J. H. Vennola

Juho Heikki (J. H.) Vennola (aik. Karhu; 19. kesäkuuta 1872 Oulu – 3. joulukuuta 1938 Helsinki) oli suomalainen taloustieteilijä ja Kansallista Edistyspuoluetta edustanut poliitikko. Hän oli Suomen pääministerinä vuosina 1919–1920 ja 1921–1922, ulkoasiainministerinä vuosina 1922–1924, valtiovarainministerinä vuosina 1930–1931 sekä kansanedustajana vuosina 1919–1930. Vennola oli myös Helsingin yliopiston ensimmäinen kansantaloustieteen professori vuosina 1908–1938.

Juho Vennola
Suomen pääministeri
Vennolan I hallitus 15.8.1919–15.3.1920 Vennolan II hallitus 9.4.1921–2.6.1922
Edeltäjä	Kaarlo Castrén Rafael Erich
Seuraaja	Rafael Erich A. K. Cajander
Suomen valtiovarainministeri
Svinhufvudin II hallitus 4.7.1930–21.3.1931
Edeltäjä	Tyko Reinikka
Seuraaja	Kyösti Järvinen
Suomen kauppa- ja teollisuusministeri
Kaarlo Castrénin hallitus 17.4.1919–15.8.1919
Edeltäjä	Julius Stjernvall
Seuraaja	Eero Erkko
Suomen ulkoasiainministeri
Kallion I hallitus 14.11.1922–18.1.1924
Edeltäjä	Carl Enckell
Seuraaja	Carl Enckell
Kansanedustaja
1.4.1919–20.10.1930
Ryhmä/puolue	Kansallinen Edistyspuolue
Vaalipiiri	Uudenmaan läänin vaalipiiri
Henkilötiedot
Syntynyt	19. kesäkuuta 1872 Oulu
Kuollut	3. joulukuuta 1938 (66 vuotta) Helsinki
Ammatti	professori
Tiedot
Puolue	Kansallinen Edistyspuolue
[ Muokkaa Wikidatassa ]
Infobox OK

Varhaiset vuodet ja akateeminen ura

Oulussa syntyneen Vennolan vanhemmat olivat varastonhoitaja Heikki Venno (ent. Karhu) ja Sofia Karolina Määttä. Vaatimattomista lähtökohdistaan huolimatta Vennola eteni pitkälle opin tiellä: hän kirjoitti ylioppilaaksi Oulun lyseosta 1896 ja valmistui Helsingin yliopistosta filosofian kandidaatiksi 1896, maisteriksi 1897 sekä lisensiaatiksi 1900 ja väitteli vuonna 1903 kansantaloustieteen tohtoriksi aiheesta Pohjois-Suomen maalaisvarallisuus 1500- ja 1600-luvulla. Vennola työskenteli Helsingin kauppaopiston suomen kielen, maantiedon, kauppahistorian ja kauppatilaston opettajana 1898–1904, Helsingin uuden yhteiskoulun historian opettajana 1899–1901, yliopiston virkaatekevänä rahastonhoitajana 1901–1907 ja tilattoman väestön alakomitean tilastollisen toimiston apulaisjohtajana 1904–1908. Hän oli myös yliopiston tilastotieteen ja kansantalouden dosentti vuosina 1904–1908. Vuonna 1908 Vennolasta tuli filosofiseen tiedekuntaan perustetun uuden kansantaloustieteen professuurin ensimmäinen haltija, missä virassa hän oli kuolemaansa asti.

Vennolan intohimo suuntautui erityisesti Suomen itsenäistymisen jälkeen enemmän politiikkaan kuin tieteellisen uran luomiseen. Hän julkaisi vuosina 1917–1918 joitain talouspoliittisia tutkimuksia, mutta sen jälkeen hänen tutkimustoimintansa herpaantui. Sekä politiikassa että taloustieteilijänä Vennola kannatti lähinnä sosiaaliliberalismia ja siirtymistä välillisistä veroista välittömiin yhteiskunnallisen oikeudenmukaisuuden lisäämiseksi. Vennola oli Kansantaloudellisen Yhdistyksen puheenjohtajana vuosina 1907–1916 ja Yhteiskuntataloudellisen Aikakauskirjan päätoimittaja vuosina 1905–1920. Hän oli myös Osuusliike Elannon hallintoneuvoston ensimmäinen puheenjohtaja vuosina 1905–1918, kun porvarit olivat vielä sen toiminnassa mukana. Lisäksi hän oli yliopiston Etelä-Pohjalaisen Osakunnan inspehtori vuosina 1912–1918.

Poliittisen uran alku ja pääministerikaudet

Vennola nousi vuonna 1917 esiin Nuorsuomalaisessa puolueessa maltillisena itsenäisyyden kannattajana. Niin nuorsuomalaisissa kuin myöhemmin edistyspuolueessakin hän pyrki luovimaan vasemmisto- ja oikeistosiipien välillä. Vennola johti Nuorsuomalaisen puolueen uudistamistyöryhmää ja kannatti puolueen yhdistymistä uuden Kansanpuolueen kanssa. Hän toimi vuosina 1917–1918 myös nuorsuomalaisten puoluehallinnon puheenjohtajana. Puheenjohtajuus ei kuitenkaan ollut nuorsuomalaisten piirissä tärkeä asema, etenkin kun puolue oli jo täysin hajoamassa.

