaimmille joukkueille. Liigaa on pelattu kaudesta 1992–1993 lähtien syksyllä alkavana ja yleensä toukokuussa päättyvänä. Mestarien liigan edeltäjä oli kaudesta 1955–1956 pelattu Euroopan Cup. Kilpailu aloitettiin kahdeksan joukkueen voimin, ja sitä laajennettiin sittemmin 16 seuran laajuiseksi.

Mestarien liigan luomisen taustalla oli etenkin maanosan suurseurojen halu lisätä keskinäisten ottelujen määrää. Toisaalta ne halusivat vähentää vanhassa cup-muotoisessa kilpailussa alati vaaninutta varhaisen putoamisen riskiä. Jotkut jalkapallon ystävät ovat arvostelleet liigaa liiallisesta kaupallisuudesta. Toisaalta on arvioitu, että ratkaisulla estettiin eurooppalaisten huippuseurojen siirtyminen pelkän ylikansallisen keskinäisen sarjan pelaamiseen, jolloin ne olisivat hylänneet kansallisiin jalkapallokilpailuihin osallistumisen.

Mestarien liigan voittaja edustaa Eurooppaa seurajoukkueiden maailmanmestaruuskilpailuissa. Aiemmin kilpailun voittaja osallistui Intercontinental Cupiin. Voittaja pelaa myös UEFA Super Cupin. Liigan televisioinnista Suomessa vastasi Yle vuosina 1992–2018, jonka jälkeen oikeudet siirtyivät MTV Oy:lle. Nelonen jakoi lähetysoikeudet Ylen kanssa vuosina 1999-2007.[1][2]

Sarjajärjestelmä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Pääartikkeli: UEFA:n maapisteranking

Osallistujat Mestarien liigaan tai sen karsintaan jakautuvat maittain UEFAn maapisterankingin mukaan seuraavasti:

Liigan sijoitus UEFAn vertailussa myös määrää, kuinka monta joukkuetta liigasta pääsee suoraan lohkovaiheeseen sekä millä karsintakierroksella ne tulevat mukaan. Esimerkiksi listan kolmen parhaan liigan joukkueista kolme pääsee suoraan lohkovaiheeseen ja neljäs viimeiselle karsintakierrokselle, kun taas kaikkein heikoimmat sarjat saavat vain yhden joukkueen ennen varsinaisia kolmea karsintakierrosta pelattavalle esikarsintakierrokselle.

Kaikkien UEFAan kuuluvien maiden sarjavoittajat pääsevät vähintään karsimaan Mestarien liigaan, kun karsijanpaikka myönnettiin 2007 myös Andorralle ja San Marinolle, joilla sitä ei aiemmin ollut. Liechtensteinista osanottajaa ei ole, koska maassa ei pelata lainkaan sarjaa, vaan ainoastaan cup.

Mestarien liiga

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Mestarien liigan logo esillä ennen ottelua.

Sarjaan ottaa tätä nykyä osaa yhteensä 32 joukkuetta, jotka jaetaan kahdeksaan neljän joukkueen lohkoon. Lohkoissa pelataan kaksinkertainen runkosarja, eli kuusi ottelua per joukkue. Kaksi parasta joukkuetta jatkavat pudotuspelivaiheeseen. Kolmansiksi sijoittuneet joukkueet pääsevät mukaan Eurooppa-liigan kolmannelle kierrokselle ja viimeisiksi sijoittuneet joukkueet putoavat pois.

16 pudotuspelivaiheeseen pääsevää joukkuetta jaetaan pareihin arpomalla, jonka jälkeen aina finaaliin saakka pelataan cup-muotoisesti. Kukin pari pelaa keskenään kaksi ottelua (kotiottelu ja vierasottelu), joissa maalieron perusteella parempi joukkue pääsee jatkoon. Maalieron ollessa tasan, ottelu jatkuu jatko-ajalle, ja mahdollisesti rangaistuspotkukilpailuun

Finaali on puolueettomalla kentällä pelattava yksiosainen ottelu, jonka voittaja voittaa Mestarien liigan.

