Wikipedia

Abessinialainen

kissarotu
Tämä artikkeli kertoo kissarodusta. Abessinialainen on myös marsurotu.

Abessinialainen on leikkisä ja hieman pienikokoista puumaa muistuttava kissarotu. Se on yksi vanhimmista tunnetuista kissaroduista, ja sen tunnusmerkki on turkin ticking-kuviointi. Abessinialaiskissasta käytetään lempinimeä aby. Sen alkuperästä on esitetty monia versioita, mutta kirjoitettu historia alkaa 1800-luvun lopun Isosta-Britanniasta[1].

Abessinialainen
Avaintiedot
Alkuperämaa: Iso-Britannia
Rodun lyhenne: ABY
Muita nimityksiä: Aby
Ulkonäkö ja terveys
Turkki: lyhytkarvainen
Paino: Naaraat n. 3 kg, urokset n. 4 kg

Maailmanlaajuisesti abessinialainen on yksi suosituimmista lyhytkarvaroduista. Suomessa rekisteröintimäärät ovat pysyneet melko tasaisina viimeiset 10 vuotta, vaikka rotukissojen määrä on kasvanut[2]. Luonteeltaan abessinialainen on aktiivinen sekä ihmisrakas, ja se useimmiten rakastaa huomiota. Rakenne on keskikokoinen, jäntevä ja siro. Korvat ja silmät ovat suurikokoiset ja ilmeikkäät, häntä pitkä ja turkki vartalonmyötäinen.

Luonne ja olemus

muokkaa

Abessinialainen on touhukas ja lempeä kissa. Abessinialaisen rodun suosion syynä mainitaan villin ulkonäön lisäksi useissa vanhoissa kirjoituksissasen eloisa luonne[3]. Tyypillinen rodun edustaja on kodin puuhiin osallistuva, älykäs, helposti motivoitava, sydämellinen perheenjäsen ja ystävä. Abessinialainen on hyvin nopea liikkeissään ja yllättävän voimakas[3]. Sillä on suuri ponnistusvoima, joten se voi helposti pongahtaa vaikka ovenkarmille tai kirjahyllyn päälle[4].

Abessinialaisen ääni on pehmeä ja hiljainen, ja abessinialaiset kommunikoivat usein omistajilleen kujertavalla äänellä[3]. Kovaäänisiä ne ovat yleensä vain kiihtyessään. Abessinialainen sopii kaikille, jotka haluavat aktiivisen ja huomiota rakastavan lemmikin. Abessinialainen nukkuu tyypilliseen kissojen tapaan n. 16 tuntia vuorokaudessa, mutta ollessaan hereillä sen nopeus ja aktiivisuus tulevat esille. Moni abessinialainen istuu mielellään omistajansa sylissä ja leipoo jaloillaan. Kaikki kissat ovat kuitenkin yksilöitä, joten pennusta on vaikea ennustaa, kasvaako siitä aikuisena sylikissa. Abessinialaiset oppivat nopeasti, niin hyvässä kuin pahassa[5]. Omistajan täytyykin olla tarkkana, ettei vahingossa opeta kissalleen pahoja tapoja palkitsemalla huonosta käytöksestä. Sosiaalinen abessinialainen saattaa kyllästyä ilman lajitoveriensa seuraa, joten ainoana kissana se vaatii omistajaltaan paljon. Huomionkipeytensä vuoksi se ei välttämättä sovellu suuriin kissapopulaatioihin, jossa se joutuu kamppailemaan ihmisen huomiosta[6].

Utelias abessinialainen innostuu lapsenomaisella tavalla uusista asioista ja keksii keinonsa ottaa ihmiset mukaan leikkeihinsä. Leikkien lisäksi omistaja voi aktivoida kissaansa lukuisin tavoin. Agility, valjasulkoilu ja naksutinkoulutus ovat monelle abylle mieleisiä virikkeitä ja hyvä tapa järjestää yhteistä aikaa[3].

Ulkonäkö

muokkaa
 
Riistanvärinen abessialainen kissanäyttelyssä.

Abessinialainen on rakenteeltaan keskikokoinen, siro, mutta jäntevä ja lihaksikas atleetti. Sen tunnusmerkki on turkin ticking-kuviointi: jokaisessa selkäpuolen karvassa on kaksi tai kolme kissan päävärin mukaista raitaa. Joidenkin yksilöiden takajalkoja koristavat tummat saappaat. Turkin tulee olla vartalonmyötäinen ja lyhyt. Pohjaturkin tulee olla sävyltään lämmin, ja kissan pitäisi olla mahdollisimman raidaton.

