Liusvaara

Liusvaara oli Ilomantsin itäisin kylä. Liusvaara kuului 1600-luvun puoliväliin saakka Suojärveen. Liusvaara sijaitsi noin 70 kilometrin päässä Ilomantsin pogostasta, Ylisen Liusjärven länsirannalla, järven pohjoispäässä.

Liusvaaran rukoushuone kuvattuna vuonna 1927. Museoviraston kuvakokoelmat.

Historia

Kylässä mainitaan olleen vuosien 1618–1631 välillä yksi talo, minkä jälkeen se autioitui. Kylä oli osa Vuottojärveä itsenäistymiseensä, vuoteen 1696 saakka. Ruptuurisodan jälkeen Liusvaaraan muutti luterilaisia asukkaita ja kylästä tuli osa Ilomantsin kuntaa. Kylän vanhimmat talot olivat syntyneet muistitiedon perusteella kala-aitoista ja sijainneet noin 900 metrin päässä Liusjärvestä. Ilomantsin pogosta menetti nälkävuosien aikana asutustaan. Vuonna 1737 Liusvaaran kylä autioitui jälleen, ja saman vuosisadan puolivälissä se asutettiin taas uudelleen.

Relanderin matkakuvauksen perusteella Liusvaaran naisten ja miesten vaatetus oli venäläisempää kuin muualla: naiset käyttivät venäläistä kansanpukua ja asukkaissa oli monia vanhauskoisia. Liusvaarassa toimi 1800-luvun puolivälissä lyhyen aikaa ortodoksinen luostari.

Liusvaaran kylä herätti kiinnostusta kulttuurintutkijoissa. Runoilija Eino Leino vietti vuoden 1897 kesän Liusvaarassa oppimassa karjalan kieltä. Samuli Paulaharju kuvasi kylää vuonna 1920. Vuonna 1927 U. T. Sireliuksen johtama kansatieteellinen tutkimusretkikunta, joukossaan Albert Hämäläinen, Tyyni Vahter ja Toivo Kaukoranta, tallensivat kylästä suuren määrän tietoa.

Liusvaaran asukkaat evakuoitiin ennen talvisodan syttymistä Savoon, ja kylän asuinrakennukset poltettiin lähtiessä. Rauhansopimuksessa kylä jouduttiin luovuttamaan Neuvostoliitolle. Nykyään Liusvaara on autio ja hautausmaa metsittynyt. Kylän alueelle on järjestetty kotiseutumatkoja.