Svetlana Aleksijevitš

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Svetlana Aleksijevitš
Svetlana Aleksijevitš (vuonna 2013).
Svetlana Aleksijevitš (vuonna 2013).
Henkilötiedot
Syntynyt31. toukokuuta 1948 (ikä 76)
Stanyslaviv (nyk. Ivano-Frankivsk), Ukrainan SNT
Kansalaisuus Neuvostoliitto → Valko-Venäjä
Ammatti kirjailija, toimittaja
Kirjailija
Äidinkielivenäjä [1]
Tuotannon kielivenäjä
Tyylilajit dokumenttiromaani, tietokirjallisuus, kaunokirjallisuus, realismi
Aiheet dystooppinen maailma, historia
Esikoisteos Sodalla ei ole naisen kasvoja (1985)
Nimikirjoitus
Nimikirjoitus
Palkinnot

Nobel-palkinto Nobelin kirjallisuuspalkinto (2015)

Muuta tietoa

Neuvostoliiton kirjailijaliiton jäsen 1983.

Aiheesta muualla
alexievich.info
Löydä lisää kirjailijoitaKirjallisuuden teemasivulta

Svetlana Aleksandrovna Aleksijevitš (valkoven. Святлана Аляксандраўна Алексіевіч, Svjatlana Aljaksandrauna Aleksijevitš, ven. Светла́на Алекса́ндровна Алексие́вич, Svetlana Aleksandrovna Aleksijevitš; s. 31. toukokuuta 1948 Stanyslaviv (nyk. Ivano-Frankivsk), Ukrainan SNT, Neuvostoliitto) on valkovenäläinen toimittaja ja kirjailija.[2] Hänelle myönnettiin Nobelin kirjallisuuspalkinto vuonna 2015, Ruotsin akatemian perustelujen mukaan ”hänen moniäänisistä teoksistaan, kärsimyksen ja rohkeuden monumentista ajassamme”.[3]

Elämä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aleksijevitšin isä oli valkovenäläinen sotilas ja äiti ukrainalainen.[2][4] Isän sotilaspalveluksen päätyttyä perhe muutti Valko-Venäjälle. Vuonna 1965 Svetlana Aleksijevitš kävi koulun loppuun Homelin alueen Petrykaun piirin Kopatevitšissä. Hän työskenteli historian ja saksan kielen opettajana Mazyrin piirissä. Samalla hän työskenteli vuodesta 1966 lähtien Narouljassa ilmestyneen piirikunnallisen Prypjatskaja prauda -lehden toimituksessa. Aleksijevitš valmistui 1972 Valko-Venäjän valtionyliopiston journalismin laitokselta. Hän siirtyi Brestissä ilmestyvän Majak kommunizma -lehden toimitukseen. Vuodesta 1976 lähtien hän toimi kansallisessa Neman-aikakauslehdessä. Vuodesta 1984 lähtien Aleksijevitš on kirjoittanut freelance-pohjalta.[2]

Aleksijevitš tunnetaan presidentti Aljaksandr Lukašenkan sisä- ja ulkopolitiikan arvostelijana.[2] Valtion taholta tulleen painostuksen vuoksi hän muutti vuonna 2000 ulkomaille ja asui runsaat kymmenen vuotta Italiassa, Pariisissa (Ranskassa), Münchenissä (Saksassa) ja Ruotsissa. Hänet on palkittu useassa maassa. Kirjailija olikin ennen Nobel-palkintoa tunnettu uudemmasta tuotannostaan paremmin ulkomailla kuin kotimaassaan. Hän palasi 2013 Valko-Venäjälle.[4][2]

Aleksijevitš on Valko-Venäjän oppositioliikkeen johtohahmoja. Vuoden 2020 presidentinvaalien jälkeen puhjenneiden mielenosoitusten yhteydessä kaikki opposition johtajat pidätettiin tai he joutuivat pakenemaan ulkomaille. Myös Aleksijevitš kohtasi häirintää, muun muassa hänen kotiinsa yritettiin tunkeutua.[5] Hän poistui maasta syyskuussa 2020 ja on asunut maanpaossa Berliinissä siitä lähtien. [6]