Pää on kiilamainen, sopusuhtainen ja yläosasta leveä. Pään ja korvien ääriviivojen tulee olla pehmeät. Korvat ovat suurikokoiset, tyvestä avoimet ja kärjistä hieman pyöreät. Joillakin yksilöillä korvien päissä voi olla pienet tupsut. Abyn kuonon tulee olla linjoiltaan pehmeä, joten selkeästi erottuva kuono-osa eli pinch on myös ei-toivottu ominaisuus. Abyn profiili on pehmeä: silmien ja otsan yhtymäkohdassa on suositeltavaa olla loiva painauma, ei kuitenkaan otsapengertä eli stopia. Silmät ovat suuret ja ilmeikkäät. Mantelinmuotoisten silmien väri voi olla joko voimakas meripihka, kellertävä tai vihreä, ja niitä reunustaa tickingin väri.

Vartalonsa mittasuhteilta aby on tasapainoinen. Se on keskikokoinen ja keskipituinen, ja tunnusteltaessa vartalo on kiinteä, notkea ja jäntevä. Jalat ovat melko korkeat ja elegantit, mutta kuitenkin vartaloon nähden sopusuhtaiset. Tassujen tulee olla pienet ja ovaalinmuotoiset. Abyn häntä on melko pitkä, tyvestä leveä ja päätä kohti kapeneva.

Ulkomuotovirheiksi näyttelyissä katsotaan muun muassa katkeamaton kaulanauha eli kissan kaulan yli menevä selvä yhtenäinen raita, raidat kaikissa jaloissa tai mahassa ja valkoinen medaljonki tai muu valkoinen merkki[7]. Raskastekoinen vartalo tai itämaistyyppinen pää katsotaan myös virheiksi. Nykypäivänä rotu on niin vakiintunut, että suurin osa syntyvistä pennuista täyttää rotumääritelmän.

Rotustandardit

muokkaa
 
Sininen abessialainen kissanäyttelyssä.

Rotustandardit eroavat hieman rotukissoja rekisteröivien kattojäjärjestöjen välillä[8][9][10][11][12].

Pääpiirteiltään rotu on helposti tunnistettavissa, mutta ominaisuuksien painotukset vaihtelevat. Usein sanotaan, että todella hyvä kissa pärjää kaikkien kattojärjestöjen näyttelyissä. Suomessa kasvatetut abessinialaiset rekisteröidään enimmäkseen Fife:n alaisuudessa toimivaan Suomen Kissaliittoon. Kissojen rodunomaisuutta mitataan kissanäyttelyissä.

Värit

muokkaa

Kaikki kattojärjestöt hyväksyvät neljä perusväriä: riistanvärinen ja punainen sekä edellä mainittujen diluutiot sininen ja beige[13]. Osa järjestöistä, mukaan lukien Fife, hyväksyvät perusväreille lisäksi hopeamuunnokset, joissa kissan pohjaväri on kylmän valkoinen[8][11]. Muutamissa järjestöissä hyväksytään edellä mainittujen värien lisäksi suklaa ja sen diluutio lila[14][15][12]. Sukupuolisidonnainen punainen, creme sekä kilpikonnaväritys kaikille edellä mainituille rekisteröidään joissakin järjestöissä ilman näyttelyoikeutta[16].

Maailmanlaajuisesti suurin osa kasvattajista jalostaa neljää perusväriä ja pitää niitä rodun aitoina väreinä, koska muut värit ovat peräisin myöhemmistä roturisteytyksistä ja niitä ei hyväksytä kaikissa järjestöissä [17][16][18] [19]. Uusien värien kasvatus on melko marginaalista, ja monet perusvärien kasvattajat pitävät näitä kissoja epätoivottuina jalostuskissojensa sukutauluissa. Sen sijaan perusvärisiä kissoja käytetään parantamaan uusien värien tyyppejä.

Terveys ja perimä

muokkaa
 
Abessinialaisen turkin ainutlaatuinen ticking-kuviointi.