Kaudesta 2024/2025 alkaen

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kaudesta 2024/2025 alkaen kilpailumuodoksi tulee niin sanottuun sveitsiläiseen systeemiin löyhästi perustuva turnausjärjestelmä. Joukkueiden pistemäärät eivät kuitenkaan vaikuta paritukseen kuten todellisessa sveitsiläisessä turnauksessa.[3] Joukkueita on neljä enemmän kuin aikaisemmilla kausilla, ja kaikki 36 joukkuetta pelaavat yhdessä suuressa alkusarjalohkossa. Jokainen joukkue pelaa 8 ottelua eri vastustajia vastaan – 4 kotonaan, 4 vieraissa. Peliparit määräytyvät ennalta määriteltyjen rankingien mukaan, ja tarkoitus on, että jokainen joukkue pelaa yhtä monta peliä kaikentasoisia vastustajia vastaan.[4] Alkusarjan kahdeksan parasta joukkuetta jatkaa suoraan pudotuspeleihin, ja seuraavat kahdeksan paikkaa ratkaistaan sijoille 9–24 päätyneiden joukkueiden välisellä pudotuspelikierroksella.[5] Kilpailu pelataan loppuun samanlaisena cup-turnauksena kuin aikaisemmillakin kausilla.[4]

1950-luvun alkuvuosina jalkapallon pelaaminen keinovalaistuksessa oli harvinaista herkkua. Kesällä 1953 ensimmäiset keinovalaisimet asennettiin Wolverhampton Wanderersin kotistadionille Molineuxille. Ensimmäistä kertaa keinovalaisua testattiin, kun Wolverhampton pelasi ystävyysottelun Etelä-Afrikan parhaista pelaajista koottua miehistöä vastaan. Seuraavina kuukausina Wolves pelasi ystävyysotteluiden sarjan kohdaten muita ulkomaalaisia seurajoukkueita: ensin argentiinalaisen Racing Clubin ja sen jälkeen Moskovan Spartakin sekä unkarilaisen Honvédin. Viimeksi mainitun ottelun BBC televisioi suorana lähetyksenä. Honvedin joukkueessa oli monia unkarilaisia jalkapalloilijoita, jotka olivat kahdesti nöyryyttäneet Englannin maajoukkuetta.

Wolves voitti ottelun 3–2, ja tämän johdosta heidän managerinsa Stan Cullis julisti joukkueensa olevan maailman mestareita. Tämä oli viimeinen kiihoke L'Équipe-lehden toimittajalle Gabriel Hanot’lle, joka oli jo pitkän aikaa kampanjoinut keinovalaistuksessa pelattavasta eurooppalaisten seurajoukkueiden turnauksesta.

»Ennen kuin julistamme Wolverhamptonin olevan voittamaton, antaa heidän mennä Moskovaan ja Budapestiin. On myös muita kansainvälisesti nimekkäitä joukkueita: AC Milan ja Real Madrid nimetäkseni kaksi. Seurajoukkueiden maailman-, tai ainakin Euroopanmestaruusturnaus – isompi, mielekkäämpi ja kunniakkaampi kuin Mitropa Cup ja aidompi kuin maajoukkueiden kilpailu – pitäisi järjestää.»
(Gabriel Hanot)

Keväällä 1955 UEFA päättikin Hanot’n haaveileman kaltaisen seurajoukkueiden kilpailun järjestämisestä seuraavalla kaudella.

1955–1960 – Real Madridin hallintaa

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ensimmäiset viisi Euroopan cupia olivat Real Madridin suvereenia hallintaa. 1950-luvun lopulla Manchester United ja jotkin Italian joukkueet kykenivät hieman panemaan kapuloita "kuninkaallisten" rattaisiin, mutta vuoden 1958 Münchenin lento-onnettomuus sekä Realin vallankumouksellinen pelityyli takasivat sen, ettei heille löytynyt kunnon vastusta missään vaiheessa.