Kirjailijanura

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kirjallisen työnsä Aleksijevitš aloitti vuonna 1975. Ensimmäinen teos valmistui vuonna 1983, mutta sitä ei julkaistu kahteen vuoteen. Kirjailijaa arvosteltiin pasifismista, naturalismista ja neuvostonaisen ylistämisestä. Tuon ajan Neuvostoliitossa nämä kirjailijaan kohdistetut syytökset olivat erittäin vakavia. Perestroikan myötä ensiteos sai paljolti kirjallisuuslehtien kautta erittäin laajan levityksen, yli kaksi miljoonaa kappaletta.[2]

Myös myöhempien teosten julkaiseminen takkuili. Teos Sinkkipojat (1991), joka kertoi Afganistanin sodan rikoksista ja uhreista, aiheutti kielteisen palautteen tulvan kommunistisissa ja sotilaallisissa lehdissä sekä vei kirjailijan pitkään oikeudenkäyntiin. Se päättyi vasta ulkomaisen lukijakunnan ja älymystön puututtua asiaan laajasti.[2] Neuvostovuosien jälkeen Valko-Venäjän valtiolliset kustantamot eivät hyväksyneet hänen tuotantoaan julkaistavaksi yli kahteenkymmeneen vuoteen (vuodesta 1993 lähtien). Kaksi teosta julkaistiin sittemmin Valko-Venäjällä ainoastaan pienkustantamojen kautta (Hronka-kirjallisuusrahasto ja Lohvinau-kustantamo).[7]

Kirjailijan päätuotantoa on teossarja Utopian äänet[8][9] Siitä on suomennettu teokset Sodalla ei ole naisen kasvoja (1985), Sinkkipojat (1991), Tšernobylista nousee rukous (1997) sekä Neuvostoihmisen loppu. Kun nykyhetkestä tuli second handia (2013). Lisäksi sarjaan kuuluvat teokset Poslednije svideteli (1985, ’Viimeiset todistajat’) ja Zatšarovannyje smertju (1993, ’Kuolemasta lumoutuneet’).

Aleksijevitšin pääteokset pohjautuvat laajoihin haastatteluihin. Hän on haastatellut yhtä teosta varten yleensä 400–700:aa ihmistä ja valmistellut teosta kolmesta neljään vuotta.[9] Moskovalaiset kustantamot ovat julkaisset hänen päätuotantonsa venäjäksi. Teoksia on käännetty lukuisille kielille. Ruotsissa kirjailijasta julkaistiin vuonna 2012 kirjailijahaastatteluja sisältävä teos Fria ord på flykt.[10].

Aleksijevitšille myönnetty Nobelin kirjallisuuspalkinto avarsi Ruotsin akatemian kirjallisuuskäsitystä, sillä palkinto myönnettiin ensimmäistä kertaa kirjailijalle, joka kirjoittaa reportaasikirjoja ja hyödyntää sitaattitekniikkaa ja journalistista tyyliä.[11]

Aleksijevitšin tuotannon kieltäminen on suunnitteilla Valko-Venäjän kulttuuriministeriössä Aleksijevitšin agentin syyskuussa 2022 kertomien tietojen mukaan. Kirjat olisi tarkoitus poistaa kaupoista, kirjastoista ja yksityishenkilöiltä. Kirjastoissa poistaminen on jo aloitettu valkovenäläisen aktivistin kertoman mukaan.[12]