Rotukissamaailmassa abessinialaisen historia on huomattavan pitkä, joten myös sen terveydestä tiedetään paljon. Yleisesti ottaen abessinialainen on terve ja pitkäikäinen rotu. Rodulla esiintyy kaksi tunnettua perinnöllistä sairautta, kissan vähittäiseen sokeutumiseen johtava PRA ja kuolemaan johtava PK-anemia, jotka ovat geenitestien avulla ehkäistävissä.

Rodun tunnusmerkki, ticking-kuviointi, periytyy dominoivasti, ja pitkällisen jalostuksen tuloksena kuviointi on sama kaikilla rodun edustajilla. Tyypillinen pentuekoko rodulla on 3–4 pentua.

Ensimmäinen kissa, jonka genomi kartoitettiin, oli punainen abessinialainen nimeltään Cinnamon, joka oli yksi PRA-tutkimusohjelmassa jalostetuista kissoista[20].

PRA

muokkaa

Vuosina 1979–1980 abessinialaisilta löydettiin muiltakin lajeilta tunnettu silmän verkkokalvon rappeumasairaus PRA (Progressive Retina Atrophy). Sairaus periytyy resessiivisesti, eli positiivisen yksilön on perittävä sairauden aiheuttava geeni molemmilta vanhemmilta [21]. Syntyessään pennut näkevät normaalisti, ja sairaus puhkeaa vasta myöhemmin. Ensimmäiset merkit näkyvät silmäpeilauksessa yleensä n. 1–4 vuoden iässä, minkä jälkeen näkö alkaa heikentyä. Sairauden edetessä kissa lopulta sokeutuu[22].

PRA:n ehkäisemiseksi on kehitetty geenitesti[21]. Vastuulliset kasvattajat testauttavat kissat, jolloin positiivisia eli sairastuvia yksilöitä ei enää synny. Suomen Kissaliiton sääntöjen mukaan kasvatukseen käytettävien kissojen testaus on pakollista, ellei vanhempien testitulosten perusteella voida osoittaa, että kissa ei kanna geenimuunnosta.

PK-anemia

muokkaa

PK-anemia on perinnöllinen anemia, joka saattaa johtaa kissan ennenaikaiseen kuolemaan[23]. PK-anemia periytyy resessiivisesti, ja se voidaan testata DNA-testin avulla, jolloin sairaiden yksilöiden syntyminen voidaan estää kokonaan tarkan testausohjelman avulla. Suomen Kissaliiton sääntöjen mukaan testaus on suositeltavaa. Kaikki vastuulliset kasvattajat kuitenkin testauttavat kasvatuskissansa, jos kasvatukseen käytetään muita kuin aiempien sukupolvien testitulosten perusteella negatiivisiksi todistettuja kissoja. PK-anemiaa on löydetty myös muilta abessinialaisperimää kantavilta roduilta, kuten ocicateilta ja bengaleilta.

Historia

muokkaa

Alkuperä

muokkaa
 
Zula Gordon Staplesin kirjassa.

Abessinialaisen historiaan liitetään usein romanttisia tarinoita Egyptin mytologiasta, sillä aby muistuttaa ulkoisesti vanhojen taideteosten kuvaamia kissoja, joita muinaisessa Egyptissä palvottiin pyhinä. Joissakin luonnonhistoriallisissa museoissa on nähtävillä täytettyjä kissoja menneiltä vuosisadoilta [24]. Yhdysvalloissa Washingtonissa on esillä "egyptiläinen kissa" ja Alankomaissa Leidenissä 1830-luvulta peräisin oleva näyte "Petrie, Intialainen kissa"[1], joilla on useita yhteneviä piirteitä nykypäivän abessinialaisen kanssa.

Suosituin tarina abessinialaisen alkuperästä kertoo, että kapteeni Barrett-Lennard olisi tuonut rodun kantaemon, naaraan nimeltä Zula, 1860-luvulla Abessiniasta. Hän saattoi tuoda toisenkin kissan, joka ei kuitenkaan selvinnyt matkasta[25]. Toisen version mukaan sodan loputtua 1868 kotiin palaavat sotilaat olisivat tuoneet mukanaan useampia kissoja. Ensimmäinen kirjallinen maininta abessinialaisesta kissasta julkaistiin brittiläisessä Harper's weekly -sanomalehdessä 21.1.1872, jossa on kuvitus alatekstillä "abessinialainen"[1].