Real Madridin ylivoiman aikakausi kulminoitui vuonna 1960 Glasgow'n Hampden Parkilla pelattuun Euroopan cupin loppuotteluun, jossa Real Madrid voitti Eintracht Frankfurtin numeroin 7–3 BBC:n ja muiden Euroopan televisioyhtiöiden kameroiden sekä 135 000 paikalla olleen katsojan edessä.

1961–1966 – Benfica, Milan, Internazionale ja Real Madrid

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Real Madridin taival päättyi Euroopan cupissa 1961 ensimmäiselle kierrokselle heidän hävittyään veriviholliselleen Barcelonalle. Barça etenikin aina Bernin Wankdorf Stadionilla pelattuun loppuotteluun saakka, jossa se kuitenkin hävisi lissabonilaiselle Benficalle maalein 3–2. Seuraavalla kaudella mosambikilaisen Mario Colunan kipparoima ja "Mustan helmen", Eusébion riveihinsä saanut Benfica uusi Euroopan cup -voittonsa kukistamalla Amsterdamin olympiastadionilla pelatussa finaalissa Real Madridin 5–3.

Benfica pääsi loppuotteluun myös seuraavana vuonna, mutta hävisi Milanille maalein 2–1. Seuraavina kahtena vuotena voiton vei toinen milanolainen joukkue Internazionale, joka vuosina 1964 ja 1965 peittosi loppuotteluissa Real Madridin ja Benfican. Vuoden 1965 Euroopan cup on kuitenkin jäänyt enemmän historiaan Interin 3–0-kotivoittoon Liverpoolia vastaan päättyneestä välieräottelusta ja sen ympärillä liikkuneista lahjontaepäilyistä.

Interin voittokulku päättyi vuoden 1966 välierissä sen hävittyä Real Madridille, joka otti jo historiansa kuudennen Euroopan cupin voiton kukistettuaan Brysselissä pelatussa loppuottelussa belgradilaisen Partizanin numeroin 2–1. Tällä kertaa Realin kokoonpano koostui täysin espanjalaisista pelaajista, kun vielä 1950-luvun taianomaisessa joukkueessa oli pelannut ulkomaalaisia tähtiä kuten Alfredo Di Stéfano ja Ferenc Puskás. Ainoa pelaaja, joka oli ollut voittamassa kaikkia kuutta Euroopan cup -mestaruutta, oli Francisco Gento.

1967–1968 – Kaksi brittimestaria

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 1967 Celticista tuli koko Britteinsaarten ensimmäinen Euroopan cupin voittaja, kun se voitti Lissabonin läheisyydessä sijaitsevalla Estádio Nacionalilla pelatussa loppuottelussa Interin lukemin 2–1 kaikkien ennakko-odotusten vastaisesti. Huomionarvoista on, että kaikki Celticin joukkueen, joka myöhemmin tunnettiin nimellä Lisbon Lions ("Lissabonin leijonat"), pelaajat olivat syntyneet korkeintaan 40 kilometrin päässä seuran kotistadionilta Glasgow'n Celtic Parkilta.

Vuonna 1968 Manchester Unitedista tuli ensimmäinen Euroopan cupin voittanut englantilaisjoukkue, kun se voitti Lontoon Wembleyllä Benficaa vastaan pelatun jatkoajalle menneen loppuottelun numeroin 4–1. Vaikka Manchester United tekikin jatkoajalla kolme maalia, olisi Benfica voittanut ottelun ellei Eusebio olisi tuhrinut avopaikkaa aivan varsinaisen peliajan viime sekunneilla.

