Robert Nozick (16. marraskuuta 1938 New York23. tammikuuta 2002 Cambridge, Massachusetts) oli amerikanjuutalainen filosofi ja Harvardin yliopiston poliittisen filosofian professori. Nozick vaikutti 1970- ja 1980-luvuilla suuresti amerikkalaisen poliittisen filosofian kehitykseen. Nozick teki käytännöllisesti katsoen yksin libertaarisesta poliittisesta filosofiasta hyväksyttyä valtavirran akateemisissa piireissä 1900-luvun yhteiskuntafilosofian klassikoihin kuuluvalla teoksellaan Anarchy, state & utopia (1974), joka sai kansallisen kirjapalkinnon Yhdysvalloissa ilmestymistään seuraavana vuonna.

Robert Nozick vuonna 1977.

Nozick syntyi venäjänjuutalaiseen siirtolaisperheeseen Brooklynissa New Yorkissa. Lukioaikoinaan hän liittyi sosialistisen puolueen nuorisojärjestöön, ja jatkoi sitten opiskelujaan Columbia Universityssä, jossa oli perustamassa sosialistista opiskelijajärjestöä. Hän suoritti humanististen tieteiden kandidaatin tutkinnon 1959, ja siirtyi jatkamaan opintojaan Princetonin yliopistoon, jossa suoritti lisensiaatin tutkinnon 1961 ja väitteli tohtoriksi 1963. Princetonissa opiskellessaan Nozick tutustui Ludwig von Misesin ja Friedrich von Hayekin tuotantoon, ja vaihtoi sosialismin libertarismiin. Vuonna 1969 hänestä tuli Harvardin yliopiston professori, jona hän toimi loppuelämänsä.[1]

Nozick ja yhteiskuntafilosofia

muokkaa

Nozickin vuonna 1974 ilmestynyt teos Anarchy, State & Utopia on libertaarinen vastine John Rawlsin oikeudenmukaisuusteorialle (1971). Nozickin ajatusten taustalla voidaan nähdä mm. Immanuel Kantin näkemys, että yksilöitä ei koskaan saa pitää välineinä muiden ihmisten tarkoitusperien toteuttamiseksi. Kirjassaan Nozick katsoo muun muassa, että omaisuuden jakautuminen väestössä on oikeutettu vain, jos jakautunut tilanne on tapahtunut aikuisten välisten vapaaehtoisten sopimusten kautta, vaikka prosessissa syntyisikin suuria epätasa-arvoisuuksia. Nozick jatkaa kantilaisen ajattelun pohjalta, jonka mukaan ihmiset ovat järkeviä toimijoita ja arvo sinällään, eivätkä vain käytettäviä välineitä. Esimerkiksi pakotettu tulojenjako kohteli ihmisiä kuten he olisivat rahan lähteitä (välineitä). Nozickin näkemys on tässä vastakkainen rawlsilaisen näkemyksen kanssa, jonka mukaan huonoimmin toimeentulevan olojen on parannuttava, jotta omaisuuden jakautuminen olisi oikeudenmukaista.

Erityisesti Nozick pohtii valtion tarpeellisuutta. Hän eroaa anarkisteista siinä suhteessa, että hän pitää minimivaltiota tarpeellisena. Toisaalta Nozick ei hyväksy lainkaan minimivaltiota laajempaa valtiota.

Nozickin mielestä kaikkein perustavimmat oikeudet ovat yksilön oikeudet, ja niiden loukkaaminen on väärin. Perusoikeuksina Nozick pitää oikeutta elämään, oikeutta vapauteen ja yksityistä omistusoikeutta. Mitkään hyvätkään seuraamukset eivät oikeuta loukkaamaan näitä oikeuksia lukuun ottamatta varsinaisia katastrofeja. Nozickin mukaan nämä perusoikeudet kuuluvat yhtäläisesti kaikille. Jokainen omistaa oman ruumiinsa, ruumiinvoimansa, kapasiteettinsa ja kykynsä.

Nozickin mukaan sellainen valtio, joka estää väkivallan, varkaudet ja huijaukset sekä takaa sopimusten kunnioittamisen, on riittävä, enempää ei tarvita. Tätä laajempaa valtion toimintaa Nozick ei pidä oikeutettuna. Kaikki varallisuuden- ja tulonsiirrot, verotus mukaan lukien ovat Nozickin mielestä vapauden rajoituksia. Varallisuuserot ovat Nozickin mukaan oikeutettuja ja syntyvät omien ponnistelujen ja kykyjen avulla. Nozick katsoo, että vapaaehtoinen hyväntekeväisyys riittää turvaamaan vähäosaisimpien toimeentulon.