Harper's weekly julkaisi 27.1.1872 artikkelin "Iltapäivä kissojen kanssa", joka oli raportti Britanniassa Lontoossa 16. joulukuuta 1871 järjestetystä Kristallipalatsin kissanäyttelystä. Kolmanneksi näyttelyssä sijoittui kissa, joka oli artikkelin mukaan tuotu Abessinian sodasta[1]. 1874 ilmestyneessä Gordon Staplesin kirjassa on värillinen litografia abessinialaisesta nimeltään Zula, joka on kirjan mukaan sama kissa kuin Harper's Weeklyn artikkelissa[26]. Kirjan mukaan Zula olisi tuotu Abessiniasta vuonna 1868[1].

Harrison Weir raportoi 1889 julkaistussa kirjassaan "Our Cats and All About Them", että Abessiniasta tuotiin useita kissoja, jotka olivat ulkoisesti samanlaisia ja hänen mukaansa todistivat näin ollen yhteyden Egyptissä palvottuihin kissoihin[27]. Geenitestit ovat kuitenkin osoittaneet, että abessinialaisen alkukoti on todennäköisimmin Intian valtameren rannikolla, josta ne ovat mahdollisesti kulkeutuneet siirtomaa-aikoina kauppalaivojen mukana Eurooppaan[5]. Varmaa on, että rotu ei olisi selviytynyt ilman Ison-Britannian paikallisen kesykissakannan vaikutusta ja rodun saavuttamaa suurta suosiota. Koska abessinialaisen varhaisen historian aikaan ei pidetty tarkkaa rekisteriä kissojen sukutauluista ja alkuperästä, ei voida varmasti osoittaa, mikä on esimerkiksi Abessiniasta tuotujen kissojen rooli ja saivatko ne ylipäätään pentuja[5].

Varhainen kasvatustoiminta

muokkaa
 
Manx ja abessinialainen

Alussa rotu tunnettiin hyvin monilla nimillä, mm. venäläinen, espanjalainen, abessinialainen, pupukissa, jäniskissa ja brittiläinen tick[27]. Kasvatukseen käytettiin saatavilla olevia kissoja, ja varhaisimmaksi vaatimukseksi rajautui turkin ticking-kuvio. 1896 National Cat Club rekisteröi ensimmäiset abessinialaiset, nimeltään Sedgemore Bottle (s. 1892) ja Sedgemore Peaty (s. 1894)[1]. Alun perin abessinialaisilla ei ollut määrättyä väritystä, vaan useat kissat olivat hopeanvärisiä ja niillä oli selvästi erottuva tabbykuviointi[28]. Brittiläisessä "Fur and Feather" -lehdessä julkaistiin 19.3.1891 näyttelytuloksia, joiden mukaan sininen abessiniaisuros sijoittui kolmanneksi. Kissaa kuvailtiin seuraavasti: "Lyhyt turkki, loistava väri ja silmät"[1]. Frances Simpson kuvaili kirjassa "The Book of The Cat" (1903) abessinialaisten muistuttavan hämmästyttävästi egyptiläisiä kissoja[29]. Toisaalta monien lähteiden mukaan afrikanvillikissaa pidetään kaikkien nykypäivän kotikissojen esi-isänä[24]. Kirjan kuvassa esiintyvällä abessinialaisella oli raidallinen häntä ja jalat, joten se ei muistuttanut merkittävästi nykypäivän abessinialaista[24].

1900–1905 yhteensä 12 abessinialaista oli rekisteröity brittiläiseen siitoskissojen tietoja kokoavaan kirjaan[1]. Yksi erityisen hyvin tunnettu abessinialainen oli 1905 syntynyt hopea uros Aluminium, joka esiintyy monissa ensimmäisissä kirjatuissa sukutauluissa ja johon monen nykypäivän abessinialaisen sukupuu voidaan jäljittää[30]. Aluminiumin 1907 syntynyt poika Aluminium II[31] ja naaras nimeltä Salt olivat tiettävästi ensimmäiset abessinialaiset, jotka vietiin Yhdysvaltoihin[1].