1969–1973 – Pääasiassa alankomaalaisten hallintaa

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Seuraavaksi eurokenttien aikakauden ykkösjoukkueeksi nousi amsterdamilainen Ajax, joka vielä vuonna 1969 joutui nöyrtymään loppuottelussa Milanille 4–1, ja seuraavana vuonna näki verivihollisensa Feyenoordin vievän voittokannun kotiinsa. Kuitenkin tämän jälkeen Ajaxin Johan Cruijffin, Barry Hulshoffin, Ruud Krolin, Johan Neeskensin, Arie Haanin, Gerrie Mührenin ja Piet Keizerin harjoittama, valmentaja Rinus Michelsin alankomaalaisen jalkapalloilun tavaramerkiksi myöhemmin noussut totaalinen jalkapallo (total voetbal) dominoi Euroopan kenttiä peräti kolmen peräkkäisen vuoden ajan kukistaen loppuotteluissa niin ateenalaisen Panathinaikosin, Interin kuin Juventuksenkin.

Ajax oli eurokentillä voittamaton joukkue, kunnes aiemmin Michelsin siirryttyä Barcelonaan vuonna 1973 Cruijff seurasi perässä. Myöhemmin miehistöltään vanhentunut Ajax menetti riveistään vielä Neeskensin.

1974–1976 – Bayern Münchenin kausi

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ajaxin jälkeen 1970-luvun puolivälin paikkeilla Euroopan ykkösseurajoukkueen paikan otti baijerilainen Bayern München. Bayern voitti Euroopan cupin kolmesti peräkkäin. Loppuotteluissa kaatuivat Atlético Madrid (uusintaottelussa), Leeds ja Saint-Étienne. Miehistössä pelasivat muiden muassa Franz Beckenbauer, Sepp Maier, Gerd Müller, Uli Hoeness sekä Paul Breitner. Bayern oli kehittänyt totaalisesta jalkapallosta oman, kurinalaisemman ja kovemman versionsa. Nämä jäivätkin Bayernin viimeisiksi voitoiksi Euroopan cupissa.

1977–1984 – Englantilaisten komennossa

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuosien 1977–1984 kahdeksasta Euroopan cupista peräti seitsemän meni englantilaisjoukkueille. Vuonna 1977 Liverpool aloitti englantilaisten seurajoukkueiden kuuden vuoden mittaisen voittokulun. 1977 Liverpool voitti finaalissa Borussia Mönchengladbachin, ja toisti temppunsa myös seuraavana vuonna voittaen loppuottelussa tällä kertaa Belgian mestarin Club Bruggen.

Vuonna 1979 Liverpool hävisi Euroopan cupin ensimmäisellä kierroksella toiselle englantilaisjoukkuelle Nottingham Forestille, joka selvitti tiensä peräti Münchenin olympiastadionilla pelattuun loppuotteluun. Finaalissa vastaan asettui Malmö, joka joutui taipumaan Nottinghamille maalein 1–0. Liverpoolin tapaan Nottingham uusi Euroopan Cup -mestaruutensa seuraavana vuonna voittamalla Madridin Santiago Bernabéulla pelatussa finaalikamppailussa hampurilaisen Hamburgin.

Vuonna 1981 Liverpool teki paluun eurokenttien huippukastiin voittamalla Pariisissa pelatussa loppuottelussa Real Madridin. Voitto oli Liverpoolin Euroopan cup -historian kolmas. Seuraavana vuonna englantilaisjoukkueiden voittokulkua jatkoi Aston Villa, joka peittosi Rotterdamissa pelatussa loppuottelussa Bayern Münchenin.

Vuonna 1983 käytiin seitsemään vuoteen ensimmäinen Euroopan cupin finaali, jossa kumpikaan joukkueista ei ollut Englannista. Hamburg voitti Juventuksen 1–0. Seuraavana vuonna Liverpool palasi kuitenkin jälleen entistä kovempana, ja vei cupin nimiinsä rangaistuslaukauskilpailulla ratkaistussa finaalissa Romaa vastaan joukkueen kotistadionilla Stadio Olimpicolla.

Vuonna 1985 Brysselin Heysel-stadionilla pelatussa loppuottelussa kohtasivat Juventus ja Liverpool. Juventus voitti ottelun maalein 1–0, mutta suurin huomio kiinnittyi 39 ihmisen hengen vaatineeseen mellakkaan, joka alkoi Liverpoolin fanaattisten kannattajien hyökättyä Juventus-fanien kimppuun. Tämän seurauksena englantilaisjoukkueet suljettiin eurocup-peleistä viideksi vuodeksi, ja Liverpool kuuden vuoden ajaksi. (Katso: Heysel-stadionin onnettomuus) Britanniasta olivat mukana siis vain skotlantilaiset, walesilaiset ja pohjoisirlantilaiset seurat.