Suomennetut teokset

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Sodalla ei ole naisen kasvoja. ((U voiny – ne ženskoje litso, 1985.) Suomentanut Robert Kolomainen) Moskova: Helsinki: Progress: SN-kirjat, 1988. ISBN 951-615-655-X Uusi suomennos, laajennettu laitos: Pauli Tapio. Keltainen kirjasto. Helsinki: Tammi, 2017. ISBN 978-951-31-9269-3.
  • Sinkkipojat. ((Tsinkovyje maltšiki, 1991, laajennettu laitos 2013.) Suomentanut Pauli Tapio. Keltainen kirjasto) Helsinki: Tammi, 2022. ISBN 978-952-04-4720-5
  • Tšernobylista nousee rukous. Tulevaisuuden kronikka. ((Tšernobylskaja molitva. Hronika buduštšego, 1997, laajennettu laitos 2015.) Suomentanut Marja-Leena Jaakkola) Helsinki: Tammi, 2000. ISBN 951-31-1691-3 Laajennettu laitos: Keltainen kirjasto 467. Tammi, 2015. ISBN 978-951-31-8951-8.
  • Neuvostoihmisen loppu. Kun nykyhetkestä tuli second handia. ((Vremja second-hand. Konets krasnogo tšeloveka, 2013.) Suomentanut Vappu Orlov. Keltainen kirjasto) Helsinki: Tammi, 2018. ISBN 978-951-31-9878-7

Palkinnot

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Useita palkintoja Neuvostoliitossa ja Venäjällä. Muualta esimerkiksi:

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ Энцыклапедыя гісторыі Беларусі ў 6 тамах. Том 6 Кніга І, s. 139View and modify data on Wikidata . Tieto on haettu Wikidatasta.
  2. ↑ a b c d e f g Aleksijevitš Svetlana Aleksandrovna Kto est Kto v Respublike Belarus (Who is Who in Belarus). who.bdg.by. Arkistoitu 8.12.2015. Viitattu 9.10.2015. (venäjäksi)
  3. ↑ The Nobel Prize in Literature 2015 Nobelprize.org. Viitattu 8.10.2015. (englanniksi)
  4. ↑ a b Everything you need to know about Svetlana Alexievich, winner of the Nobel prize in literature 8.10.2015. The Guardian. Viitattu 9.10.2015. (englanniksi)
  5. ↑ Heiskanen, Heikki & Nurminen, Jussi: Oppositio ahtaalla Valko-Venäjällä: Nobelisti Svetlana Aleksijevitšin kotiin yritettiin tunkeutua Yle uutiset. 9.9.2020. Viitattu 12.9.2020.
  6. ↑ Belarusian Nobel laureate writing book on homeland’s ’revolution with a woman's face’ (Archive.org (ei latautunut)) Today online. Arkistoitu 16.6.2021. Viitattu 17.6.2021. (englanniksi)
  7. ↑ Gosizdatelstva Belarusi ne vypuskali knigi Aleksijevitš bolše 20 let 8.10.2015. tut.by. Arkistoitu 10.10.2015. Viitattu 9.10.2015. (venäjäksi)
  8. ↑ ven. Golosa utopii
  9. ↑ a b Liski, Liisa: Kolme kertomusta valkovenäläisestä nykykirjallisuudesta. Teoksessa Luukkanen, Arto (toim.): Tuntematon Valko-Venäjä, s. 316–346. Helsinki: Edita, 2009. ISBN 978-951-37-5445-7
  10. ↑ Fria ord på flykt. Rámus, 2012. ISBN 978-91-86703-18-9. (ruotsiksi)
  11. ↑ Sonck, Fredrik: Genom Aleksijevitj erkänns journalistiken som litteratur. Hufvudstadsbladet, 9.10.2015, s. 34. Artikkelin verkkoversio. (ruotsiksi)
    Svartström, Anna: Akademien vidgar sitt litteraturbegrepp. Hufvudstadsbladet, 9.10.2015, s. 35. Artikkelin verkkoversio. (ruotsiksi)
  12. ↑ Sirén, Vesa: Nobel-kirjailijan tuotanto halutaan sensuroida. Helsingin Sanomat, 3.9.2022, s. B10. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 3.9.2022.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

 

Käännös suomeksi
Käännös suomeksi
Tämä artikkeli tai sen osa on käännetty tai siihen on haettu tietoja muunkielisen Wikipedian artikkelista.  –  Työhistoriaa täsmennetty ru-wikin artikkelin pohjalta: toimittaja- ja opettajauran täsmennystä.
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Svetlana_Aleksijevitš&oldid=21176788”