Rodun vakiintuminen

muokkaa

Moderni abessinialainen on 1920-luvulta alkaneen, nykypäivään ulottuvan kasvatuskissojen selektiivisen valinnan tulosta. 1929 perustettiin Isossa-Britanniassa ensimmäinen virallinen rotuyhdistys[32]. Ensimmäinen yhdysvaltalainen virallisesti tunnustettu pentue syntyi vuonna 1935[24]. Kasvatustyö oli toden teolla alkanut Yhdysvalloissa vuosina 1938–1939 toisen maailmansodan syttyessä. Yhdysvalloilla oli merkittävä vaikutus rodun säilymisessä ja kehittymisessä nykyisenlaiseksi, kun kissoja lähetettiin Euroopasta Yhdysvaltoihin sodan jaloista ja puutteesta turvaan. Sodan loputtua Isossa-Britanniassa oli jäljellä enää 12 abya, mikä teki kasvatuksesta sotien jälkeisessä Euroopassa vaikeaa[25]. Modernin abessinialaisen takaa tiedetään löytyvän jossakin määrin muita lyhytkarvarotuja, kuten venäjänsinistä, siamilaista ja burmaa sekä kotikissoja – vaikeina aikoina roturisteytykset ovat olleet välttämättömiä kannan säilyttämiseksi[24].

1950- ja 60-luvulla rotu yleistyi ympäri maailman ja kasvatustoiminta alkoi monissa maissa[33][34][35]. Toisen maailmansodan jälkeen seuraava kantaa verottanut katastrofi oli 1970-luvulla Isossa-Britanniassa laaja FeLV-epidemia, joka saatiin lopulta kuriin testien ja sairaiden kissojen eristämisen avulla. Nykypäivänä rotu on vakiintunut ja roturisteytykset ovat vuosikymmeniä olleet kiellettyjä. Rodun vakiintuminen tarkoittaa, että pentueisiin ei yleensä synny rotumääritelmästä selkeästi poikkeavia pentuja, kuten esimerkiksi pitkäkarvaisia tai kuviottomia pentuja, vaikka tämänkaltaiset ominaisuudet voivat resessiivisen periytymisen vuoksi piillä kannassa vuosikymmeniä. Myös vahva raidoitus ja valkoiset läikät ovat karsiutuneet vuosikymmenien aikana. Rodulle on saatu vakiinnutettua syvä, intensiivinen pohjaväritys. Aiemmin pohjaväritys saattoi olla riistanvärisillä kissoilla harmahtava ja kylmä.

Värien kehitys

muokkaa

Riistanväristä abessinialaista kutsuttiin aikaisemmin “tavalliseksi” abessinialaiseksi, ja se oli pitkään ainoa hyväksytty väri. Punaisia (geneettisesti kaneli) pentuja syntyi silloin tällöin riistanvärisistä vanhemmista. 1953 syntynyt punainen abessinialainen Adrah Saba kuvailtiin brittiläisessä "Our Cats" -lehdessä tammikuussa 1958[33]. Sen kerrottiin olevan väriltään syvän kuparinpunainen, ja ticking oli tummemman punainen. Selkälinjassa ja korvien takana väri vivahti terrakottaan. Jalat ja alapuoli olivat kalpean oranssit. Kantapäät ja hännänpää olivat suklaanruskeat ja tassunpohjat pinkit tyypillisen mustan sijasta. Abessinialaisilla esiintyvä, usein punaiseksi kutsuttu väri on geneettisesti kaneli, joka periytyy resessiivisesti ja näin eroaa muilla roduilla esiintyvästä sukupuolisidonnaisesta punaisesta värityksestä. Englanninkielinen väriä kuvaava termi ei olekaan punainen vaan "sorrel", joka tarkoittaa suomeksi suolaheinää. CFA hyväksyi punaisen 1964[36][37].

Kasvatukseen käytetyistä muunrotuisista kissoista rotuun siirtyi diluution eli vaalennoksen aiheuttava geeni, jolloin pentueisiin syntyi aina silloin tällöin sinisiä ja beigejä pentuja. 1968 ensimmäinen sininen abessinialainen esiintyi näyttelyssä Isossa-Britanniassa. CFA hyväksyi sinisen viralliseksi väriksi 1984 ja beigen 1989.[38]. Hopeavärit sekä muut uudemmat värit ovat peräisin myöhemmistä roturisteytyksistä, ja niiden kasvatus on perusväreihin verrattuna marginaalista.

