Radikaali oikeisto

Wikipediasta
(Ohjattu sivulta Oikeistoradikalismi)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Pegida on saksalainen oikeistoradikaali liike. Kuvassa liikkeen mielenosoitus vuonna 2015.

Radikaali oikeisto on laitaoikeistolainen politiikan suuntaus, joka painottaa kansallista identiteettiä, etnistä yhdenmukaisuutta, lakia ja järjestystä sekä perinteisiä arvoja, ja kritisoi maahanmuuttoa ja globalisaatiota.

Oikeistoradikaaleja puolueita ja liikkeitä on noussut 1900-luvun lopulla ja 2000-luvulla useissa demokraattisissa maissa etenkin Euroopassa, mutta myös esimerkiksi Yhdysvalloissa, Australiassa, Japanissa ja Israelissa.[1]

Radikaali oikeisto on määritelty oikeistoksi, koska se ei suuntaudu tasa-arvon tavoitteluun kuten vasemmisto. Radikaali oikeisto ei kuitenkaan painota oikeistolaista talouspolitiikkaa, vaan sosioekonomisissa kysymyksissä liikkeen sisällä on suurta ajallista ja paikallista vaihtelua. Radikaalin oikeiston oikeistolaisuus näkyy sen arvoissa, jotka koskevat sosiokulttuurisia kysymyksiä kuten kansallista identiteettiä, lakia ja järjestystä, maahanmuuttoa sekä aborttia.[1]

Hollantilaisen politiikan tutkijan Cas Mudden määritelmän (2019) mukaan radikaalioikeisto on laitaoikeiston osa, kuten äärioikeistokin. Koko laitaoikeistoa yhdistävä piirre on se, että se suhtautuu kielteisesti liberaaliin demokratiaan. Mudden mukaan radikaalin oikeiston erottaa kuitenkin äärioikeistosta se, että radikaali oikeisto hyväksyy demokratian perusolemuksen, mutta äärioikeisto ei. Lisäksi radikaali oikeisto on usein populistista, mutta äärioikeisto ei koskaan.[2] Myös yhteiskuntatieteilijä Tommi Kotosen mukaan oikeistoradikaali toimija pyrkii toimimaan parlamentaarisen järjestelmän puitteissa siinä kun äärioikeistolaisen toimijan tavoitteena on kaataa demokraattinen järjestelmä.[3]

Ideologia ja poliittinen ohjelma

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Radikaalit oikeistolaiset puolueet ja liikkeet tavoittelevat usein kansakunnan vahvistamista etnisen yhdenmukaisuuden ja perinteisiin arvoihin palaamisen kautta. Liikkeet korostavat lakia ja järjestystä sekä perhearvoja, ja painottavat etnonationalistisia myyttejä.[1]

Radikaali oikeisto puolustaa kansallisen enemmistön oikeutta suojella kulttuurista identiteettiään. Vakavin tätä uhkaava asia radikaalin oikeiston mukaan on maahanmuutto etenkin muslimimaista, sillä muslimien katsotaan olevan liian erilaisia ja haluttomia assimiloitumaan sekä tuovan mukanaan islamilaisen terrorismin uhan.[1]

Maahanmuuttajia radikaali oikeisto syyttää kansallisen identiteetin vaarantamisesta, rikollisuuden ja turvattomuuden kasvusta, työttömyyden lisäämisestä sekä sosiaaliturvan väärinkäytöstä. Tämän vuoksi oikeistoradikaalit puolueet kannattavat ajatusta kantaväestön suosimisesta työelämässä, asumisessa ja terveydenhuollossa.[4] Radikaali oikeisto suhtautuu torjuvasti toimenpiteisiin, joiden tarkoitus on lisätä etnisten ryhmien, maahanmuuttajien ja joskus myös sukupuolten välistä tasa-arvoa.[1]

Muina uhkina radikaali oikeisto näkee ylikansalliset organisaatiot kuten Euroopan unionin, ylikansalliset yritykset, talouden globalisaation sekä muut prosessit, jotka sen mukaan edistävät haitallista yleismaailmallisuutta ja yhdenmukaistumista.[1]

Moni oikeistoradikaali puolue ja liike on myös populistinen ja syyttää eliittejä siitä, että nämä asettavat kansainvälisyyden oman kansakunnan edelle sekä omat etunsa ja jotkin muut erityisryhmien edut kansan edun edelle.[1]

Radikaalit oikeistolaiset eivät vastusta demokratiaa. He kuitenkin arvostelevat edustuksellisen demokratian toimintaa nyky-yhteiskunnissa ja sanovat itse edustavansa todellista demokratiaa. Oikeistoradikaalia demokratiaa on kutsuttu etnokratiaksi, joka on ristiriidassa moniarvoisen liberaalin demokratian arvojen kanssa.[1]

  1. a b c d e f g h Rydgren, Jens (Rydgren 2018), s. 23–25.
  2. Mudde 2019, “Introduction: Terminology”
  3. Noora Tirkkonen: Poliisin näkökulma 2010-luvun suomalaiseen äärioikeistoon ja oikeistoradikalismiin, s. 9. Poliisiammattikorkeakoulu, 2019. Teoksen verkkoversio (viitattu 17.4.2023).
  4. Rydgren, Jens (Rydgren 2018), s. 25–27.

Kirjallisuutta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]