Luonnollinen kieli

Luonnollinen kieli on kieli, jolla ihmiset yleisesti kommunikoivat keskenään ja joka on kehittynyt ja siirtynyt sukupolvelta toiselle osana normaalia sosiaalista kanssakäymistä. Tällaista kieltä kutsutaan luonnolliseksi erotukseksi toisaalta formaaleista kielistä (kuten ohjelmointikielet), toisaalta keinotekoisista kielistä (kuten esperanto).

Luonnollinen kieli on ”luonnollista” kolmessa eri mielessä: 1) Kieli on syntynyt ja kehittynyt luonnollisesti tuhansien vuosien ajan ja muovautunut sellaiseksi, mikä kulloinkin on tarkoituksenmukaista; 2) Ihmislapsi on omaksunut kielen luontaisesti, ilman muodollista opetusta, kanssakäymisessä muiden ihmisten kanssa; ja 3) Ihmiset käyttävät kieltä yhteydenpitovälineenä ja hahmottavat sen avulla ympäröivän maailman verbaalisesti ja/tai viittoen.

Luonnollisia kieliä ovat paitsi verbaaliset myös viitotut kielet, jotka ovat syntyneet ja kehittyneet kuurojen keskuudessa. Kaikilla luonnollisilla kielillä on oma sanastonsa tai viittomistonsa ja rakenteensa eli kielioppinsa. Toisaalta jokainen yksittäinen luonnollinen kieli muuttuu vääjäämättömästi aikojen kuluessa käyttäjiensä keskuudessa, ja siitä syntyy samaan kieleen eri murteita. Useita kieliä käyttävät monikieliset ihmiset saattavat puolestaan yhdistellä myös eri kieliryhmiin kuuluvien kielten sanastoja ja rakenteita toisiinsa. Näin kielten kontakteista voi syntyä aikojen kuluessa luonnollisia kontaktikieliä, pidgineitä.