Abessinialainen Suomessa

muokkaa

Ensimmäiset abessinialaiset, sisarukset Gri-Gri ja Gongora von Memphis, tulivat Suomeen 1961 Saksasta. Tämän jälkeen abyja tuotiin lisää myös Ruotsista ja Alankomaista[39]. Rotukissatoiminta oli Suomessa vasta aluillaan, ja ensimmäinen abessinialainen, Gongora von Memphis, oli 41. Suomessa ylipäätään rekisteröity kissa. Nämä kissat osallistuivat varhaiseen kissanäyttelytoimintaan, ja Gri-Gri saavutti champion-tittelin. Ne eivät kuitenkaan koskaan saaneet jälkeläisiä. Ensimmäiset pentueet syntyivät kuusi vuotta myöhemmin Mount Badger ja Av Firousi -kasvattajanimille[39].

Alkuaikoina PRA aiheutti päänvaivaa: moni Suomeen tuotu kissa sokeutui tai kantoi sairauden aiheuttamaa geenivirhettä. Kun PRA tunnistettiin perinnölliseksi sairaudeksi, Suomi oli ensimmäinen maa, joka kielsi sairaiden kissojen käytön kasvatuksessa. Aluksi rodun harrastajat toimivat Suomen rotukissayhdistyksen (SUROK) abyjaoksessa. Ensimmäinen suomalainen rotuyhdistys oli ABYS ry, joka perustettiin vuonna 1988. Vuonna 1991 joukko somalikasvattajia perusti Somakiss ry:n, joka oli alun perin suunnattu somalikissoille ja aby-varianteille, mutta laajensi toimintaansa myöhemmin myös abessinialaisyhdistykseksi. Suomalaiset abessinialaiset olivat pitkään riistanvärisiä ja punaisia, mutta pikku hiljaa myös muut värit ovat saaneet jalansijaa. Abessinialaisia rekisteröidään vuodessa n. 60 yksilöä. Perusvärisiä pentuja on useimmiten saatavilla ja silloin tällöin myös hopeapentuja. Aktiivisia kasvattajia Suomessa on noin 15.

Abessinialainen muiden rotujen taustalla

muokkaa

Ensimmäiset somalikissat eli puolipitkäkarvaiset abessinialaiset syntyivät kahden pitkäkarvageeniä kantaneen abessinialaisen pentueeseen vahingossa 1960-luvulla[40]. Vuonna 1972 yhdysvaltalainen Evelyn Mague onnistui kasvattamaan pentueen, jonka kaikki pennut olivat pitkäkarvaisia. Hän antoi rodulle nimen ”somali” Abessinian naapurimaan mukaan. Samana vuonna perustettiin myös Yhdysvaltain somaliyhdistys. Ensimmäiset somalit rekisteröitiin virallisesti omaksi rodukseen Yhdysvalloissa 1979, minä jälkeen pitkäkarvaisten kissojen käyttö abessinialaiskasvatuksessa kiellettiin[41].

Abessinialaisen ja somalin lyhytkarvainen pentu rekisteröidään järjestöstä riippuen abyvariantiksi (SRK) tai lyhytkarvaiseksi somaliksi (CFA)[42], jolloin sen jalostuskäyttö on mahdollista somalikasvatuksessa. Jotkin rekisterit rekisteröivät kaikki ilmiasultaan lyhytkarvaiset yksilöt abessinialaisksi ja sallivat näiden kissojen osallistumisen näyttelyihin abessinialaisina, mutta monet kasvattajat eivät hyväksy somalitaustaisten kissojen käyttöä abessinialaiskasvatuksessa[41].

Abessinialaista on ajan saatossa käytetty myös useiden muiden kissarotujen jalostuksessa ja kehittämisessä. Abessinialaisperimää kantavia rotuja ovat esimerkiksi ocicat, bengali ja LaPerm. Kaneli ja beige väritys itämaisilla kissoilla on peräisin abessinialaisilta, kun siamilainen astutettiin 60-luvulla punaisella abessinialaisella[43]. Myös muilla roduilla esiintyvä kaneli ja beige väritys on alun perin abessinialaisilta peräisin[44]. Nykypäivänä abessinialaisten käyttö geenipohjan laajentamiseksi sallitaan kattojärjestöstä riippuen ainakin somali-, ocicat- ja LaPerm -kasvatuksessa.[43]

Galleria

muokkaa
  •  
    Riistanvärinen abessinialainen.
  •  
    Punainen abessinialainen.
  •  
    Sininen abessinialainen.
  •  
    Abessinialaisen pentuja.