Valtiomuotokiistan aikana tasavaltalaisiin ja sitten Kansalliseen Edistyspuolueeseen ryhmittynyt Vennola tuli marraskuussa 1918 Ingmanin I hallituksen apulaisvaltiovarainministeriksi. Hänet valittiin maaliskuun 1919 eduskuntavaaleissa kansanedustajaksi Uudenmaan läänin vaalipiiristä, ja huhtikuussa hänestä tuli Castrénin hallituksen kauppa- ja teollisuusministeri. Pääministeriksi Vennola tuli ensimmäisen kerran jo saman vuoden elokuussa K. J. Ståhlbergin presidentiksi valinnan jälkeen, jolloin hän kokosi keskustapuolueiden vähemmistöhallituksen. Vennola jatkoi pääministerinä samalla keskustapohjalla välissä ollutta Erichin hallitusta lukuun ottamatta kevääseen 1922 asti. Kansanedustajana hän oli yhtäjaksoisesti vuoteen 1930.

Vennolan johtamat keskustahallitukset toteuttivat vasemmisto-opposition tuella monia merkittäviä uudistuksia, kuten oppivelvollisuus- ja uskonnonvapauslait sekä Lex Kalliona tunnetun maanlunastuslain, jonka lopullisen hyväksymisen aikaan Vennola ei tosin enää ollut pääministerinä. Sisällissodan jälkeiseen liennytykseen liittyneet punavankien armahduslait nostattivat ristiriitoja Vennolan I hallituksen sisälläkin ja kiristivät suhteita oikeistoon. Vennola kannatti toteutettuja joukkoarmahduksia välttämättömänä sovinnoneleenä. Pääministerikausiensa välisessä Erichin hallituksessa Vennola ei ollut mukana, mutta hänet kutsuttiin jäseneksi Suomen valtuuskuntaan Tarton rauhanneuvotteluissa vuonna 1920. Hän halusi tavoitella Suomelle lisäalueita Itä-Karjalasta ja piti Repolan ja Porajärven liittämistä Suomeen ehdottomana vähimmäisvaatimuksena, mutta neuvotteluissa merkityksellisemmäksi osoittautui J. K. Paasikiven ja Väinö Tannerin realistisempi linja.

Vennolan toinen hallitus kaatui lopulta keväällä 1922, kun vasemmisto- ja oikeisto-oppositio äänestivät yhdessä eduskunnassa henkilökohtaisen epäluottamuslauseen ulkoministeri Rudolf Holstille tämän allekirjoitettua omavaltaisesti Suomen nimissä reunavaltiosopimuksena tunnetun kansainvälisen liittosopimuksen. Vennola kannatti itsekin reunavaltiopolitiikkaa, mutta olisi ollut valmis uhraamaan Holstin pelastaakseen hallituksensa. Vennola ei enää palannut pääministeriksi, sillä presidentti Ståhlbergin mielestä hän oli kääntänyt takkinsa omaa uraansa suojellakseen. Vennolan poliittista uraa haittasi vastaisuudessakin se, että häntä pidettiin jatkuvasti luovivana ja aatteellisesti linjattomana karrieristina.

Pääministerikausien jälkeen

Ulkopolitiikasta kiinnostunut Vennola oli vuosina 1922–1924 ulkoministerinä Kallion I hallituksessa, mutta työtä haittasi ulkomaisten diplomaattien penseä suhtautuminen. Kun Ståhlberg ei halunnut pyrkiä toiselle kaudelle, Vennolaa pidettiin yhtenä vaihtoehtona edistyspuolueen ehdokkaaksi vuoden 1925 presidentinvaaleihin. Marraskuun 1924 puoluekokouksessa hän kuitenkin hävisi äänestyksen ehdokkuudesta Risto Rytille äänin 97–12. Maalaisliitossa ja SDP:ssä Vennola oli Rytiä suositumpi vaihtoehto presidentiksi, mutta omassa puolueessaan häntä kannattivat lähinnä eräät eteläsavolaiset ja karjalalaiset piirit, erityisesti Länsi-Savo-lehti. Jälkeenpäin on arvioitu, että jos edistyspuolue olisi valinnut ehdokkaakseen Vennolan, Maalaisliitto ei luultavasti olisi asettanut omaa ehdokasta lainkaan vaan tukenut häntä presidentiksi.

Pitäessään yllä suhteita oikeistoon ja esiintyessään maanpuolustusmyönteisenä Vennola kallistui ehkä lopulta edistyspuolueen oikean siiven puolelle. Hän johti myös Itsenäisyyden Liiton valtuuskuntaa 1925–1930. Viimeistä kertaa Vennola oli tärkeässä asemassa toimiessaan valtiovarainministerinä lapuanliikkeen aikaisessa Svinhufvudin II hallituksessa vuosina 1930–1931. Helmi–maaliskuussa 1931 hän oli kuukauden ajan myös vt. pääministerinä P. E. Svinhufvudin tultua valituksi presidentiksi.