1986–1988 – Bukarest, Porto ja PSV

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kun lähes koko vuosikymmenen Euroopan seurajoukkueiden kilpailuja hallinneet englantilaisjoukkueet olivat pannassa, uudistuivat voimasuhteet eurokentillä täydellisesti ja huipulla puhalsivat uudet, raikkaat tuulet.

Vuoden 1986 loppuottelussa kohtasivat Steaua Bukarest Romaniasta ja Barcelona. Sánchez Pizjuánilla Sevillassa pelatun, varsinaisen peliajan jälkeen maalittomaan tasapeliin päättyneen kamppailun vei rangaistuspotkukilpailussa nimiinsä Steaua.

Vuonna 1987 Porto voitti cupin ensimmäisenä portugalilaisjoukkueena yli 25 vuoteen. Finaalissa kaatui Bayern München maalein 2–1. Seuraavana vuonna finaalissa olivat vastakkain PSV ja Benfica. Ratkaisu venyi jälleen rangaistuspotkukilpailuun, jonka voitti PSV.

1989–1992 – Milan, Belgradin Punainen Tähti ja Barcelona

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

20 vuoden tauon jälkeen Euroopan cupin voittajaksi palasi Milan, joka kaatoi Steaua Bukarestin Barcelonan Camp Noulla lukemin 4–0. Milan uusi cup-voittonsa myös seuraavalla kaudella, jolloin finaalissa kaatui Benfica. Vuoden 1991 Punaisen Tähden ja Marseillen välinen loppuottelu päättyi jälleen maalittomaan tasapeliin. Rangaistuspotkukilpailussa voiton vei jugoslavialaisjoukkue, vain vähän ennen kuin liittovaltio alkoi hajota pienemmiksi valtioiksi. Samalle kaudelle englantilaisjoukkueiden viiden vuoden panna oli umpeutunut, mutta hallitseva Englannin liigan mestari Liverpool ei voinut osallistua kilpailuun sille erityisesti asetetun lisärangaistuksen (yksi vuosi) vuoksi.

Viimeinen Euroopan cup pelattiin kaudella 1991–1992. Wembleyllä pelatussa loppuottelussa Barcelona voitti jatkoajalla Sampdorian 1–0.

1992 – Euroopan cupista Mestarien liigaksi

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kaudeksi 1992–1993 Euroopan seurajoukkueiden korkeimman kilpailun pelisysteemi muutettiin radikaalisti siten, että ennen varsinaista cup-muotoista vaihetta pelataan lohkovaihe. Myös kilpailun nimi muutettiin Mestarien liigaksi.

Vuonna 2010 loppuottelu pelattiin ensimmäisen kerran lauantaina, kun finaalipäivä siihen asti oli ollut keskiviikko.[6]