Lähteet

muokkaa
  1. ↑ a b c d e f g h i Karen Lawrence: Abyssinian History PART 1: From the Early Beginnings to 1950 computan.on.ca. 2007. Arkistoitu 31.8.2011. Viitattu 18.3.2011. (englanniksi)
  2. ↑ Rekisteröinnit Roduittain Suomen Kissaliitto ry.. Arkistoitu 28.10.2011. Viitattu 16.4.2011.
  3. ↑ a b c d Kim Everett: Abyssinian Cat (PDF) Abyssinan Home Page. Viitattu 19.3.2011. (englanniksi)[vanhentunut linkki]
  4. ↑ Abessinialainen rotukuvaus Suomen Kissaliitto ry.. Arkistoitu 20.10.2011. Viitattu 16.4.2011.
  5. ↑ a b c Abyssinian breed profile Cat Fanciers Association (CFA).. Arkistoitu 5.1.2013. Viitattu 18.3.2011. (englanniksi)
  6. ↑ TICA Abyssinian breed profile The International Cat Associaltion (TICA). Arkistoitu 5.6.2011. Viitattu 18.3.2011. (englanniksi)
  7. ↑ Examples of Faults in Abyssinians Abyssinan Cat Club Home Page. Arkistoitu 2.3.2011. Viitattu 19.3.2011. (englanniksi)
  8. ↑ a b Fife ABY - SOM breed standard The Fédération Internationale Féline. Arkistoitu 7.1.2022. Viitattu 18.3.2011. (englanniksi)
  9. ↑ Abyssinian breed standard The Cat Fanciers Association (CFA). Viitattu 18.3.2011. (englanniksi)[vanhentunut linkki]
  10. ↑ Abyssinian breed standard The International Cat Association (TICA). Arkistoitu 17.4.2015. Viitattu 18.3.2011. (englanniksi)
  11. ↑ a b A.C.F. Abyssinian breed standard The Australian Cat Federation (inc.). Arkistoitu 8.2.2006. Viitattu 18.3.2011. (englanniksi)
  12. ↑ a b NSW Cat Fanciers' Association Abyssinian breed standard (PDF) NSW Cat Fanciers' Association. Arkistoitu 17.2.2011. Viitattu 19.3.2011. (englanniksi)
  13. ↑ Cat Fanciers Association - Abyssinian breed standard (PDF) The Cat Fanciers Association (CFA). Viitattu 18.3.2011. (englanniksi)[vanhentunut linkki]
  14. ↑ TICA Abyssinian breed standard (PDF) The International Cat Association (TICA). Arkistoitu 17.4.2015. Viitattu 18.3.2011. (englanniksi)
  15. ↑ Abyssinian Colours Abyssinian Cat Club, GCCF. Arkistoitu 2.4.2011. Viitattu 19.3.2011. (englanniksi)
  16. ↑ a b Sally Plummer: Unusual Abyssinian Cats Unusual Aby Cats. Arkistoitu 15.5.2009. Viitattu 19.3.2011. (englanniksi)
  17. ↑ Christine Ruessheim: Abyssinian Colour Chart Abyssinian Homepage. Arkistoitu 24.4.2013. Viitattu 23.3.2011. (englanniksi)
  18. ↑ Diane Cruden, Janet Leigh and Cathy Welch: CFA Abyssinian Breed Council International Aby and Other Color Study Committee Report CFA Abyssinian Breed Council Home Page: CFA Abyssinian Breed Council. Viitattu 20.3.2011. (englanniksi)
  19. ↑ Christine Ruessheim: Abyssinian Cats and the colors recognized in various Associations (PDF) Abyssinian Homepage. Viitattu 22.3.2011. (englanniksi)[vanhentunut linkki]
  20. ↑ Roger Highfield: Cinnamon the cat could offer hope to the blind The Telegraph. Viitattu 20.3.2011. (englanniksi)
  21. ↑ a b Progressive retinal atrophy in Felines UC Davis Veterinary Genetics Laboratory. UC Davis Homepage. Viitattu 22.3.2011. (englanniksi)
  22. ↑ Progressive retinal atrophy in Feline also known as PRA CuanCats Homepage. Arkistoitu 5.3.2016. Viitattu 20.3.2011. (englanniksi)
  23. ↑ Urs Giger: Erythrocyte pyruvate kinase (PK) deficiency in Abyssinian and Somali cats causing intermittent anemia Abyssinian Breed Council Homepage. Viitattu 30.3.2011. (englanniksi)