Nozick ja tietoteoria

muokkaa

Paitsi yhteiskuntafilosofiassa, Nozick tuli tunnetuksi myös epistemologian saralla suorittamillaan tutkimuksilla. Kun klassisen tiedon määritelmän nojalla (propositionaalinen) tieto muodostuu tosista ja hyvin perustelluista uskomuksista, antoi Nozick puolestaan nk. eksternalistisen tiedon analyysin. Nozickin analyysi on herättänyt paljon keskustelua analyyttisen filosofian piirissä monesta syystä. Yksi näistä on ollut Nozickin kiinnostava väite, että nk. tietoteoreettiselle skeptisismille (näkemys, ettei tiedon käsitettä voida soveltaa mihinkään, ts. ettei mitään voida tietää) voidaan antaa tyydyttävä vastaus hänen teoriansa avulla.

Nozickin tietoteoreettisen ajattelun perustana on ajatus, että tietoa olevat uskomukset eroavat muista uskomuksista siinä, että ne ovat ikään kuin herkkiä totuudelle; jos arkipäiväinen maailmamme olisi hiukan erilainen, uskoisimme tietoa olevat uskomuksemme vain, jos ne olisivat tosia. Tässä kohdin esimerkiksi otetaan usein lämpömittarin toiminta. Voidaan sanoa, että lämpömittari on herkkä lämmönvaihteluille sikäli kuin sen näyttämä lämpötilan numeroarvo heijastaa normaaliolosuhteissa todellista lämpötilaa.

Nozickin esittämä tiedon analyysi on, pienin eroavaisuuksin, seuraava.

S tietää, että p, jos ja vain jos seuraavat neljä ehtoa ovat voimassa:
1. p on tosi;
2. S uskoo, että p;
3. Jos p ei olisi tosi, niin S ei uskoisi, että p;
4. Jos p olisi tosi, niin S uskoisi, että p.

Nozick itse huomauttaa, että ym. analyysi ei aina toimi. Hän ottaa esimerkiksi epistemologien parissa usein keskustellun isoäidin tapauksen. Kuvitellaan argumentin vuoksi isoäiti, joka nähdessään lapsenlapsensa huomaa tämän olevan terve ja elossa. Oletetaan kuitenkin lisäksi, että jos lapsi olisi sairas tai kuollut, niin isoäidille valehdeltaisiin uskottavasti. Selvästi isoäiti tietää nähdessään lapsenlapsensa, että tämä on elossa. Kuitenkaan isoäidillä ei kaikissa vaihtoehtoisissa tilanteissa ole totta uskomusta lapsenlapsensa terveydentilasta.

Epistemologien piirissä vallitsee konsensus siitä, että isoäidin tapaus osoittaa, että Nozickin yksinkertaista analyysiä on korjattava. Nozick itse ehdotti, että analyysi suhteutettaisiin käytettyyn uskomuksenmuodostusmenetelmään. Korjattu analyysi perustuu Nozickin määrittelemälle hiukan monimutkaiselle käsitteelle "S tietää käyttäen menetelmää M":

S tietää käyttäen menetelmää M, että p, jos ja vain jos seuraavat neljä ehtoa ovat voimassa:
1. p on tosi;
2. Käytettyään menetelmää M S uskoo, että p;
3. Jos p ei olisi tosi ja S muodostaisi uskomuksen p tai ei-p käyttäen menetelmää M, niin S ei muodostaisi uskomusta, että p;
4. Jos p olisi tosi ja S muodostaisi uskomuksen p tai ei-p käyttäen menetelmää M, niin S muodostaisi uskomuksen, että p.

Yllä annetun teknisen käsitteen avulla Nozick antaa lopullisen, nk. lokaalia prosessireliabilismia edustavan näkemyksensä.

S tietää, että p, jos ja vain jos on olemassa menetelmä M se. seuraavat kaksi ehtoa ovat voimassa:
1. S tietää käyttäen menetelmää M, että p;
2. Kaikki menetelmät M*, jotka eivät toteuta ensimmäisen määritelmän ehtoja 1.–4., ovat heikompia kuin M.

Teokset

muokkaa
  • Anarchy, State, and Utopia, (1974)
  • Philosophical Explanations, (1981)
  • The Examined Life, (1989)
  • The Nature of Rationality, (1993)
  • Socratic Puzzles, (1997)
  • Invariances: The Structure of the Objective World, (2001)

Lähteet

muokkaa
  1. (Toim.) Kotkas & Lindroos-Hovinheimo: Yhteiskuntateorioiden oikeus. (s. 231–232) Helsinki: Episteme, 2010. ISBN 978-952-5169-75-1.

Aiheesta muualla

muokkaa