Ennätykset ja tilastot

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Milanin mestaruusjuhlintaa 2003.
Taulukossa huomioitu menestys Euroopan Cupissa sekä Mestarien liigassa seuroittain
Seura Mestaruuksia Toisia sijoja Mestaruusvuodet Toiseksi sijoittuneen vuodet
Espanja Real Madrid 15 3 1956, 1957, 1958, 1959, 1960, 1966, 1998, 2000, 2002, 2014, 2016, 2017, 2018, 2022, 2024 1962, 1964, 1981
Italia Milan 7 4 1963, 1969, 1989, 1990, 1994, 2003, 2007 1958, 1993, 1995, 2005
Saksa Bayern München 6 5 1974, 1975, 1976, 2001, 2013, 2020 1982, 1987, 1999, 2010, 2012
Englanti Liverpool 6 4 1977, 1978, 1981, 1984, 2005, 2019 1985, 2007, 2018, 2022
Espanja Barcelona 5 3 1992, 2006, 2009, 2011, 2015 1961, 1986, 1994
Alankomaat Ajax 4 2 1971, 1972, 1973, 1995 1969, 1996
Italia Internazionale 3 3 1964, 1965, 2010 1967, 1972, 2023
Englanti Manchester United 3 2 1968, 1999, 2008 2009, 2011
Italia Juventus 2 7 1985, 1996 1973, 1983, 1997, 1998, 2003, 2015, 2017
Portugali Benfica 2 5 1961, 1962 1963, 1965, 1968, 1988, 1990
Englanti Chelsea 2 1 2012, 2021 2008
Englanti Nottingham Forest 2 0 1979, 1980  
Portugali Porto 2 0 1987, 2004  
Saksa Borussia Dortmund 1 2 1997 2013, 2024
Skotlanti Celtic 1 1 1967 1970
Saksa Hamburger SV 1 1 1983 1980
Steaua Bukarest 1 1 1986 1989
Ranska Marseille 1 1 1993 1991
Englanti Manchester City 1 1 2023 2021
Alankomaat Feyenoord 1 0 1970  
Englanti Aston Villa 1 0 1982  
Alankomaat PSV Eindhoven 1 0 1988  
Jugoslavia Belgradin Punainen tähti 1 0 1991  
Espanja Atlético Madrid 0 3   1974, 2014, 2016
Ranska Stade de Reims 0 2   1956, 1959
Espanja Valencia 0 2   2000, 2001
Italia Fiorentina 0 1   1957
Saksa Eintracht Frankfurt 0 1   1960
Jugoslavia Partizan 0 1   1966
Panathinaikos 0 1   1971
Englanti Leeds United 0 1   1975
Ranska Saint-Étienne 0 1   1976
Saksa Borussia Mönchengladbach 0 1   1977
Belgia Club Brugge 0 1   1978
Ruotsi Malmö 0 1   1979
Italia Roma 0 1   1984
Italia Sampdoria 0 1   1992
Saksa Bayer Leverkusen 0 1   2002
Ranska Monaco 0 1   2004
Englanti Arsenal 0 1   2006
Englanti Tottenham Hotspur 0 1   2019
Ranska Paris Saint-Germain 0 1   2020


Maa Mestaruuksia Toisia sijoja Yhteensä
 Espanja 20 11 31
 Englanti 15 11 26
 Italia 12 17 29
 Saksa 8 11 19
 Alankomaat 6 2 8
 Portugali 4 5 9
 Ranska 1 6 7
 Skotlanti 1 1 2
 Romania 1 1 2
 Jugoslavia 1 1 2
 Kreikka 0 1 1
 Belgia 0 1 1
 Ruotsi 0 1 1


Turnauksen historian aikana loppuottelu on pelattu yhteensä kahdeksan kertaa samasta maasta tulevien joukkueiden välillä: espanjalaisten välillä vuosina 2000, 2014 ja 2016, italialaisten vuonna 2003, englantilaisten vuonna 2008, 2019 ja 2021 ja saksalaisten vuonna 2013.[7]

Eniten maaleja

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Päivitetty 12. maaliskuuta 2024.[8][9]
Taulukossa ei huomioida kilpailun karsintavaihessa tehtyjä maaleja.
Aktiiviset pelaajat lihavoitu.