Vennola oli Suomen vientiyhdistyksen puheenjohtaja vuosina 1928–1938. Hän kuului Lahden Saha Oy:n hallitukseen ja Kansallis-Osake-Pankin hallintoneuvostoon ja oli Suomalaisen kirjallisuuden edistämisrahaston toimikunnan puheenjohtaja.

Perhe

Vennolan perhehauta Hietaniemen hautausmaalla.

Vennolan puolisona oli vuodesta 1905 Signe Maria Wallin. Heillä oli viisi lasta. Vuonna 1938 kuollut Vennola on haudattu Helsingin Hietaniemen hautausmaalle.

Teoksia

• Äänneopillisia havannoita Pohjois-Pohjanmaan rantamurteesta. Vähäisiä kirjelmiä 25. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, Helsinki 1896
• Pohjois-Suomen maalaisvarallisuus 16:lla ja 17:llä vuosisadalla. 1, väitöskirja. Tutkimuksia Suomen taloudellisesta historiasta 2. Suomen historiallinen seura, Helsinki 1901
• Viljan ja leivän hintasuhteista Suomen kaupungeissa : silmällä pitäen hintatilaa 1890-luvun alkupuolella. Taloustieteellisiä tutkimuksia 1. Otava 1904
• Työväen-suojelus-kysymys agraaripolitiikassamme. Yhteiskuntataloudellisia kirjoituksia 1. Yhteiskuntataloudellinen aikakauskirja, Helsinki 1906
• Luontais- ja rahataloudellinen astetaistelu kansantaloudessa ja valtionfinanssit : tutkimuksia talousastekehityksen esiintymisestä Ruotsi-Suomessa 16. vuosisadan jälkipuoliskolla. Taloustieteellisiä tutkimuksia 8. Otava 1908
• Pääoman konsentratsioonista Suomen pankkitaloudessa : Suomen suurpankkien kehitystä silmälläpitäen. 1 vihko. Tekijä, Helsinki 1908
• Osuusliike Elanto : muutamia alkuvaiheita ja kokemuksia. Elannon kirjoja n:o 1. Elanto, Helsinki 1910
• Venäjän asema Suomen viljantuonnissa. Yhteiskuntataloudellisia kirjoituksia 7. Helsinki 1913
• Kansantalouspoliittisia tehtäviä nykyhetkellä. Ajankysymyksiä 15. WSOY 1916
• Maanomistus ja torpparien itsenäistyttäminen meillä. Otava 1917
• Maanomistus Suomen maalaiskunnissa 2. Tilastollinen tutkimus yhteiskunta-taloudellisista oloista Suomen maalaiskunnissa v. 1901 / Tilattoman väestön alakomitea 6. Helsinki 1917
• Maakysymys talouspolitiikassamme : huomiontekoja ja näkökohtia maaseudun maanomistuksesta. Taloustieteellisiä tutkimuksia 23. Otava 1918
• Yhteiskunta ja tieteellinen kasvatuksemme : näkökohtia sosialisen sivistyksemme ja korkeakoulukysymyksemme kannalta. Taloustieteellisiä tutkimuksia 26. Otava 1918
• Kansanvaltainen valtioelämämme : vapaita huomioita ja arvostelua. Itsenäisyyden liiton poliittinen kirjasto n:o 2. Otava 1924
• Valoa ja varjoa politiikassamme. Kansallisen edistyspuolueen kirjasia v. 1928, n:o 4. Helsinki 1928
• Politiikkamme kansakuntana : vapaita huomioita ja arvostelua. Itsenäisyyden liiton poliittinen kirjasto n:o 5. Helsinki 1929

Toimituksia

• Asiakirjoja, jotka valaisevat Suomen kameralisia oloja 1500–1600 luvulla – Handlingar till belysande af Finlands kamerala förhållanden på 1500– och 1600 talen. 4 vihko, Suomen vuotuiset tulot 1500-luvun jälkipuoliskolla ; johdannon kirj. ja painoon toim. J. H. Wennola. Todistuskappaleita Suomen historiaan 3. Suomen Historiallinen seura, Helsinki 1899
• Asiakirjoja, jotka valaisevat Suomen kameralisia oloja – Handlingar till belysande af Finlands kamerala förhållanden på 1500-talet. 7, Ruotsi-Suomen finanssiasema vuonna 1582 – Sveriges och Finlands finansställning år 1582 ; painoon toim. J. H. Vennola. Otava 1908

Lähteet

• Vares, Vesa: ”Vennola, Juho Heikki”, Suomen kansallisbiografia, osa 10, s. 432–435. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2007. ISBN 978-951-746-451-2 Teoksen verkkoversio.

Aiheesta muualla

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta J. H. Vennola Wikimedia Commonsissa

• J. H. Vennola Suomen ministerit. Valtioneuvosto.
• J. H. Vennola Suomen kansanedustajat. Eduskunta.
• Poliitikko kartanonherrana, Suomen Kuvalehti, 13.08.1932, nro 33, s. 24, Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot

Kansallisen edistyspuolueen kansanedustajat