  24. ↑ a b c d e Christine Ruessheim: History of the Abyssinian Cat Abyssinian Homepage. Arkistoitu 5.4.2011. Viitattu 19.3.2011. (englanniksi)
  25. ↑ a b Caroline Macaulay: A Brief History of the Abyssinian Cat Abyssinian Cat Association. Arkistoitu 9.1.2012. Viitattu 19.3.2011. (englanniksi)
  26. ↑ George Staples: Kopio kirjassa julkaistusta kuvasta (JPG) 1872. Nile Abys Website: Dean and Sons. Arkistoitu 18.2.2011. Viitattu 19.3.2011. (englanniksi)
  27. ↑ a b Harrison Weir: Our cats and all about them : their varieties, habits, and management, and for show, the standard of excellence and beauty (pdf) 1889. Tunbridge Wells [England] : R. Clements and Co.. Viitattu 18.3.2011. (englanniksi)
  28. ↑ Rosemond R. Peltz: History of the Abyssinian Cat Abyssinian Homepage. Arkistoitu 5.11.2013. Viitattu 18.3.2011. (englanniksi)
  29. ↑ Frances Simpson: The Book of A cat (PDF) 1903. California Digital Library: London, Paris, New York, Melbourne, Cassell and company, limited. (englanniksi)
  30. ↑ Aluminium - pedigree Electronic Register of Somalis. Viitattu 18.3.2011. (englanniksi)
  31. ↑ Aluminium II - pedigree Electronic Register of Somalis. Viitattu 18.3.2011. (englanniksi)
  32. ↑ Margaret Frayne: The History of The Abyssinian Cat Club Abyssinian Cat Club. Arkistoitu 1.3.2011. Viitattu 18.3.2011. (englanniksi)
  33. ↑ a b Karen Lawrence: Abyssinian History PART 2: From 1951 to 1960 computan.on.ca. 2007. Arkistoitu 31.8.2011. Viitattu 18.3.2011. (englanniksi)
  34. ↑ Australia's First Abyssinians Aureate Abyssinian and Somali Cats. Arkistoitu 4.10.2012. Viitattu 19.3.2011. (englanniksi)
  35. ↑ Abyssinians in the Netherlands (PDF) Abyssinan Home Page. Arkistoitu 5.4.2011. Viitattu 19.3.2011. (englanniksi)
  36. ↑ Christine M. Ruessheim: The red (sorrel) Abyssinians in Books and History 2007. Abyssinian Homepage. Arkistoitu 31.12.2010. Viitattu 18.3.2011. (englanniksi)
  37. ↑ Edna Field: Red Abyssinian CFA Yearbook 1967, pp. 254-259. 1967. Abyssinian Homepage. Arkistoitu 31.12.2010. Viitattu 18.3.2011. (englanniksi)
  38. ↑ J. N. Stephens: The Blue Abyssinian Cat and its Derivatives Cats, Vol. 1 No. 6, 1970, pp. 236-237. 1970. Abyssinian Homepage. Arkistoitu 31.12.2010. Viitattu 18.3.2011. (englanniksi)
  39. ↑ a b Pirkko Vanhamäki: Aby History in Finland silkkihienon.net. 2001. Silkkihienon Homepage. Viitattu 18.3.2011. (englanniksi)
  40. ↑ Rotuesittely - somali 2010. Somakiss ry. kotisivu: Somakiss ry.. Arkistoitu 28.8.2008. Viitattu 18.3.2011.
  41. ↑ a b Christine Ruessheim: Shorthair Somalis - Friend or Foe? abyssiniancats.info. 2010. Abyssinian Homepage. Arkistoitu 1.1.2011. Viitattu 18.3.2011. (englanniksi)
  42. ↑ Can I Show My Cat at a GCCF Licensed Show? gccfcats.org. GCCF Homepage. Arkistoitu 15.11.2010. Viitattu 19.3.2011. (englanniksi)
  43. ↑ a b The History of the Cinnamons ocfg.org.uk. OCFG Homepage. Arkistoitu 19.1.2010. Viitattu 29.4.2011. (englanniksi)
  44. ↑ Cinnamonfawnfanciers: Cinnamon gene, History in Oriental and Siamese cats cinnamonfawnfanciers.tripod.com. Cinnamonfawnfanciers Homepage. Viitattu 29.4.2011. (englanniksi)

Aiheesta muualla

muokkaa
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Abessinialainen&oldid=22272112”