Nro Pelaaja Maa Maalit Ottelut Keskiarvo Vuodet Seurat (Maalit)
1 Cristiano Ronaldo Portugali POR 140 183 0.77 2003–2022 Manchester United (21)
Real Madrid (105)
Juventus (14)
2 Lionel Messi Argentiina ARG 129 163 0.79 2005–2023 Barcelona (120)
Paris Saint-Germain (9)
3 Robert Lewandowski Puola POL 94 118 0.8 2011– Borussia Dortmund (17)
Bayern München (69)
Barcelona (8)
4 Karim Benzema Ranska FRA 90 152 0.59 2006–2023 Lyon (12)
Real Madrid (78)
5 Raúl Espanja ESP 71 142 0.5 1995–2011 Real Madrid (66)
Schalke 04 (5)
6 Ruud van Nistelrooy Alankomaat NED 56 73 0.77 1998–2009 PSV Eindhoven (8)
Manchester United (35)
Real Madrid (13)
7 Thomas Müller Saksa GER 54 149 0.36 2009– Bayern München
8 Thierry Henry Ranska FRA 50 112 0.45 1997–2012 Monaco (7)
Arsenal (35)
Barcelona (8)
9 Alfredo Di Stéfano Espanja ESP
Argentiina ARG
49 58 0.84 1955–1964 Real Madrid
10 Andri Ševtšenko Ukraina UKR 48 100 0.48 1994–2012 Dynamo Kiova (15)
Milan (29)
Chelsea (4)
Zlatan Ibrahimović Ruotsi SWE 48 124 0.39 2001–2023 Ajax (6)
Juventus (3)
Internazionale (6)
Barcelona (4)
Milan (9)
Paris Saint-Germain (20)

Eniten otteluita

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Päivitetty 12. maaliskuuta 2024.[10]
Taulukossa ei huomioida kilpailun karsintavaihessa pelattuja otteluita.
Aktiiviset pelaajat lihavoitu.

Nro Pelaaja Maa Ottelut Vuodet Seurat (Ottelut)
1 Cristiano Ronaldo Portugali POR 183 2003–2022 Manchester United (59)
Real Madrid (101)
Juventus (23)
2 Iker Casillas Espanja ESP 177 1999–2019 Real Madrid (150)
Porto (27)
3 Lionel Messi Argentiina ARG 163 2005–2023 Barcelona (149)
Paris Saint-Germain (14)
4 Karim Benzema Ranska FRA 152 2005–2023 Lyon (19)
Real Madrid (133)
5 Xavi Espanja ESP 151 1998–2015 Barcelona
6 Ryan Giggs Wales WAL 145 1993–2014 Manchester United
7 Raúl Espanja ESP 142 1995–2011 Real Madrid (130)
Schalke 04 (12)
8 Thomas Müller Saksa GER 149 2009– Bayern München
9 Toni Kroos Saksa GER 146 2005-2024 Bayern München (41)
Real Madrid (105)
10 Sergio Ramos Espanja ESP 142 2005– Real Madrid (129)
Paris Saint-Germain (13)
  1. Mestarien liiga siirtyy MTV:lle ja maksukanaville Yle Urheilu. 21.6.2017. Viitattu 31.1.2022.
  2. jalkapalloilu | Nelonen luopuu Mestareiden liigasta kauden jälkeen Helsingin Sanomat. 28.4.2006. Viitattu 15.3.2022.
  3. Matt Slater: UEFA facing legal threat over new Champions League format The Athletic. 28.8.2024. Viitattu 29.8.2024.
  4. a b Robin Bairner: The Champions League Swiss Model: How the competition will change from 2024/2025 Football Transfers. 20.4.2021. Viitattu 22.4.2021.
  5. UEFA confirms 'Swiss model' Champions League format from 2024 - Here's everything you need to know WION. 19.4.2021. Viitattu 21.4.2021.
  6. Mestareiden liigan finaalit pelataan jatkossa lauantaina Ilta-Sanomat. 25.05.2009. Viitattu 29.4.2010.[vanhentunut linkki]
  7. Bayern humiliate Barca to set up Champions League final with Dortmund (Arkistoitu – Internet Archive) IBN Live. Viitattu 18.12.2014. (englanniksi)
  8. Champions League all-time top scorers UEFA. Viitattu 23.10.2021. (englanniksi)
  9. Champions League + European Cup - All-time Topscorers worldfootball.net. Viitattu 23.10.2021. (englanniksi)
  10. UEFA.com: UEFA Champions League - Record-holding players transfermarkt.com. 28.5.2023. Viitattu 28.5.2023. (englanniksi)

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]